Kauppakamarilehti | 29.02.2024 09:24

Kameratori on analogisten kameroiden Nooan arkki

Tamperelainen Kameratori Oy löysi käytettyjen kameralaitteiden ostamisesta, kuntotarkastamisesta, huoltamisesta ja uudelleen myynnistä liiketoiminnan, jolla se tekee nyt noin viiden miljoonan euron vuotuisen liikevaihdon. Yrityksen missiona on pelastaa analoginen valokuvaus.

Vuonna 2010 perustettu yritys toimii Tampereella vanhassa PMK:n kiinteistössä Erkkilänsillan kupeessa. Lisäksi sillä on toimipiste Helsingissä. Kameratori ostaa viikoittain noin 400–500 laitetta pääasiassa yksityisiltä harrastajilta, keräilijöiltä sekä kuolin- ja konkurssipesiltä. Myynti- ja huoltovarastossa laitteita on yhteensä yli 20 000. Niistä vanhimmat ovat vuosikymmenten takaa. Kameratorin varasto onkin yhdenlainen Nooan arkki.

Kameratori keskittyy erityisesti analogisiin filmilaitteisiin. Idean taustalla on yrityksen osakkaan Juho Leppäsen lukioaikainen oivallus.

– Juho harrasti valokuvausta. Huutokauppasivusto eBay oli vasta tulossa suomalaisten laajempaan tietoisuuteen, ja Juho huomasi tilaisuuden ansaita rahaa. Tarjolla oli paljon käytettyjä, mutta digiaikaan siirtyneille tarpeettomaksi käyneitä kameroita, joista maksettiin eBayssa huomattavasti Suomen markkinoita korkeampia hintoja, toimitusjohtaja Jussi Lehmus kertoo.

– Juho houkutteli minut auttamaan tässä toiminnassa. Nopeasti huomasin, että hän oli keksinyt jotain mullistavaa. Kun soittelin valokuvausstudioita läpi, yhdeksällä kymmenestä oli nurkissaan tarpeettomaksi käyneitä laitteita, joista he olivat valmiita luopumaan. Siinä vaiheessa päätimme, että toimintaa varten kannattaa perustaa yritys. Tavaraa oli tarjolla lähes rajattomasti.

Kuntoluokitus takaa tyytyväisyyden

Aluksi laitteet myytiin eteenpäin pääosin sellaisenaan. Ostajina olivat lähinnä vain keräilijät, mutta yllättäen markkina alkoikin elpyä ja kameroita ostettiin jälleen kuvauskäyttöön. Niinpä Kameratori haali eri puolilta maailmaa testauslaitteita, joilla pystyttiin teknisesti varmistamaan kuvauslaitteiden senhetkinen kunto ja korjausmahdollisuudet.

– Jokainen meille tullut laite testataan, puhdistetaan ja tarvittaessa kunnostetaan ennen kuin se tulee myyntiin. Tarkastuksen ja huoltotoimien pohjalta teemme laitteelle kuntoluokituksen. Sen perusteella ostajalle syntyy selkeä näkemys laitteen teknisestä toimivuudesta. Näin vältymme ikäviltä yllätyksiltä ja voimme antaa laitteille toimintatakuun, joka joissain tapauksissa on yhtä pitkä kuin uusilla kameroilla, Jussi Lehmus sanoo.

Koko ajan isommaksi haasteeksi muodostuu myös varaosien puuttuminen. Korjaamiskelvottomiksi osoittautuvista laitteista otetaan talteen kaikki uudelleenkäyttöön kelpaava, ja niiden pohjalta myös valmistetaan itse uusia varaosia esimerkiksi 3D-tulostuksen avulla.

– Tuotteen elinkaaren pidentäminen on yksi meidän kantavista liiketoiminnan periaatteistamme. Kun meiltä ostaa laitteen, tietää varmuudella saavansa toimivan. Emme myy käyttökelvottomia laitteita eteenpäin, Lehmus toteaa.

Osaajat koulutettava itse

Varaosien ja testilaitteiden niukkuuden lisäksi haasteena on kyvykkyyksien löytäminen.

– Suomessa ei ole tarjolla kamerateknikkokoulutusta. Käytännössä ainoa tapa on kouluttaa henkilöstö itse. Meillä on TE-palveluiden kanssa yhteistyössä rakennettu rekrykoulutusmalli, mutta hyvin pitkälti tämä on myös mestari–kisälli-toimintaa. Kokeneemmat opettavat tulokkaita, ja taitojen kasvaessa vastuu kasvaa. Jokaiselle pyritään myös antamaan joku oma vastuualue, esimerkiksi tietty kameramalli, johon erikoistua, Jussi Lehmus kuvaa.

– Hiljaisena haaveenani on, että Tampereella joskus olisi kamerateknikkokoulu.

Osaajapulaa helpottaa se, että Kameratori tunnetaan jo maan rajojen ulkopuolellakin. Yritykseen on sen erityisluonteen vuoksi imua, ja palkkalistoilla on tällä hetkellä useita muista maista Tampereelle muuttaneita osaajia.

– Moni työntekijöistämme on tullut meille kesätöiden kautta. Olemme kiinnostuneita etenkin nuorista, jotka ovat uteliaita ja innostuneita mekaniikasta eli ovat jo purkaneet VHS-nauhurinsa ja polkupyöränsä ainakin kertaalleen osiin, Lehmus naurahtaa.

Viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana filmikameralla kuvaaminen on tullut uudelleen muotiin. Se on kasvattanut kysyntää entisestään.

– Haasteena on, että ostajat ovat hyvin erilaisia. Toisille on tärkeintä se visuaalinen tunnelma ja fiilis, jonka filmikameralla saa aikaan. Toiset taas ovat liikkeellä mekaniikka ja tekniikka edellä. Ostajien joukossa on niitäkin, jotka eivät ole koskaan kuvanneet filmikameralla, eli valotukset ja suljinnopeudet ovat heille täysin uusia asioita. Kaikille on kuitenkin yhteistä sama harrastus.

Kasvuun haussa lisärahoitusta

Kameratori Oy on ensimmäistä kertaa hakemassa toiminnalleen myös ulkopuolista rahoitusta.

– Tämä on hyvin pääomavaltaista toimintaa. Ensin on tehtävä hankintoja eli ostettava ja maksettava kuvauslaitteita sisään. Ostojen ja myynnin yhteensovittaminen on jatkuvaa tasapainoilua. Tällä hetkellä ostamme keskimäärin noin 100 000 eurolla kuukausittain, Jussi Lehmus kertoo.

Kasvuhalut ovat kuitenkin kovat, joten sekä ostoja että myyntiä on tarkoitus kiihdyttää pala palalta.

– Jos haluamme oikeasti kasvaa, niin tarvitsemme tueksemme syvät taskut. Sen vuoksi etsimme nyt rahoittajaa. Tavoitteenamme on tuplata liikevaihtomme parissa vuodessa ja sen jälkeen tuplata se vielä uudelleen.

Laitteista 85–90 prosenttia menee muualle kuin Suomeen. Kasvutavoitteiden saavuttamiseksi myös ostoja on ulotettava entistä laajemmalle alueelle. Filmikameroita on maailman kodeissa ja kaapeissa yhä satoja miljoonia kappaleita.

– Esimerkiksi Kööpenhamina, Wien ja Berliini ovat alan mekkoja. Toisaalta taas länsinaapurissa Ruotsissa ei ole minkäänlaista kulttuuria filmikamerakuvaukseen. Meillä on Suomessa moninkertainen määrä alan harrastajia Ruotsiin verrattuna.

Megatrendi tukee liiketoimintaa

Lehmus myöntää, että kiertotalouden muuttuminen megatrendiksi on omalla tavallaan hyödyttänyt heitä.

– Emme oikein vieläkään osaa riittävästi korostaa kiertotalousnäkökulmaa omassa toiminnassamme. Aluksi halusimme vain hyödyntää markkinaa saadaksemme pääomia. Nykyisin ei ole enää mikään häpeä ostaa käytettyä tavaraa, vaan monet pitävät sitä pikemminkin suotavana. Eettinen kulutus on sitä, että ostaa tarpeellisen tuotteen ja käyttää sitä mahdollisimman pitkään. Elinkaaren eheyttäminen on meidän liiketoimintamme ydintä.

Osa Kameratorin menestyksestä perustuu mahdollisuuksien aktiiviseen hyödyntämiseen. Kun filmikuvaus tuli uudelleen muotiin, markkinoilla ei enää ollut juurikaan filmivalmistajia. Viimeisen viiden vuoden aikana ainoastaan amerikkalainen Kodak on valmistanut värifilmiä tehtaallaan Rochesterissa, New Yorkissa. Sen kapasiteetti on noin 30–60 miljoonaa 35mm:n rullaa vuodessa.

– Tämä huolestutti sekä meitä että alan harrastajia. Jos värifilmi lopetetaan, samalla loppuu 90 prosenttia tästä alasta, Lehmus toteaa.

Kysynnän räjähdettyä pilviin filmi loppui markkinoilta. Lehmus arvioi, että maailmalla on kaksi–kolme miljoonaa viikoittain filmille kuvaavaa aktiivikuvaajaa. Satunnaisia kuvaajia siihen päälle lienee noin 10–20 miljoonaa.

– Idea syntyi nopeasta tarpeesta. Hankimme filmiä elokuvamuodossa ns. ”pitkänä tavarana” ja aloimme valmistaa omia rullia SantaColor-nimellä. Nyt hinnat ovat nousseet niin paljon, että se rajoittaa jo kysyntää. Joulukuussa kilpailu myös koveni, kun Harman haistoi markkinan ja alkoi valmistaa Ilford-tuotemerkillä värifilmiä.

Kasvava liiketoiminta-alue Kameratorille on myös VALOI-skannausjärjestelmien valmistus ja myynti. Viime vuonna sen osuus Kameratorin liikevaihdosta oli noin viidennes ja tälle vuodelle sen ennustetaan kasvavan 25 prosenttiin.

– Vanhojen filminegatiivien skannaaminen digimuotoon on harrastuksen perusedellytys. Modernit digikamerat mahdollistavat nopean ja laadukkaan skannaamisen tämän lisälaitteen avulla. Filmiajan skannerit ovat pääosin isoja ja hitaita tasoskannereita, eikä niitä määräänsä enempää ole enää tarjollakaan, Jussi Lehmus toteaa.

– Vanhimmat filmivalokuvat ja yhä toimivat filmikamerat ovat jo yli sadan vuoden takaa. En näe mitään syytä, miksi tätä harrastusta ja mekaanisia kameroita ei olisi vielä sadan vuoden päästäkin.

Teksti ja kuvat: Jari Runsas