Yhden sanan arvo voi olla miljardeja

Matti Mörttinen

Matti Mörttinen

Kuuntelin taannoin vaikutusvaltaista henkilöä, jolla on vankat mielipiteet monesta asiasta, mukaan lukien Suomen EU-politiikka.

Tämä henkilö sanoi, että Suomen ei pidä rettelöidä unionissa – vaan fuskata. Hän perusteli näkemystään sillä, että muutkin fuskaavat. Ääriesimerkki: Ruotsi sitoutui EU:hun liittyessään myös yhteiseen valuuttaan, mutta käyttää edelleen kruunua eikä euroa.

Fuskaaminen ei ole hyvä ajatus, vaikka senkin puolesta voi keksiä perusteluja.

Yhtä hyvin voisi todeta, että EU:ssa on hyvä erottua sillä, että pelaa kovaa mutta rehellisesti.

Fuskaamisen tilalle sopiva kovan pelin väline on nimeltään edunvalvonta. Lobbaaminen.

Suomessa lobbareilla on edelleen valitettavan ikävä imago. Brysselissä heitä jopa arvostetaan. Lobbaajilla on usein tarjota päättäjille ja lainvalmistelijoille asiantuntevaa tietoa. Ja tiedon ­vastaanottaja myös tunnistaa sen, että lobbaajan tarjoama tieto tulee toimeksiantajan vinkkelistä.

Edunvalvonnassa voidaan siis sivuuttaa argumentteja. Mutta valehtelu ei käy laatuun. Tai ainahan voi yrittää valehdella, mutta kiinni voi jäädä vain kerran. Valehtelusta kiinni jäävä edunvalvoja on nopeasti entinen lobbaaja. Hänestä ei ole hyötyä sen enempää lainsäätäjälle kuin toimeksiantajalle.

EU-tason edunvalvonnan luotettavuutta edistää sen avoimuus. Unionin elimissä Brysselissä ja Strasbourgissa virkakuntaa ja poliitikkoja kestitsevät lobbaajat joutuvat kertomaan toimeksiantonsa ja tapaamisensa julkiseen rekisteriin.

Suomen kansallisessa lobbaamisessa edetään mitä todennäköisimmin samaan suuntaan aivan lähiaikoina. Parlamentaarinen ohjausryhmä sai joulun alla valmiiksi ehdotuksen avoimuusrekisteristä, johon lobbausta tekevien organisaatioiden ja henkilöiden pitää ilmoittautua.

Eurooppalaisen lobbaamisen epävirallisena ennätyksenä pidetään 68 sanan mittaista lisäystä, jonka juristi nimeltä Stanley Crossick sai puhuttua sisään vuonna 1992 solmittuun kuuluisaan Maastrichtin sopimukseen.

On laskettu, että tuon tekstin arvo eurooppalaiselle eläkevakuutustoiminnalle oli yli miljardi euroa – sanaa kohti. Ilman sitä yhtiöt olisivat voineet joutua maksamaan takautuvasti naisille siitä, että heidän eläkkeensä ovat historiallisesti olleet alempia kuin miesten.

Sukupuolten tasa-arvo ei edennyt operaatiossa, mutta todennäköisesti eläkevakuutusala ja yhteiskunta laajemminkin pelastuivat yhdeltä kaaokselta.

EU-edunvalvonnan kummisedäksi kutsuttu Crossick veti sittemmin yhtä Brysselin maineikkaimmista ajatushautomoista, EPC:tä. Niissä yhteyksissä tapasinkin aikoinaan hänet pari kertaa ennen kuin hän kuoli vuonna 2010.

Olen varma, että viisas mutta vaatimaton Stanley olisi todistanut aika vahvasti sen puolesta, ettei fuskaaminen ole kannattavin tapa tehdä EU-politiikkaa. Kun järjen käyttökin on luvallista, kuten toinen viisas, suurlähettiläs Antti Satuli tapasi sanoa.

Pirkanmaalla on onneksi edunvalvojia EU:ssa. Alueellinen lobbaus on tärkeää siksi, että Suomen kansallinen etu ei aina ole tasan sama kuin yhden maakunnan etu.
Mutta jos Suomi fuskaa EU:ssa, siitä kärsii myös Pirkanmaa. Sekin näiden alussa mainittujen viisastelijoiden olisi hyvä ymmärtää.

Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkkalalainen tietokirjailija ja toimittaja.