Rekkakuski, aikamme sankari

Matti Apunen

En muista, että yksikään futuristi olisi vuosi, pari sitten ennustanut sitä, mitä nyt on tekeillä. Maailmalla tavara seisoo terminaaleissa ja tehtaissa, koska sille ei löydy kuljetusta.

Yhdysvalloissa on pula noin 80 000 rekkakuskista, Englannissa yli 60 000:sta. Yrityksillä ei ole varastoja, koska kovääninen virtaviivaistamiskonsultti oli käynyt ne tuhoamassa. Koko Euroopan autoteollisuus jumittaa – koska isot autot eivät liiku.

Euroopassa tunnettiin ensin brexit-vahingoniloa brittien vaikeuksista, kunnes tajuttiin, että sama ongelma on päällä koko Keski-Euroopassa. Transport Intelligence -yhtiön laskelmien mukaan kuskipula on suurin Puolassa ja Saksassa; Ruotsissakin on auki 5 000 paikkaa. Ja itse asiassa työvoimavaje koskee koko logistiikka-alaa.

On mahdotonta uskoa, että tämä suma ei vaikuttaisi hintoihin ja sitä kautta inflaatiopaineisiin, jotka kuplivat ilman kumipyöräongelmaakin.

Paluu pandemiasta synnytti mielettömän kysyntäpiikin ja kuljetustarpeen, mutta ongelma syntyi jo ennen koronaa. Aiheesta on varoiteltu, mutta kuljetusyrittäjien ääntä ei ole kuultu. Moderni ihminen saattaa ymmärtää, että jakelulla ja lattekahvilla on yhteys, mutta naftan ja lihapiirakan hajuisen raskaan liikenteen puolustajaksi hän ei ryhdy.

Viime vuosina olemme lukeneet innoittuneita selvityksiä siitä, miten robottiautot täyttävät tiet ja autonkuljettajan ammatti käy tarpeettomaksi. Huolenaihe on ollut enemmänkin se, mitä teemme niille nuorille, jotka ovat päässeet matalalla kynnyksellä jakeluauton tai rekan rattiin.

Voi olla, että kuskit ovat lukeneet futuristien juttuja ja siirtyneet muihin töihin eivätkä halua palata työhön, jossa palkka ja maine eivät ole kohdillaan. Eikä siinä kaikki. Esimerkiksi Saksassa joka kolmas rekkakuski jää eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kuljetusalan etujärjestön SKAL:n barometrissa joka kymmenes yritys uskoo lopettavansa kahden vuoden aikana.

Futuristit eivät silti ole välttämättä väärässä. Autonomiset autot tulevat varmasti, mutta joudumme lähiaikoina todennäköisesti tottumaan aivan toisiin toimitusaikoihin kuin aikaisemmin. Minunkin ruokapöytäni tuolit saapuvat kuulemma Ruotsista joskus ensi vuoden puolella.

Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi pyhäinpäivänä erinomaisen henkilökuvan 24-vuotiaasta vantaalaisesta ­Mathias Lönnqvististä. Liioittelematon, hienovireinen juttu kuvasi nuorta miestä, joka on koko ikänsä halunnut kuljettaa raskasta tavaraa. Tämäntyyppistä vakaumusta media ei usein esittele, toisin kuin näyttelijöiden ja kitarapartioitten haaveita ja päähänpistoja.

Lönnqvist joutui muutama vuosi sitten vakavaan liikenneonnettomuuteen, mutta halusi saman tien takaisin tien päälle, jotta pelko ei ottaisi valtaa. Hän ei lamaantunut tai lopettanut ja on ehkä tälläkin hetkellä perävaunuyhdistelmän hytissä menossa Vuosaaren satamaan.

Työt on tehtävä ja Lönnqvist on päättänyt, että hänen osuutensa tapahtuu auton ratissa – kengät huolellisesti aseteltuna ohjaamon ylimmälle askelmalle, kuten hänen tapansa on.

Matti Apunen