Mistä aikaa ajatella?

Johtamisen kehittäjä, business coach Minna Valonen, ICF Tampere

Johtamisen kehittäjä, business coach Minna Valonen, ICF Tampere

Erästä toimitusjohtajaa taannoin koutsatessani pysähtyi tämä miettimään, että osa hänen coaching-sessioissa saamistaan oivalluksista on lopulta varsin arkisia. Pohdittuaan asiaa hän oivalsi, että arjen lukemattomien back-to-back -palaverien lomassa ei ole aikaa ajatella.

Hän kiteytti oivalluksensa siten, että laadukkaasta ajatteluajasta on tullut uusi puutehyödyke. Tilanne vaivaa yhtä lailla johtajia, esimiehiä ja asiantuntijoita. Yhdessä tätä oivallusta ihmetellessämme havaitsimme muutaman asian, joista olimme erityisen yksimielisiä:

  • Hyvät ratkaisut ja päätöksenteko vaativat ajattelua, joka taas vaatii aikaa. Kiireessä tulee liian helposti turvauduttua tutuimmalta tuntuvaan ratkaisuun.
  • Johtajan arki tarjoaa nykyisin valitettavan vähän aikaa ajatella. Johtajan on itse löydettävä omaan kalenteriinsa tai toimintatapoihinsa menetelmiä, joilla varmistaa riittävästi aikaa laadukkaalle ajattelulle.
  • Sillä, milloin ajatellaan, on väliä. Ilta-ajattelu jo kuluneen päivän väsyttämillä aivoilla ei välttämättä tuota parhaita, luovimpia, uusia ratkaisuja. Aivotyötä tulisi tehdä silloin, kun aivot ovat vireimmillään.


Näiden oivallusten jälkeen kysyinkin koutsattavalta, miten hän aikoo taata itselleen riittävästi ajatteluaikaa jatkossa. Hän naurahti ääneen ja totesi jatkavansa coachingia. Hänen toteamuksessaan on paljon viisautta: coaching on aikaa pysähtyä ja ajatella. Ammatticoach on kuuntelun, kysymisen ja ajattelun ammattilainen, joka pysäyttää koutsattavansa tämän omien olettamusten äärelle, palauttaa keskustelun sen tärkeisiin kohtiin, auttaa asioiden näkyväksi tekemisessä sekä pyytää tekemään yhteenvetoja ja valintoja. Ajattelun ammattilainen varmistaa ajattelun laatua ja erilaisten näkökulmien huomiointia. Organisaation ulkopuolisena coach on myös vapaa sidoksista ja riippuvuuksista.

Tärkeä asia muistaa on myös se, että itsensä kanssa sovittu ajatteluaika on helpompi siirtää tai antaa jonkun toisen käyttöön kuin ammatticoachin kanssa sovittu tapaaminen.

Coachingissa käsiteltävien asioiden tulee olla asiakkaalle tärkeitä, hänen tavoitteitaan ja työtään tukevia. Sisällöllisesti coachingin aiheet eivät ole rajattu, vaan kaikki liiketoiminnan kehittämisestä ja strategiasta aina haastaviin tilanteisiin ja itsensä kehittämiseen sopii mainiosti coachingin aiheiksi.

Varmistaaksesi arjen ajatteluaikaa kiinnitä huomiota myös näihin asioihin:

  • Varaa kalenteriisi vähintään viikoittain ajatteluaikaa sellaiseen hetkeen päivästä, jonka tiedät olevan juuri sinulle virkein ja virein.
  • Pidä kirjaa oivalluksista ja syntyneistä ideoista. Jatkojalosta niitä tarpeen mukaan ajatteluasi haastavien tai syventävien ihmisten kanssa.
  • Reflektoi ajatteluajan synnyttämää muutosta, tuunaa tarvittaessa.
  • Muista, että ajatteluaika on todennäköisesti yksi tärkeimmistä ajoista kalenterissasi!


Jos ajatteluajan löytäminen on vaikeaa tai jos sinulla on mielessä asia, jota on hyödyllistä pohtia eri näkökulmista, pyydä avuksesi ammatticoach!

Minna Valonen
muutosammattilainen, johtamisen kehittäjä, business coach, ICF Tampere


ICF Tampere on ICF Finlandin paikallisryhmä, johon tämän blogisarjan kirjoittajat kuuluvat. ICF on maailman suurin ammatticoachien yhteisö. ICF:n tavoitteena niin maailmalla, Suomessa kuin Pirkanmaallakin on edistää coachingin laatua ja ammattitaitoa.

ICF Tampere on ICF Finlandin paikallisryhmä, johon tämän blogisarjan kirjoittajat kuuluvat. ICF on maailman suurin ammatticoachien yhteisö. ICF:n tavoitteena niin maailmalla, Suomessa kuin Pirkanmaallakin on edistää coachingin laatua ja ammattitaitoa.