Mene länteen, vientiyrittäjä!

Jan Erola, Kravat Oy.

Go west, bändi laulaa. Mene länteen. Lännessä kun on rauhallista ja taivaskin sinisempi. Niin ovat maailmankirjat sekaisin, että kaltaiseni yritysviestijä siteeraa inhoamaansa poppibändi Pet Shop Boysia neuvoessaan yrittäjiä

Ensin korona, sitten sota Ukrainassa. Hirvittävä määrä inhimillistä kärsimystä. Onneksi kärsimys on myös tuonut meissä esiin hyvää: auttamista ja turhista ristiriidoista luopumista. Moni yrittäjäkin on tehnyt hienoja tempauksia. Tämä kaikki tuo valoa pimeään. Viimeiset pari vuotta ovat olleet vastoinkäymisten aikaa lukemattomille yrittäjälle kaikkialla maailmassa. Ja juuri kun koronan piti vihdoin hellittää, sössi sota monen yrityksen asiat – kenties lopullisesti. Venäjän kauppa länteen — ja siinä sivussa Suomen idänkauppa – on nyt kuollut. Eikä se ihan heti kuolleista nouse, vaikka Putinin valta sotaretkeen kenties luhistuisi.

Alkuun moni yrittäjä epäili punamultahallituksen halukkuutta ja kykyä tukea yrittäjyyttä. Koronan aiheuttamiin välittömiin vastoinkäymisiin jaettiin kuitenkin yllättävän avokätisiä yritystukia niille, jotka niitä ymmärsivät tai halusivat hakea. Toivottavasti edes osa tuista todella auttoi yrityksiä suuntautumaan uuteen.

Kriisiajat ajavat meitä kyseenalaistamaan olemassa olevia totuuksia ja yritystasolla pakottavat uusiin linjauksiin. Nyt kun korona hellittää, on meidän yrittäjien – kulunutta ilmausta käyttäen – pantava myyntihousut jalkaan. On tavattava asiakkaita, reissattava, kehitettävä uutta, avattava uusia myyntiväyliä. Elämän on jatkuttava myös nykyisissä idänvientiyrityksissä. Pakko todella on paras konsultti, vaikka itse konsulttina inhoan sanontaa. Viisas varautuu – ja esimerkiksi välttää vientimarkkinoilla tukeutumista vain yhteen vientimaahan.

Korona on opettanut meitä palaveroimaan ja jopa myymään etänä. Inhimillistä käyttöliittymää, ilmeitä, eleitä taikka sosiaalisia tilanteita ei voi kuitenkaan simuloida, vaikka olisi kuinka edistynyt etätyökalu käytössä.

Suomen yrityshistoria on täynnä menestyksekkäitä uudelleensuuntautumisia. Juuri nyt niitä syntyy kiihtyvään tahtiin. Vanhaan huonoon aikaan puhelinkeskuksia Neuvostoliittoon vienyt Nokia selvisi kuin selvisikin idänkaupan romahtamisesta rukkaamalla tuotteensa länsivientikuntoon. Myöhemmin se onnistui myymään matkapuhelimien liiketoimintansa ihan säädylliseen hintaan Microsoftille, ennen kuin kännydivisioona muuttui uudella omistajalla arvottomaksi. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ei ole Nokian sotakassaa tehdä täyskäännöksiä, mutta toisaalta niillä on ketteryyttä, jota suuryrityksillä ei ole.

Suomen vienti on perinteisesti ollut suuryritysten heiniä. Tämä on onneksi muuttumassa. Ehkä Suomesta vihdoin tulee se Euroopan amerikkalaisin maa, joksi meitä jossain vaiheessa hiukan virheellisesti kutsuttiin. Yhdysvalloissa kun noin 97 prosenttia kaikista vientiyrityksistä on pieniä tai keskisuuria, sellaisia, jotka työllistävät alle 500 henkilöä. Amerikasta voisimme matkia ainakin pohjattoman nälän myydä. Sillä pääsee jo pitkälle. Siis: Mene länteen, yrittäjä! Ja ne myyntihousut jalkaan.

Jan Erola
toimitusjohtaja
Kravat Oy