EU:ssa on nyt turvatalouden aika

Matti Mörttinen.

Aivan lähiaikoina tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suomi teki sopimuksen liittymisestä Euroopan unioniin. Lokakuussa 1994 sopimus sai selkeän enemmistön hyväksynnän historiallisessa kansanäänestyksessä.

Keskustelu EU-jäsenyydestä keskittyi silloin taloudellisiin ulottuvuuksiin. Sittemmin kuitenkin on todettu, että turvallisuuden hakeminen painoi eniten päätöksessä. Sitä vain ei haluttu sanoa ääneen edes vielä 1990-luvun puolivälissä, jolloin Neuvostoliitto oli valtiona siirtynyt historiaan.

Etenkin presidentti Mauno Koivisto halusi varautua myös ei-tulokseen EU-kansanäänestyksessä. Jos Suomi olisi avoimesti ilmaissut hakevansa jäsenyydestä kollektiivista turvaa, ja jäsenyys olisi sitten jäänyt toteutumatta, olisi maa myöntänyt maailmalle olevansa turvallisuusvajeessa – jopa itse aiheutetussa sellaisessa.

Nyt, vuonna 2024, Suomi on sekä EU:n että läntisen puolustusliiton Naton täysivaltainen jäsenvaltio. Nato on hallinnut keskustelua, ja siinä innostuksessa on tahtonut unohtua, että Euroopan unioni on myös yhä oleellinen osa turvallisuuspolitiikkamme perustaa.

Vielä tärkeämmäksi EU-ulottuvuus tulee, jos noin vuoden kuluttua Capitol-kukkulalla Washingtonissa vannoo presidentin virkavalan poliitikko, joka ei Natosta liiemmin piittaa ja joka haluaa etäännyttää Amerikkaa ­Euroopasta.

Pirkanmaalaisetkin olivat jo 30 vuotta sitten enemmän EU-mielisiä kuin -vastaisia, vaikka Suomen silloinen hallitus keplotteli Tampereen seutukunnan pois unionin niin sanottujen tavoite 2 -tukialueiden listalta, jonne se olisi ehdottomasti kuulunut teollisuuden rakennemuutoksessa kovia kokeneena alueena.

Yksi osa tuota rajua muutosta oli ollut suuryhtiö Tampellan ajautuminen ahdinkoon. Tampella ei ollut ainoastaan konepajojen ja kutomoiden konserni. Se oli tiettyinä aikoina puolustusteollisuuden tähtiyritys.

Kylmän sodan aikakaudella vain oli ollut viisaampaa vaieta Tampereella kehitettyjen tykkien ja kranaatinheittimien maailmanmaineesta kuin pitää siitä kovaa julkista meteliä. Täkäläinen ”ei tehdä tästä numeroa” -mentaliteetti oli silloin arvokas ominaisuus.

Talous ja turvallisuus kulkevat varsin usein käsi kädessä, pidimme siitä tai emme. EU:kin on rakennettu taloudellisen keskinäisriippuvuuden pohjalle rauhan takaamiseksi. Ei ole järkeä sotia naapuria vastaan, jos strategiset taloudelliset voimavarat ovat pitkälti yhteiset.

Nykyinen EU on jo lisännyt merkittävästi yhteistyötä jäsenmaiden puolustustaloudessa. Sanomattakin on selvää, että erityisen sysäyksen on antanut Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainassa.

EU:n yhteinen turvallisuus edellyttää yhä lisää yhteisiä aseteollisia hankkeita, puolustusmateriaalien ostoja ja kehitystyötä.

Pirkanmaalla on edelleen vahvaa puolustusteollisuutta, joka työllistää noin 10 000 henkeä. Aseiden valmistukseen ei voi sivistysvaltion tai -maakunnan taloutta perustaa, mutta juuri nyt puolustusmateriaalien tuottaminen on tarpeellista yhteisten arvojemme puolustamiseksi.

Siksi puolustustalous on lähiaikojen tärkeimpiä EU-edunvalvontakohteita pirkanmaalaisille. Myös menneiden vuosikymmenten menestystarinoita voisi hyvin hyödyntää, kun osaamistamme markkinoidaan.

Kannattaa muistaa, että siviilipuolellakin – kallionporausta myöten – on Tampereella saavutettu paljon innovaatioita, joiden taustalla on asekehitys.


Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkkalalainen tietokirjailija ja toimittaja.