Aika perehtyä vastuullisuusraportointiin

Atte Borgenström, Reforest Finland Oy.

Yritysten vastuullisuus ei ole enää uusi asia, mutta viime vuosina yritysten vastuullisuutta on viety korulauseista kvantitatiiviseen eli mitattavaan muotoon. Markkinat ovat entistä kiinnostuneempia yritysten vastuullisuudesta. Lisäksi vastuullisuusraportointia koskeva CSRD-direktiivi velvoittaa yritykset perehtymään asiaan pikimmiten.

Yrityksen vastuullisuudella voidaan saavuttaa vielä kilpailuetua, mutta vastuullisuustoimien puute tai niiden raportoinnin laiminlyöminen ovat hyvin pian menestyvän liiketoiminnan este.

Vastuullisuusraportointi on monipuolinen kokonaisuus, joka kattaa yrityksen hallinnollisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun. Sen tavoitteena on kertoa sidosryhmille yrityksen suorituskyvystä, kehityksestä ja tavoitteista, ja se sisältää tietoja esimerkiksi yrityksen hiilijalanjäljestä, kiertotaloudesta, yhteiskuntavastuusta, ihmisoikeuksista, työntekijöiden hyvinvoinnista ja lahjoituksista.

Vastuullisuusraportoinnista tehdään monesti lukuisten lyhenteiden ja erikoisten termien avulla vaikeaselkoista ja vaikeasti ymmärrettävää. Vastuullisuudesta raportoivien yritysten valtavirta raportoi GRI-standardin mukaisesti. GRI-standardi määrittelee raportin sisältöä, muotoa ja raportointiperiaatteita ja antaa selkeät ohjeet, mitä ja kuinka yrityksen tulee raportoida.

Tiettyjen, kaikille pakollisten raportoitavien asioiden lisäksi vastuullisuusraportoinnissa tärkeää on olennaisuusanalyysi. Tällä tarkoitetaan, että yritys kattavasti selvittää, mikä vastuullisuudessa on merkityksellistä omalle toiminnalle ja sen sidosryhmille. Kun olennaiset asiat on selvitetty, yrityksen on keskityttävä ja raportoitava niistä.

Olennaisuusanalyysistä saat lisätietoa täältä.

CSRD-direktiivi tulee pian voimaan

Euroopan Unionin vastuullisuusraportointidirektiivi The Corporate Sustainability Reporting Directive, CSRD, hyväksyttiin Euroopan parlamentissa kesäkuussa 2022.

Direktiivi koskee porrastetusti satoja suomalaisia yrityksiä vuodesta 2024 alkaen. CSRD edellyttää yrityksiä raportoimaan ympäristöä ja yhteiskuntaa koskevista toimistaan ja auttaa sijoittajia, kuluttajia, päättäjiä ja muita sidosryhmiä arvioimaan yritysten ei-taloudellista suorituskykyä. Lisäksi sillä kannustetaan entistä vastuullisemman liiketoimintamallin rakentamiseen.

Aikataulu direktiivin soveltamiselle on seuraava: Vuodesta 2024 alkaen listatut, yli 500 henkilöä työllistävät yritykset raportoivat vuoden 2023 tiedoista. Vuodesta 2025 alkaen listatut ja listaamattomat yritykset, joilla täyttyy 2/3 kriteereistä, ovat velvoitettuja raportoimaan vuoden 2024 luvuista. Kriteerit ovat yli 40 miljoonan euron liikevaihto, yli 20 miljoonan euron tase tai yli 250 työntekijää. Vuodesta 2026 alkaen listatut pk-yritykset raportoivat vuoden 2025 luvuista.

Vastuullisuus kannattaa integroida viimeistään nyt osaksi yrityksen normaalitoimintaa. Kun vastuullisuutta ja vastuullisuusraportointia parannetaan askel askeleelta, työ ei käy yhdellä kertaa liian suureksi tai vaikeasti hallittavaksi. Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että vastuullisuusraportointi ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan jatkuva prosessi, joka edellyttää yritykseltä vastuullisuuteen ja sen kehittämiseen sitoutumista.

Atte Borgenström
toimitusjohtaja
Reforest Finland Oy

 

Scroll to Top