Talous

Elpyminen ei ole peruuntunut

Maailmantalouden ilmapiirissä on tammikuun suhdannekyselyn jälkeen taas sattunut ja tapahtunut. Lähi-idän sotatilanne ja Hormuzinsalmen epäselvä tilanne ovat lisänneet geopoliittisia jännitteitä. Sitä taustaa vasten tuore kauppakamarikysely kertoo kuitenkin, että yrityksissä usko tulevaan ei ole kadonnut. Epävarmuus on 2020-luvun normaali olotila. Sen kanssa on elettävä.

Elpyminen ei ole peruuntunut Lue artikkeli

Kuvassa hymyilevä mies silmälasit päässä. Tampereen kauppakamarin varatoimitusjohtaja Peer Haataja.

Kasvu syntyy panoksista oikeisiin kohteisiin

Suomen talouden elpyminen ja julkisen talouden alijäämän korjaaminen tarvitsee nyt ennen kaikkea suuntaa, rohkeutta ja yhteistyötä. Alueiden rooli kasvun rakentajina korostuu entisestään, kun kansainvälinen kilpailu osaajista, investoinneista ja innovaatioista kiristyy. Viime viikolla julkistetut Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet alleviivaavat, että kestävä kasvu ei synny yksittäisistä päätöksistä, vaan kokonaisuudesta, jossa koulutus, elinkeinoelämä, infrastruktuuri ja vetovoima kytkeytyvät toisiinsa.

Kasvu syntyy panoksista oikeisiin kohteisiin Lue artikkeli

Kasvun vuosi 2026

Vuosi 2026 käynnistyy tilanteessa, jossa talouden pitkään jatkunut epävarmuus alkaa vähitellen hellittää. Inflaation hidastuminen, korkotason vakautuminen ja investointiympäristön ennakoitavuuden paraneminen luovat pohjaa talouskasvun vahvistumiselle. Vaikka kansainväliset riskit eivät ole kadonneet, suhdanne näyttää kääntyvän varovaisesta odottamisesta aktiivisempaan tekemiseen.

Kasvun vuosi 2026 Lue artikkeli

Emmiliina Kujanpää ja Emilia Pullas.

Kireää verotusta ja epävakautta: EVAn ja kauppakamarin tilaisuudessa haettiin kasvun suuntaa synkkien näkymien keskellä

Mitä jää käteen hallituksen puoliväliriihestä? EVAn ja Tampereen kauppakamarin tilaisuudessa ruodittiin Suomen talouden kipukohtia, Trumpin tulleja ja verotuksen kiristymistä. Asiantuntijat peräänkuuluttivat ennakoitavaa politiikkaa ja rohkeita kasvutoimia.

Kireää verotusta ja epävakautta: EVAn ja kauppakamarin tilaisuudessa haettiin kasvun suuntaa synkkien näkymien keskellä Lue artikkeli

Scroll to Top