Ari Nevala on Vuoden yrityskummi 2021


Avant Tecnon talousjohtaja Ari Nevala vastaanotti Vuoden 2021 yrityskummi -tunnustuksen Pirkanmaan Yrityskummien kevätkokouksessa Tampereella hallituksen puheenjohtaja Tapio Sompilta (vas.), toiminnanjohtaja Tapani Kaskelalta ja viestintätoimikunnan puheenjohtaja Lelle Niemelältä.

Pirkanmaan Vuoden 2021 yrityskummi on Ylöjärvellä toimivan Avant Tecnon talousjohtaja Ari Nevala. Hän pitää kummia ennen kaikkea kuuntelijana, joka auttaa löytämään ratkaisuja joskus ehkä kyseenalaistamallakin.

Valinta julkistettiin Yrityskummien kevätkokouksessa 17. toukokuuta. Vuodesta 2013 yrityskummina toimineen Nevalan mielestä kummitoiminnan ydintä ovat klinikat ja keskustelut yrittäjien ja kummikollegoiden kanssa.

– Vastaan tulee hyvin monenlaisia ja monessa tilanteessa olevia yrityksiä ja yrittäjiä. On opettavaa ja todella kiinnostavaa nähdä, miten yrittäjät ja kummikollegat näkevät yrityksien probleemat, ja miten he paneutuvat asiaan. Tämä motivoi ainakin minua, koska siinä saa itselleen aina uusia ajatuksia. Toki peilaan aina omia ajatuksiani myös muihin, mutta aina keskusteluista saa enemmän kuin antaa, sanoo Nevala.

Ari Nevalalle Pirkanmaan Yrityskummit ovat tärkeä verkosto, jonka jäseniä on kiva tavata. Numeroiden kanssa työtä tekevä talousmies sanoo tarvitsevansa ajatteluunsa aina muitakin ärsykkeitä kuin numeroita.

– Numerot eivät ole läheskään aina koko totuus, vaan ne ovat seurausta erilaisista asioista. Olen talousmiehenäkin mielestäni luoviva ja joustava. Kuuntelen mielelläni perusteluja. Ja aina on tärkeää katsoa myös numeroiden taakse. Yrityksissä on aina kysymys myös ihmisistä, sanoo Nevala.

– Liike-elämän lainalaisuudet ovat toki samanlaisia yrityksestä riippumatta. Ihmiset vain eivät toimi samalla tavalla juuri koskaan ja tämä tekee kummityöstäkin hyvin mielenkiintoista. Kummeissakin on erilaista osaamista, joka korostuu klinikoilla.

Kummin tehtävä on kuunnella

Yrityskummi on useimmiten monissa liemissä keitetty kokenut asiantuntija. Hän ei silti ole kaikki tietävä besserwisser, jolta tulee ehdoton neuvo joka asiaan. Ari Nevala pitää kummia ennen kaikkea kuuntelijana.

– Kummi kuuntelee ja auttaa löytämään ratkaisuja, joskus ehkä kyseenalaistamallakin. Toki kummi voi tehdä ehdotuksiakin, mutta ehdotuksien kanssa pitää olla varovainen. Parempi on olla joka tilanteessa ”enemmän korvat kuin suu”.

Totta kai numeroita katsomalla yrityksestä saa asiantuntija paljon irti, senkin, että yrityksen tulevaisuus on vaakalaudalla. Saako Ari Nevala totuuden sanottua?

– Kyllä minun se vaikea on sanoa, enkä minä aina edes koe, että numerot kaiken tulevaisuudesta täsmällisesti edes kertoisi. Numeroista näkee, että huonosti menee, ja asiat eivät ole hyvällä tolalla, mutta aika monesti asiat ovat vielä korjattavissakin. Kriisitapaukset ovat tietysti erikseen.

Ari Nevala muistuttaa myös, että kummi ei ole klinikoilla ja yrityksessä läheskään aina vain ikäviä asioita ratkaisemassa. Usein pohditaan myös yrityksen kasvua, tuotekehittelyä ja kansainvälistymistä myöten.

Kummit ovat ajassa kiinni

Ari Nevala suosittelee kummitoimintaa kaikille yrityselämässä vastuullisia ja itsenäisiä päätöksiä tehneille henkilöille, jotka haluavat jakaa kokemustaan muille. Vaikka työelämä on usein jäänyt jo taakse, kummitoiminnassa mukana oleminen pitää sopivalla tavalla ajassa kiinni.

– Tässä pysyy ajan hermolla, missä yrityselämässä mennään. Kaikenlainen osaaminen on tärkeää, tarvitsimme jo kovasti joukkoomme lisää esimerkiksi it-osaajia.

Pirkanmaan Yrityskummeilla on menossa 29. toimintavuosi. Toiminnan ytimen muodostavat yritysklinikat, joissa yrittäjä kohtaa 2–3 kummia kahden tunnin ajan keskustellen. Klinikkavaiheen jälkeen yrittäjällä on mahdollisuus valita kummi syventävään työskentelyyn. Taloudellisesti pyyteettömässä toiminnassa on mukana lähes 200 kummia.

Perheyritys Avant Tecnon talousjohtaja Ari Nevala on yrityskummi työnantajansa luvalla. Hän kuvaa itseään omistajiensa luottopelaajaksi ja yritystä maailman markkinajohtajaksi.

– Teemme pieniä kompakteja monikäyttökoneita – pientraktoreita – joihin voi liittää hyvin erilaisiin työtehtäviin soveltuvia laitteita. Yhdellä traktorilla voi hoitaa vähintään kaksisataa jobia.
Omaa osuuttaan yrityksen menestymisessä Nevala ei kiistä, mutta menestymisen syyt ovat muualla.

– Minun aikanani on tehty monia isojakin remontteja, mutta yrityksen menestyminen oli olemassa jo ennen minua. Toki yritys on minunkin aikanani tuplannut liikevaihtonsa. Mutta ideat ja yrityksen drive on omistajalla ja hänen pojallaan, sanoo Ari Nevala.

Teksti Juha Kosonen

 

Scroll to Top