Suomen energia- ja infrastruktuurimarkkina on siirtymässä uuteen vaiheeseen. Tuuli- ja aurinkovoiman rinnalle nousevat akkuvarastot, datakeskukset, teollisuuden sähköistyminen sekä vety- ja Power-to-X-hankkeet. Samalla verkkokapasiteetista, rahoitettavuudesta ja kaupallisesta toteutettavuudesta on tullut keskeisiä kysymyksiä – myös juridiikassa. Oikeudelliset riskit riippuvat siitä, katsotaanko hanketta sijoittajan, kehittäjän, teollisuus- tai teknologiayrityksen vai kunnallisen energiayhtiön näkökulmasta.
Sijoittajalle juridinen due diligence on yhä enemmän hankkeen kaupallisen kestävyyden arviointia. Hankkeen arvo ei määräydy vain rakennetun kapasiteetin perusteella – luvat, maankäyttöoikeudet ja erityisesti verkkoliitynnän varmuus vaikuttavat siihen suoraan. Pitkäaikaisissa sähkönostosopimuksissa (PPA) huomio kohdistuu siihen, kestääkö rakenne matalia capture-hintoja, ja akkuhankkeissa sopimus- ja rahoitusrakenteen on kestettävä liiketoimintamallin muuttuminen eri tulolähteiden, kuten sähkökaupan ja reservimarkkinoiden, välillä. Kansainvälisen sijoittajan on lisäksi arvioitava ulkomaisten investointien valvonnan vaikutukset jo ennen kauppaa.
Hankekehittäjän työ alkaa vuosia ennen rakentamista. Maa- ja käyttöoikeuksien, kaavoituksen, lupien ja verkkoliitynnän pitää muodostaa kokonaisuus, joka kestää sekä rahoittajan että ostajan tarkastelun. Verkkoliitynnästä on tullut yksi kriittisistä kysymyksistä, kun tuotanto-, kulutus- ja varastohankkeet kilpailevat kapasiteetista. Rakentamisvalmiissa (ns. ready-to-build) vaiheessa kokonaisurakka-, laitehankinta- ja huoltosopimusten on sovittava yhteen niin, että hankkeen riskit siirtyvät vastaavin ehdoin (ns. back-to-back) urakoitsijalle ja laitetoimittajalle – muuten hankkeen marginaali voi muuttua piileväksi vastuuriskiksi.
Energiaintensiiviselle teollisuudelle PPA tarjoaa ennakoitavuutta, mutta sitoo yrityksen vuosiksi hinta- ja vastapuoliriskeihin – esimerkiksi tilanteeseen, jossa markkinahinta laskee selvästi sopimushinnan alle tai tuottaja ei pysty toimittamaan sovittua määrää. Datakeskuksiinsa energiaa hankkiville teknologiayhtiöille korostuvat sähkön saatavuus, verkkoliitynnän ja projektin nopea aikataulu sekä ilmastotavoitteet. Toimitusketjussa geopolitiikka ja kriittisten komponenttien saatavuus tarkoittavat, ettei force majeure -lauseke yksin ratkaise toimitusvarmuutta.
Kunnallisten energiayhtiöiden on kaupallisten kysymysten rinnalla otettava huomioon julkiset hankinnat, valtiontukisäännöt ja julkinen vastuu. Erityisesti kaukolämmön murroksessa syntyy pitkiä riippuvuuksia yksityisiin toimijoihin – hukkalämpöhankkeessa on ratkaistava, kuka investoi infrastruktuuriin ja kuka kantaa riskin, jos datakeskuksen toiminta muuttuu ennen investoinnin takaisinmaksua.
Lähtökohdat vaihtelevat, mutta ydinkysymykset toistuvat: saadaanko hanke verkkoon, ovatko luvat kunnossa, voidaanko riskit jakaa järkevästi ja onko kokonaisuus rahoitettavissa. Energiamurroksessa juridiikka ei ole hankkeen päälle lopuksi lisättävä muodollisuus. Hyvä juridinen rakenne ei vain suojaa hankkeen arvoa – se on osa sitä, miten arvo syntyy. Nikolas Sjöberg, asianajaja Vesa Turkki, asianajaja Molemmat kirjoittajat ovat Eversheds Sutherland Asianajotoimiston Energia ja infrarakentaminen -tiimin jäseniä.
Nikolas Sjöberg, asianajaja
Vesa Turkki, asianajaja
Molemmat kirjoittajat ovat Eversheds Sutherland Asianajotoimiston Energia ja
infrarakentaminen -tiimin jäseniä.
Lue blogisarjan ensimmäinen osa tästä:
Suomen energiamurros siirtyy uuteen vaiheeseen – nyt ratkaisevaa on sähkön kysyntä ja sähköverkkojen kapasiteetti