Yritysten kilpailukyvyn ytimessä: työvoima- ja osaamistarpeet

Tampereen kauppakamarin varatoimitusjohtaja Peer Haataja
Peer Haataja, Tampereen kauppakamari.

Suomalaiset yritykset ovat keskellä merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat niiden työvoima- ja osaamistarpeisiin. Teknologiset muutokset ja kansainvälinen blokkiutuminen vaativat organisaatioilta jatkuvaa sopeutumista ja kykyä ennakoida tulevaa.

Yritykset uudistavat toimintamallejaan ja investoivat osaamisen kehittämiseen säilyttääkseen kilpailukykynsä sekä kotimaisilla että kansainvälisillä markkinoilla. Suurin haaste on työvoimapula. Väestön ikääntyessä työikäisten määrä vähenee, ja useat toimialat kamppailevat työvoiman saatavuuden kanssa. Esimerkiksi teknologia-alalla, terveydenhuollossa ja rakennusteollisuudessa on ollut merkittäviä rekrytointihaasteita jo pitkään.

Osaajapula on rajoittanut yritysten kasvua sekä investointeja. Edellisellä kasvukaudella olisi ollut saatavilla paljon enemmän, mutta monilta osin kasvu jäi vaisuksi. Ulkomaalaisten työntekijöiden rooli korostuu entisestään, ja Suomi tarvitsee avoimempaa ja joustavampaa maahanmuuttopolitiikkaa, jotta pystytään täyttämään kriittisiä osaamisvajeita.

Toinen keskeinen teema on jatkuvan oppimisen tarve. Työn ja työtehtävien sisältö muuttuu nopeammin kuin koskaan. Yrityksiltä tämä vaatii pitkäjänteistä panostusta koulutukseen ja työntekijöiden uudelleenkouluttamiseen. Samalla myös koulutusjärjestelmän täytyy pystyä vastaamaan yritysten tarpeisiin entistä ketterämmin, jotta osaamista voidaan päivittää nopeasti muuttuvissa tilanteissa ja työelämän rytmiin sopeutuen.

Yritysten työvoima- ja osaamistarpeet eivät ole staattisia vaan jatkuvassa muutoksessa. Menestyvät yritykset tunnistavat ja ennakoivat tulevia tarpeita, investoivat osaamisen kehittämiseen ja rakentavat organisaatioita, joissa sekä nykyinen että tuleva työvoima voivat onnistua. Yhteiskunnan tehtävänä on puolestaan tukea näitä yrityksiä tarjoamalla toimiva koulutusjärjestelmä, joustavat työmarkkinat ja houkuttelevat edellytykset ulkomaalaisille osaajille.

Kauppakamarien osaajakysely toteutettiin jäsenyrityksille 27.8.-3.9.2024. Tästä voit tutustua kyselyn keskeisiin tuloksiin.

Peer Haataja
Varatoimitusjohtaja
Tampereen kauppakamari

Scroll to Top