Teknologiayhtiö Insta kehittää suorituskykyä yhdessä Lockheed Martinin kanssa

Ensimmäinen Suomeen saapuva Ilmavoimien Lockheed Martin F-35 Lightning II -monitoimihävittäjä esiteltiin joulukuussa Texasissa. Kuva: Ilmavoimat.

Tamperelainen Insta ja amerikkalainen Lockheed Martin tiivistivät teollista yhteistyötään joulukuussa, kun ne solmivat uuden, laajennetun yhteistyösopimuksen. Uuden sopimuksen odotetaan tuovan myönteisiä työllisyys- ja talousvaikutuksia molemmille osapuolille. Samalla se parantaa Suomen kriisinkestävyyttä ja kiihdyttää puolustusalan innovaatioita.

Yhteistyö sisältää muun muassa Instan järjestelmien integroimisen Lockheed Martinin simulaatioympäristöön, salausratkaisujen lisäämisen hajautettuihin operaatioihin sekä pohjoismaisen kyberosaamisen hyödyntämisen Yhdysvaltojen ja sen Euroopassa toimivien Nato-liittolaisten tarpeisiin. Näin se osaltaan vahvistaa transatlanttista turvallisuutta.

Puolustusvoimien strategisena kumppanina Insta on vastannut aiemmin Hornetien ja vastaa jatkossa F-35-hävittäjien avioniikan eli koneen elektronijärjestelmien ylläpito- ja huoltokykyjen rakentamisesta sekä siihen liittyvistä tukipalveluista. Lisäksi Insta vastaa F-35-järjestelmien integroinnista kotimaisiin johtamisjärjestelmiin yhdessä Puolustusvoimien kanssa. Kotimaisella osaamisella varmistetaan huoltovarmuus myös tulevaisuudessa.

Yhteistyö alkanut 2023

Insta on tehnyt teknologiayhteistyötä Lockheed Martinin kanssa vuodesta 2023, jolloin yhtiöt sopivat seuraavan sukupolven tiedonvälitys- ja suodatusratkaisun kehittämisestä. Projektin seurauksena syntynyt tiedonvälitys- ja suodatusratkaisu (CDS, Cross Domain Solution), Insta DomainLink Secret™ -ratkaisu lanseerattiin syksyllä 2025. Kehitetty ratkaisu mahdollistaa turvallisen ja reaaliaikaisen tiedonvaihdon eri järjestelmien ja verkkojen välillä, tukien multidomain-operaatioita ja nopeaa päätöksentekoa. Ratkaisu on suunniteltu erityisesti NATO-standardien mukaisiin vaativiin sotilasverkkoihin ja se parantaa tilannekuvaa sekä kykyä reagoida nopeasti muuttuviin uhkiin.

– Parhaillaan on menossa sertifiointien hakeminen ratkaisulle. Kun kyse on tietoturvasta, hyväksyntäprosessi on tarkkaa ja vaatii oman aikansa. Kansainvälinen myynti voi alkaa vasta, kun luvat ja hyväksynnät on saatu. Meille Nato-sertifiointi on vielä uusi prosessi, joten sen kestoa on vaikea ennalta arvioida, kertoo Insta Advancen toimitusjohtaja Petri Reiman. Insta Advance keskittyy puolustus-, ohjelmistokonsultointi- ja kyberturvallisuusliiketoimintaan.

Nyt solmittu uusi sopimus on Installe joka tapauksessa merkittävä askel kansainvälisessä yhteistyössä ja luontevaa jatkoa aiemmin aloitetulle. Konkreettisia yhteisiä toimenpiteitä muutamilla uusillakin osa-alueilla on jo ensimmäisten kuukausien aikana tehty, mutta tässä vaiheessa projektitason hankkeet eivät ole vielä julkisia.

Instalaiset historiallisessa F-35-roll-out tilaisuudessa. Insta Advancen myynti- ja markkinointijohtaja Tuure Lehtoranta, hallituksen varapuheenjohtaja Niklas Mattsson ja Advancen toimitusjohtaja Petri Reiman.

Vientinäkymät entistä valoisemmat

Installe sopimus avaa merkittäviä uusia vientimahdollisuuksia yhtiön strategisesti tärkeillä toiminta-alueilla. Suomen Nato-jäsenyys avasi ensimmäisiä ovia, ja nyt solmittu sopimus sisältää useita tavoitetta tukevia uusia näkymiä. Lockheed on globaalisti iso toimija, jonka kautta Insta pystyy myös entistä paremmin määrittelemään, mitä tarpeita markkinoilla on.

Erityisesti yhteistyötä on käynnistelty kriittisten osa-alueiden, kuten johtamisjärjestelmien, sensorien integroinnin ja ratkaisujen elinkaarenhallinnan yhteisessä suunnittelussa, kehittämisessä ja uusien mahdollisuuksien tutkimisessa.

– Toinen iso osa-alue on ylläpitoon liittyvät työt. F-35-hävittäjäkaluston avioniikan huoltopalveluiden tuottajana ja järjestelmien integraattorina Insta on osa Lockheed Martinin globaalia huoltoverkostoa. Suomeen hankittujen hävittäjien lisäksi olemme kiinnostuneita tarjoamaan ylläpitopalveluita myös muille tämän konetyypin hankkineille Nato-maille. Tähän liittyy valtiollisia ja poliittisia elementtejä, mutta yhdessä Lockheedin kanssa katsomme nämä mahdollisuudet läpi, Reiman kertoo.

– Suomi onnistui neuvottelemaan poikkeuksellisen suuret huoltokyvykkyydet itselleen verrattuna moneen muuhun tähän konetyyppiin päätyneeseen maahan. Maalaisjärjellä ajatellen olisi kaikkein etu, että voisimme tarjota ylläpitopalveluja myös muille tarvitsijoille. Siihen liittyy kuitenkin monia huomioitavia asioita niin poliittisessa kuin kaupallisessa mielessä.

Kaikki osaaminen mitä Insta tämän yhteistyön kautta Lockheed Martinin tuotteista saa, palvelee luonnollisesti myös Suomen puolustuskykyä ja kriisinkestävyyttä tulevaisuudessa. Suomeen toimitetaan yhteensä 64 kappaletta F-35-hävittäjiä. Ensimmäinen niistä luovutettiin joulukuun puolivälissä Fort Worthissa, Texasissa, järjestetyssä tilaisuudessa.

Drooniosaaminen yhteen

Kolmas yhteistyön merkittävä muoto on miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien (UAS) eli droonien kehittäminen ja torjunta, jonka osalta sopimus mahdollistaa molempien yhtiöiden osaamisen yhdistämisen.

– Yhteistyö mahdollistaa kyvykkyytemme nostamisen entistäkin paremmalle tasolle. Nythän toimimme pitkälti FPV-kategorian (First Person View) eli sellaisten tuotteiden kanssa, joissa pilotti näkee videokuvan suoraan dronen kamerasta virtuaalilasien tai näytön kautta reaaliajassa. Tältä osin haluamme laajentaa osaamista ja repertuaaria, Petri Reiman kertoo.

– Lockheedilla on puolestaan vahvaa osaamista etenkin torjuntapuolella. Siitä me voimme erityisesti oppia joitain uusia asioita.

Lockheed Martin Internationalin johtaja Jay Pitman ja Instan hallituksen varapuheenjohtaja Niklas Mattsson allekirjoittivat joulukuussa 2025 yhteistyösopimuksen, joka luo toimintamallin kriittisten osa-alueiden uusille mahdollisuuksille. Kuva: Lockheed Martin

Teksti: Jari Runsas

insta.fi

Scroll to Top