Tammerneonissa uskotaan vahvasti kasvuun


– Isot valomainospylväät tehdään kestämään vuosia. Liiketilojen sisämiljööt sen sijaan uusiutuvat tiheämmällä tahdilla, joten näemme siellä valtavan kasvupotentiaalin tuotteillemme, sanoo Timo Mattila.

Liki 60 vuotta toiminut valomainostalo Tammerneon Oy on historiansa aikana nähnyt nousuja ja laskuja. Yrityksessä tehtiin äskettäin omistajaorganisaation muutos ja meneillään on myös strategiapäivitys, jonka uskotaan johtavan uuteen, merkittävään kasvuun.

Muutosta johtaa helmikuun alussa yhtiön pääomistajana ja toimitusjohtajana aloittanut Timo Mattila.

Edesmennyt yrittäjäneuvos Markku Koskenniemi perusti Tammerneon Oy:n vuonna 1967. Viime vuosituhannella ja vielä 2000-luvun alussa yhtiö tuli tunnetuksi etenkin huoltoasemaketjujen valomainosten toteuttajana. Kotimaassa se oli alan johtava toimija, ja myös vienti Eurooppaan oli avautunut. Unkariin Tammerneon perusti jopa oman tehtaan, joka tosin toimi vain nelisen vuotta.

Koskenniemen ikäännyttyä hän toteutti yrityksessä sukupolvenvaihdoksen, jossa Tammerneonin johtoon astui hänen tyttärensä aviopuoliso Harri Salminen. Yrityksestä tuli osa Koskenniemen ja Salmisen perheiden omistamaa Tamware-konsernia.

– Oma historiani Tammerneonissa alkoi virallisesti vuonna 2016. Edellisenä syksynä Dimedia Mediatehtaan Tomi Harmonen ja Timo Eerola ottivat yhteyttä ja tulivat tapaamaan minua Turkuun. He kertoivat tehneensä aiesopimuksen Tammerneonin ostosta ja kysyivät kiinnostustani lähteä vetämään yrityksen myyntitoimintoja, tuore toimitusjohtaja Timo Mattila kertoo.

– Toimittuani itsekin alalla jo vuosia tunsin yrityksen entuudestaan. Minun oli helppo tehdä nopea päätös, ja loppuvuonna 2015 perehdyin talon tapoihin. Liiketoimintakauppa julkistettiin tammikuussa 2016.

Dimedia oli toiminut Tammerneonin ja Tamwaren kanssa samoissa tiloissa jo helmikuusta 2011, joten kaupan osapuolet tunsivat toisensa hyvin. Tamware halusi tuolloin Salmisen johdolla keskittyä liikkuvan kaluston ovijärjestelmäliiketoimintaansa, jonka parissa se edelleen toimii.

Uusi kasvustrategia kirkastaa vientitavoitteita

Kolmikon johdolla Tammerneon jatkoi yhtenä Pohjois-Euroopan merkittävistä valomainostaloista kahdeksan vuoden ajan. Eerolan eläköitymissuunnitelmat käynnistivät omistusjärjestelyt, joissa Timo Mattilasta leivottiin pääomistaja. Samalla Brawo Group Oy tuli yhtiön osaomistajaksi ja Mattila siirtyi myynti- ja varatoimitusjohtajan roolista vetovastuuseen.

– Myyntiorganisaatiomme johtoon kutsuttiin Marko Mäkitalo, joka aloitti viime vuoden maaliskuussa myyntijohtajana. Lisäksi Marko Kolehmainen kutsuttiin myyntipäälliköksi viime vuoden kesäkuussa ja nyt hän otti vetovastuun tuotantojohtajana. Molemmat ovat kokeneita ammattilaisia, ja pian heistä tulee myös yhtiön osaomistajia, Timo Mattila kertoo.

Parhaillaan Tammerneonin hallituksessa viimeistellään strategiaan pohjautuvaa liiketoimintasuunnitelmaa. Uuden kasvustrate-gian osana on kirkastaa yhtiön asemaa kansainvälisillä markkinoilla. Kasvua haetaan myös laajentamalla liiketoimintaa kauppojen ja liikepaikkojen sisämiljööpalveluihin.

– Liikkeet näyttävät tänään hyvin erilaisilta kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Kauppaa, jossa ei olisi minkäänlaisia mainoksia tuskin on olemassakaan. Panostukset tähän uuteen liiketoiminta-alueeseen ovat tärkeä osa kasvustrategiaamme ja myös Brawon mukaantulo tuo toimintaamme arvokkaan lisän. Yhdessä meillä on entistä paremmat mahdollisuudet tarjota -asiakkaillemme kokonaisvaltaisia sisätilailmeen kehittämisen palveluita, Mattila arvioi.

Asiakaspalvelu avainasemassa

Kilpailu valomainosalalla on koventunut vuosi vuodelta.

– Teknisesti ledien tulo neonputkien korvaajaksi 2000-luvun alussa oli suurin mullistus alalla vuosikymmeniin. Sen jälkeen ei olekaan tapahtunut mitään uutta. Kaikilla valomainosvalmistajilla alumiini ja akryyli ovat yhä pääraaka-aineita, eikä tuotantotavoissakaan ole merkittäviä eroja, Timo Mattila sanoo.

– Kilpailussa pärjätäkseen on hallittava koko ketju aina myynnistä tuotteen suunnitteluun, valmistamiseen ja asennukseen. Todellinen kilpailuetu löytyy tästä kokonaisuudesta. Useimmiten tilaukset liittyvät asiakasyrityksen ilmeen muutokseen tarkasti mää-riteltynä ajankohtana, jolloin kaikilla osa-alueilla aikataulutuksen pitää onnistua täydellisesti.

Toisin kun yleisesti ajatellaan, valomainosten valmistaminen on hyvin pitkälle käsityötä.

– Vaikka meillä on erilaisia koneita ja laitteita, tuotannossamme ei ole robotin robottia. Tuotteet valmistetaan hyvin räätälöidysti, ja se edellyttää tarkkaa käsityötä. Jokainen asiakkaan tuote on tyyliltään ja kooltaan erilainen. Osaava henkilökunta onkin meille valtava voimavara. Meillä on useita pitkän linjan tekijöitä, jotka osaavat ja tuntevat prosessin yksityiskohtaisesti. Isona haasteena on tuon osaamisen siirto seuraaville sukupolville. Haluamme olla kehityksen kärjessä, kun uusia innovaatioita tulee markkinoille.

Kolmannes tuotannosta vientiin

Tammerneonin tammikuussa päättyneen tilikauden liikevaihto oli 5,7 miljoonaa euroa. Tuotannosta noin kolmannes menee vientiin.

– Viimeisin merkittävä kansainvälinen kauppa on nelivuotinen sopimus Tukholman metron opasteiden uusimisesta. Miljoonien arvoinen sopimus kattaa kaikki kaupungin sata metroasemaa. Pohjoismaat ovat meidän tärkeimpiä vientimaitamme, ja neuvotteluja vastaavista kaupoista on vireillä, Timo Mattila paljastaa.

Kotimaassa Tammerneon toteutti vastaavanlaisen urakan Länsimetrolle, kun se valmisti opasteet kaikille kahdeksalle asemalle. Jonoon laitettaessa opasteita oli yhteensä noin kolme kilometriä.

Yksi Tammerneonin viime vuosien ylpeydenaiheista ja merkittävimmistä referensseistä on Nokia Arenan näkyvyyspalveluiden rakentaminen. 13 tonnia painavan mediakuution lisäksi Tammerneon toimitti areenalle noin 400 led-näyttöä sekä katsomoita kiertävät led-nauhascreenit, joita on yhteensä noin 600 metriä.

– Alkaneella tilikaudella haemme merkittävää liikevaihdon kasvua. Liikevaihtoa tärkeämpää on kuitenkin kannattavuus. Kasvu tulee vaatimaan investointeja niin koneisiin ja laitteisiin kuin henkilöstöön. Kehitettäviä asioita on paljon, joten meidän on vielä priorisoitava asioita.

Sisämiljööuudistuksista odotetaan kassavirtaa

Ulos asennettavat valomainokset – kuten korkeat mainospylonit – tehdään kestämään kymmeniä vuosia. Matkan varrella niitä uusitaan lähinnä yritysilmeen vaihtuessa. Sen sijaan sisämiljööt muuttuvat nopeampaan tahtiin.

– Näemme niissä valtavan potentiaalin. Muutoksia tehdään paljon nopeammassa tahdissa, ja meillä on kaikki edellytykset toteuttaa niin liiketilojen laajempia kokonaismuutoksia kuin pienempiä, kohdennettuja ilmeen uudistuksia.

– Tavoitteenamme on tuottaa yhä enemmän valomainostuotteita tehostetun toiminnan ja investointien mukaisesti. Vuoden 2027 liikevaihtomme ylittää kymmenen miljoonan euron rajan, Timo Mattila toteaa.

Uusi omistajaporras uskoo vahvasti tavoitteiden myös toteutuvan.

– Meillä on hallituksessa ja johtoryhmässä todella innostunut henki, joka näkyy kaikessa toiminnassamme. Koronat, sodat, lakot ja muut vastaavat ovat asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Niihin on vain sopeuduttava parhaalla mahdollisella tavalla. Omaan tekemiseemme voimme vaikuttaa, ja me näemme edessämme paljon enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.


Valomainokset ovat usein isokokoisia ja hyvin tarkasti asiakaskohtaisesti räätälöityjä. Jokainen asiakkaan tuote on tyyliltään ja kooltaan erilainen. Valmistus onkin hyvin pitkälti käsityötä.

Tammerneon Oy

  • Yrittäjäneuvos Markku Kosken­niemi perusti yhtiön vuonna 1967.
  • Yhtiön nykyisenä toimitus­johtajana aloitti 1.2.2024 Timo Mattila, joka toimi aiemmin myynti- ja varatoimitusjohtajana.
  • Mattila on pääomistaja, muina osakkaina ovat Brawo Group Oy sekä piakkoin toteuttavan osakejärjestelyn jälkeen myyntijohtaja Marko Mäkitalo ja tuotantojohtaja Marko Kolehmainen.
  • Tammikuussa päättyneen tilikauden liikevaihto oli 5,7 miljoonaa euroa. Tuotannosta noin kolmannes menee vientiin.
  • Tammerneon valmistaa, asentaa, huoltaa ja modernisoi mainos­torneja ja -pyloneita, irtokirjain- ja kotelovalomainoksia, opasteita, myymäläilmeitä ja digitaalisia mainospintoja.

Teksti ja kuvat Jari Runsas

 

Scroll to Top