Välillä tuntuu, että me suomalaiset olemme surkeita palveluiden ostajia. On kunnia-asia tehdä mahdollisimman paljon itse. Muistan, kun eräs työkaverini kertoi tuohtuneena rakennusjätteestä perittävistä, törkeän korkeista maksuista paikallisella kaatopaikalla. Hinta oli sidottu raekokoon.
Ystävälläni oli ollut kyydissä tarpeettomaksi käyneitä betoniharkkoja, jotka olivat niin isoja, että hinta oli pompsahtanut hänen mittapuullaan korkeaksi.
Kun menin hänen luonaan käymään, mies kertoi ylpeänä hakanneensa betonin kappaleet rautakangella pienemmiksi. Hän näytti ylpeänä rakkoja käsissään ja voihkaisi hieman joka kerta liikahtaessaan. Kysyin kaveriltani, paljonko hän säästi ja kauanko betonin möyhentämisessä kesti. Keskustelu loppui melko lyhyeen ystäväni tajutessa, että yhtälö ei kestänyt päivänvaloa.
Myös suomalaisessa yrityskulttuurissa törmää välillä samaan ilmiöön. Mitä vaikeampaa on, sitä varmemmin otetaan ohjat tiukemmin omiin käsiin ja tehdään vain kovemmin töitä, niin kyllä se siitä. Jos haluaa, että hommat tulevat tehtyä hyvin, on ne syytä tehdä itse. Työmäärän lisääminen voikin toimia jonkin aikaa keinona, mutta ennen pitkää siitä on yhtä paljon hyötyä kuin talvipakkasella pilkkihaalariin pissaamisesta: lämmittää hetken, mutta pitkän päälle toimii huonosti.
Nostan reilusti käden ylös sen merkiksi, että olen tällaiseen toimintaan syyllistynyt itsekin. Nuorena miehenä minut nimitettiin toimitusjohtajaksi käytännössä ilman aiempaa johtajakokemusta. Läksin usein töistä vasta kahdeksalta tai yhdeksältä illalla, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Rehellisyyden nimissä väsyneinä puurretut extratunnit tuskin olivat työn tuottavuuden ilotulitusta. Suunta oli hukassa ja priorisointikin vähän niin ja näin.
Minulla oli kolmisenkymmentä suoraa alaista, joiden murheet keräsin selkäreppuuni. Jotenkin taikatemppu kuitenkin onnistui eli yritys kasvoi ja ihmiset kehittyivät, mutta taikuri ei voinut hyvin. Sielu oli rakoilla ja sisuskalut vinkuivat – vähän niin kuin betonin pienentäjällä.
Olen toisinaan miettinyt, miten tuokin tilanne olisi mennyt, jos apunani olisi ollut joku, jonka kanssa käydä tilannettani luottamuksellisesti läpi. Olisinko saanut haettua selkeyttä kaaokseen ja laitettua asioita järjestykseen? Kenties miettinyt, miltä asiat tuntuivat ja miltä niiden olisi pitänyt tuntua. Coachina en onneksi tapaa kovin usein ihan niin surkeita tapauksia kuin itse olin tuolloin kaksikymmentä vuotta sitten. Uskon kuitenkin, että heitä on paljon, mutta he eivät välttämättä päädy istumaan coachia vastapäätä, vaikka kannattaisi.
Johtajan kannattaa panostaa oman mielensä huoltamiseen, sillä yrityksen johdon tuntemukset välittyvät koko henkilöstöön. Jos avainhenkilöiden katseen terävyydestä ei pidetä huolta, alkaa koko firman näkö sumentua. Coach voi auttaa korjaamaan hajataittoa toimimalla ajatuskumppanina ja tarvittaessa haastajana. Betonin pilkkomisessa rautakangella ei oikeasti ole mitään järkeä.
Jaakko Lintunen
executive coach
Kasvupuoti Oy
ICF Tampere on ICF Finlandin paikallisryhmä, johon tämän blogisarjan kirjoittajat kuuluvat. ICF on maailman suurin ammatticoachien yhteisö. ICF:n tavoitteena niin maailmalla, Suomessa kuin Pirkanmaallakin on edistää coachingin laatua ja ammattitaitoa.