Perhevapaauudistus tähtää tasa-arvoon

Perhevapaauudistuksen tavoitteena on ollut lisätä työelämän sekä erityisesti vanhempien välistä tasa-arvoa. Uudistuksella on haluttu huomioida myös aiempaa paremmin monimuotoisia perheitä. Samalla on vastattu EU:n työelämän tasapainodirektiivissä asetettuihin vaatimuksiin.


Timo Jarmas, asianajaja, varatuomari, osakas, Eversheds Asianajotoimisto Oy.

Perhevapaauudistus tuli voimaan 1.8.2022, ja se koskee perheitä, joissa lapsen laskettu aika on 4.9.2022 tai sen jälkeen. Adoptioperheissä lainsäädäntö tulee sovellettavaksi, kun lapsi tulee perheeseen 31.7.2022 tai sen jälkeen.

Työntekijän oikeudesta perhevapaaseen säädetään työsopimuslaissa. Uudessa sääntelyssä ei erotella äitiä ja isää kuten aiemmin, vaan lainsäädäntö on sukupuolineutraali. Uudistuksen myötä käytöstä poistuvat erityisäitiys-, äitiys-, isyys- sekä vanhempainvapaa ja tilalle tulevat raskaus-, vanhempain- sekä omaishoitovapaa. Samalla vanhempainpäivärahojen nimet muuttuvat erityisraskaus-, raskaus- sekä vanhempainrahaksi.

Työntekijällä on jatkossa oikeus 40 päivän mittaiseen raskausvapaaseen, jonka voi aloittaa 30 arkipäivää tai työnantajan kanssa sopien viimeistään 14 päivää ennen laskettua aikaa. Aiemman sääntelyn mukaan äitiysvapaa on tullut aloittaa viimeistään 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa.

Uudistus tarjoaa ensimmäistä kertaa yhtä suuren vanhempainrahapäivän kiintiön molemmille vanhemmille. Samalla vanhempainrahapäivien määrä kasvaa ja niiden käytön joustavuus lisääntyy. Kumpikin vanhempi saa jatkossa 160 vanhempainrahapäivän kiintiön. Vanhempi voi halutessaan luovuttaa omasta kiintiöstään enintään 63 päivää toiselle vanhemmalle, muulle huoltajalle, omalle puolisolle tai toisen vanhemman puolisolle. Yhden vanhemman perheissä vanhempi saa molemmat kiintiöt itselleen.

Vanhempainrahapäivät on käytettävä ennen kuin lapsi täyttää kaksi tai adoptiosta on kulunut kaksi vuotta. Joustavuuden lisäämiseksi vapaan voi pitää osittaisena sekä useassa jaksossa.

Perhevapaajärjestelmä mahdollistaa sen, että vanhemmat voivat määritellä vapaasti, milloin he ovat vanhempainvapaalla ja milloin ansiotyössä. Työsuhteessa olevilla on oikeus pitää vanhempainvapaa enintään neljässä jaksossa, joiden pituus on vähintään 12 arkipäivää. Joustavuutta lisää myös se, että kotihoidontukea voi halutessaan saada vanhempainrahajaksojen välissä lapsen täytettyä puoli vuotta.
Kokonaan uutta on omaishoitovapaa, joka perustuu edellä mainittuun direktiiviin. Sitä voidaan pitää enintään viisi päivää vuodessa omaisen hoitamiseksi. Vapaata voi saada henkilökohtaisen avun ja tuen tarjoamiseksi omaiselle tai työntekijän kanssa samassa taloudessa asuvalle läheiselle.

Työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa perhevapaiden ajalta. Sairasvakuutuslain perusteella maksetaan raskausrahaa, vanhempainvapaiden palkallisuudesta sovitaan jatkossakin työehtosopimuksissa.

Muutos ei koske perheitä, joissa vanhemmat ovat alkaneet saada päivärahoja jo aiemmin. Uusi ja vanha malli toimivat rinnakkain vuoden 2024 loppuun asti.

Timo Jarmas
asianajaja, varatuomari, osakas
Eversheds Asianajotoimisto Oy

 

Scroll to Top