Saara Tarumo, Happy Company Oy.
Syyskausi käynnistyi toden teolla. Kävin asiakkaalla. Ihan oikein paikan päällä. Siellä olivat kaikki, tunnelma oli rento ja iloinen. Kävi mielessä, miten moni asiantuntijatyötä tekevä oli lomalta palattuaan yhtä onnekas.
Töihin paluu on saattanut tarkoittaa läppärin kannen, ei työpaikan oven avaamista. Hieman myöhemmin yöpaita on vaihdettu työpaitaan ja lyöty ensitahdit kauden digipalaverirumballe.
Työyhteisön merkityksestä on olemassa valtava määrä tutkimusta ja teoriaa sekä vielä enemmän kokemusperäistä tuntumaa. Yksi koronan jälkeen käyttöön otettu käsite on hybridityö-paradoksi. Ihmiset kaipaavat entistä joustavampia yksilöllisiä valintoja etä- ja lähityön välillä. Samaan aikaan he kaipaavat takaisin aikaan entiseen, jossa yhteisöllisyys toteutui myös samojen seinien sisäpuolella.
Kuvattu paradoksi on läsnä myös yhteisössä, jossa kävin, ja sen vaikutukset näkyvät vuosittain toteuttamissani henkilöstökyselyissä. Seurantadataa on ajalta ennen koronaa, sen aikana ja sen jälkeen. Tyytyväisyys joustaviin työnteon järjestelyihin on laskenut koronaa edeltävistä vuosista, vaikka valinnanvaraa on enemmän kuin koskaan. Samalla kokemus yhteisöllisyydestä on laskusuunnassa. Siinä pähkinänkuoressa ja mikrotasolla kuvattuna muutos, joka tunnistetaan kaikkialla.
Miksi yhteisöllisyys sitten on tärkeää? Yksilötasolla yhteyden kokeminen on yksi psykologisista perustarpeista, joka linkittyy moniin muihin tarpeisiin kuten psykologisen turvallisuuden, arvostuksen ja merkityksellisyyden kokemuksiin. Lisäksi yhteisöllisyys on SDI-mallin (Self Determination Theory) mukaan autonomian ja kyvykkyyden ohella keskeinen sisäistä motivoitumista selittävä tekijä.
Kun yhteisö on vahva ja terve, kaikki voittavat. Kun lähikohtaamisia on liian vähän, yhteisöllisyyden kokemus rapautuu. Yhteisön imu ja merkitys yksilön hyvinvoinnin ja inspiraation lähteenä heikkenee. Samalla rapautuu yhteisön ja samalla yrityksen kyky kehittyä, uudistua ja innovoida.
Miten ratkaista hybridityö-paradoksi? Tätä pohtinee johtaja jos toinenkin. Itse ajattelen, että hybridityön pelisääntöjen rukkaamisen ohessa kannattaisi pohtia, miten altistaa yhteisöä uudelleen yhdessä olemiseen ja yhdessä tekemiseen liittyville palkitseville kokemuksille. Toisin sanoen psykologisten perustarpeiden tyydytykselle. Kun jokin tuntuu hyvältä, sitä halutaan lisää. Yhdessä hengailu ja inspiroituminen voittaa lopulta yhä useammin kotihousujen mukavuuden.
Isot muutokset alkavat pienestä. Rutiinien uudelleenmuotoilu vaatii vaivannäköä ja toistoja. Tuloksia voi varmistella hankkimalla valmennusapua. Uusien tai uusvanhojen tapojen käyttöönotto ei yleensä tyssää siihen, etteikö tiedettäisi, mitä ne ovat, tai ymmärrettäisi niiden merkitystä. Ne tyssäävät voimassa olevien tapojen ja tottumusten voimaan sekä siihen hetkelliseen muutoksen tuomaan epämukavuuteen, jonka ohitusta ei malteta odottaa.
Työpaikalle siirtymisen aika ja vaiva pitää korvata palkinnolla, joka perillä odottaa. Riippumatot ja kahvikoneet tuottavat hetken mielihyvää, kunnes kyllästytään ja keksitään, sitä seuraavaksi tekisi mieli. Toimivilla työtilajärjestelyillä on suurempi ja pysyvämpi merkitys. Työpaikan sydän ja tärkein vetovoimatekijä ovat kuitenkin ihmiset, miten he toisensa kohtaavat ja mitä he yhdessä ja yhteisönä saavat aikaan. Näin on aina ollut, ja näin tulee aina olemaan. Inhimillistä ja yhteisöllistä syksyä kaikille!
Saara Tarumo
Palkitsemisen, johtamisen ja yrityskulttuurin kehittäjä
Johdon konsultti, sertifioitu Business Coach Master (ICF), HHJ
Happy Company Oy, ICF Tampere
ICF Tampere on ICF Finlandin paikallisryhmä, johon tämän blogisarjan kirjoittajat kuuluvat. ICF on maailman suurin ammatticoachien yhteisö. ICF:n tavoitteena niin maailmalla, Suomessa kuin Pirkanmaallakin on edistää coachingin laatua ja ammattitaitoa.