Matti Apunen
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n arvion mukaan ikääntynyt yrittäjä haluaisi hypätä syrjään lähes 10 000 yhtiössä.
EK:n asiantuntija Jari Huovinen laskee, että joka vuosi parituhatta hyvää firmaa laittaa lapun luukulle, koska jatkajaa ei ole. Asia koskettaa noin 80 000:aa työntekijää.
Isoja lukuja.
Kun jatko on epäselvä, yritys ei myöskään tee investointeja ja kasvua edistäviä ratkaisuja. Ja jos toiminta loppuu, menetetään paljon hitaasti karttuvaa tietotaitoa ja hyvä paikallinen veronmaksaja.
Sukupolvenvaihdokset olivat 2000-luvun alussa suosittu teema. TE-keskuksissa kehitettiin tähän tarpeeseen konsulttipalveluita ja ns. Viestinvaihto-koulutus. Kysyntää riitti.
Sitten tuli finanssikriisi. Julkisen vallan mielenkiinto suuntautui innovaatioihin ja kasvuun. Omistajanvaihdokset putosivat tärkeiden asioiden listalta. ”Tuntui siltä, että sukupolvenvaihdos muuttui niin epämuodikkaaksi, ettei koko sanaa saanut näkyä”, muistelee kokenut liiketoimintakonsultti.
Tänä syksynä teema palasi ELY-keskusten asialistalle yhtä äkisti kuin oli mennytkin. Asiasta alettiin kantaa huolta mediassa.
Ratkaisuksi on ehdotettu oppisopimuksia ja jatkajakouluja. Niissä uudelle yrittäjälle voidaan opettaa liiketoiminnan perusasioita, mutta nekään eivät välttämättä ratkaise todellista kohtaanto-ongelmaa: kuinka paljon yritys ja yrittäjä haluavat toisensa?
Sukupolvenvaihdoksen tukemisessa kyse ei ole niinkään pykälien selaamisesta kuin luonteen analysoinnista ja lujuuslaskennasta – siis henkilökohtaisesta sparrauksesta.
Jatkajan etsiminen on työ, jossa on tarkkailtava motivaatiota ja realismin tajua. Mikä on uuden yrittäjän itsenäisyyden aste, mitä hän aikoo tehdä uudella yrityksellään, mikä on hänen elämäntilanteensa kuormittavuus, ja niin edelleen.
Yritys on pala yrittäjän persoonaa ja eläköityminen on viimeinen tilaisuus ulosmitata yhtiöön panostettu työ. Tunteiden turvottama käsitys yrityksen arvosta ei aina ole tasapainossa tuloksentekokyvyn kanssa.
Yrittäjä odottaa, että ovesta kävelee sisään jatkaja, jolla on riittävästi asiaosaamista, vanhan omistajan luottamus, sama käsitys kauppahinnasta ja valmis rahoitus. Arkikielellä kyseessä on satuhahmo.
Satoja sukupolvenvaihdoksia tehnyt konsultti sanoo, että kapulanvaihdossa tehdään usein samat virheet. Asia otetaan puheeksi liian myöhään ja liian niukasti. Jatkajaa haetaan useimmin perhepiiristä, mutta tämäkin keskustelu avataan vasta sitten kun on jo kiire. Sitä paitsi vanhemmat eivät aina luota lapsiinsa: miten voisin antaa bisnekseni ihmiselle, jonka pyllyä juuri pyyhin?
Tai sitten seuraajia ei osata etsiä oikeasta suunnasta.
Jos lapset kieltäytyvät, monen into loppuu tähän. Liian harvoin ehdolla ovat yrityksen työntekijät yksin tai ryhmänä, tai jopa kilpailijoiden avainhenkilöt – niin älyttömältä kuin se kuulostaakin. Vaihdosta voi valmistella asteittain: jatkaja otetaan omistajaksi muutaman prosentin osuudella ja samalla punnitaan hänen kykyään johtaa liiketoiminnan kokonaisuutta.
Ehkä koulutus todella on omistajanvaihdoksiin oikea ratkaisu, mutta oppilas väärä.
Matti Apunen