Itsetuntemus ja motivaatio johtamisen perusteina


Johanna Saari.

Miten motivaatiolla johtaminen liittyy itsetuntemukseen? Mikä on sen merkitys tavoitteiden saavuttamisessa ja tulosten aikaansaamisessa?

Hyvä itsetuntemus on keskeinen taito tulevaisuuden työelämässä. Se luo vahvan pohjan työhyvinvoinnille, työkyvylle ja työn tuloksellisuudelle. Edellä mainittuihin liittyy myös hyvä johtaminen, joka on tutkitusti yksi tärkeimmistä ihmisten työssä viihtymisen tekijöistä.

Hyvä itsetuntemus yhdistyy hyvään johtamiseen. Kun tuntee ensin itsensä, omat arvonsa ja motiivinsa, kykenee tuntemaan toisten elämää ohjaavia arvoja, ymmärtää heidän motiivejaan, on suvaitsevainen ja hyväksyy erilaisuutta.

Motivaatio ja työn imu

Psykologian ja psykiatrian professori Steven Reiss kehitti maailman ensimmäisen tieteellisen ja täysin empiirisen näkökulman motivaatioon. Sen mukaan meitä kaikkia motivoi 16 elämän perustarvetta mutta eri vahvuuksin. Nämä perustarpeet eli motiivit kuvaavat myös syvimpiä arvojamme, ja ne ovat toimintamme ajureita.

Reissin mukaan ihmiset voivat tehdä mielekkäitä valintoja kohti merkityksellistä elämää vain tuntemalla itseään paremmin. Tällä tavoin tiedossa on vähemmän ongelmia myös vuosien saatossa. Lähtökohtana on johtajan kyky tunnistaa omat sisäiset motiivinsa, tarpeet ja arvot, jotka ovat johtajan toiminnan ajureita. Toisaalta on tärkeää tunnistaa myös tekijät, jotka vievät virtaa pois ja turhauttavat. Silloin kun omat ajurit eli sisäinen motivaatio löytyy, saatamme unohtua tekemiseen, saavuttaa parhaimmassa tapauksessa työn imun ja kadottaa hetkellisesti ajantajunkin.

Motivoituneina olemme uppoutuneita työhön, saamme paljon aikaan kuluttamatta suuresti energiaa, olemme tyytyväisiä ja koemme onnistumista. Tähän tilaan halua päästä useasti. Jokainen johtaja toivoo takuulla, että voisi omalla toiminnallaan auttaa johdettavansa useasti työn imuun. Myös Frank Martela on todennut osuvasti, kuinka johtajien tärkein tehtävä on vaalia työntekijöidensä sisäistä motivaatiota, koska tutkimusten mukaan sisäisesti motivoitunut työntekijä on tuottavimmillaan.

Johda muita siten kuin he haluavat tulla johdetuiksi

Johtaja onnistuu, tavoitteet ja halutut tulokset saavutetaan, kun ihmisiä johdetaan siten kuin he toivovat heitä johdettavan. Kun emme ole sisäisesti motivoituneita, työn tekeminen ja aikaansaaminen on hankalaa, koemme turhautumista ja työn imu loistaa poissaolollaan. Johtaja tukee ja auttaa johdettavansa kohti onnistumisia parhaiten, kun hän tuntee, tietää ja ymmärtää, mikä toista ihmistä motivoi ja mikä toimii tekemisen ajurina.

Mayor ja Risku toteavat teoksessaan Opas yksilöiden ja tiimien motivointiin: ”Hyvä johtaja tai esihenkilö osaa toimia ja kommunikoida kunkin työntekijän kanssa siten, että jokaisen yksilölliset sisäiset motiivit otetaan huomioon johtamistilanteissa”.

Johtaja pystyy myös erottamaan omat motiivinsa muiden motiiveista, kun hänen itsetuntemuksensa on korkealla tasolla. Tällöin johtaminen motivaatiotietoa hyödyntämällä onnistuu. Ihmisiä johdetaan kuin he toivoisivat heitä johdettavan, ei siten kuin johtaja toivoisi itseään johdettavan.

Huomioimalla ihmisten erilaiset ajurit johtamisessa päästään haluttuihin tuloksiin ja onnistumisiin. Jokainen varmasti haluaa menestyä työssään, mutta millaiset toiminnan ajurit hänellä on ja kuinka häntä parhaiten johdetaan, on täysin yksilöllistä.

Tunnistatko sinä omat ajurisi? Tiedätkö oikeasti minkä sinua johtajana motivoi? Tämän selvittäminen on ensimmäinen askel kohti motivaatiolla johtamista.

Johanna Saari
Johda MotivaatiollaTM -valmentaja ja kouluttaja, sertifioitu RMP motivaatio- ja tiimivalmentaja
toinen Teoiksi Oy:n perustajista
Teoiksi on motivaatiolla johtamiseen erikoistunut valmennus- ja asiantuntijakumppani

Seuraavassa Teoiksi-blogissamme syvennymme muiden tuntemiseen. Etsimme vastauksia johtajan turhautumiseen ja mitä tarkoittaa vahingossa huono johtaminen. Miksi johtajan haaste on liian usein se sama henkilö, jonka kanssa väännetään? Yleensä kyse on samoista ongelmista, joita on ratkottu aiemminkin.

 

Scroll to Top