Stoppi rajoituspuheille

Johtaja Markus Sjölund, Tampereen kauppakamari

Suomessa on syksyn mittaan vihdoin purettu pandemian aiheuttamia rajoituksia. Kokoontumis- ja ravintolarajoituksia on poistettu. Alalle on palautettu perustuslain takaama mahdollisuus elinkeinon harjoittamiseen.

Valtiovallan suulla on lausuttu lupaus rajoitusten laajasta purusta, kun rokotuskattavuus kasvaa. Ensin puhuttiin 70 prosentin kattavuudesta. Nyt hallitus on luvannut, että Suomessa koronarajoituksista ja -suosituksista luovutaan, kun yli 12-vuotiaista yli 80 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta tai heillä on ollut mahdollisuus ottaa molemmat annokset.

Rokotukset ovat edenneet. Ne ovat antaneet hyvän suojan vakavalle tautimuodolle. Moni kuolema ja teho-hoitojakso on vältetty rokotusten avulla. Sairaalahoidon tarve ei ole merkittävästi kasvanut. Saavutamme todennäköisesti tänä viikonloppuna 80 prosentin rokotuskattavuuden.

Majoitus- ja ravintola-ala sekä tapahtumateollisuuden toimijat ovat kuunnelleet lupauksia herkällä korvalla. Rokotuskattavuuden nousua on seurattu toiveikkaana. Sillassa ollut ala pääsisi vihdoin elpymään tärkeän joulusesongin alla. Menetykset mainituille toimialoille on ollut valtavat. Tapahtumateollisuus arvioi, että sen edustamien toimialojen menetykset ovat maanlaajuisesti 1,6 miljardia. Pirkanmaalla ravintola- ja majoitusalan läpi on jäänyt kulkematta yli 200 miljoonaa euroa. Luku kasvaa, kun siihen otetaan mukaan vielä laajemmin elämystalous- ja tapahtumatoiminta.

Pandemiavuosina kesä on ollut alalle parasta aikaa, mutta normaalivuosina vuoden loppupuolisko on alalle erittäin tärkeä. Viime vuonna rajoitusten tultua voimaan ja pikkujoulujen peruunnuttua menetykset olivat karkeasti arvioiden noin 60 miljoonaa euroa.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli koronanyrkki on raportoinut kiitettävästi alueen tautitilanteesta koko pandemian ajan. Tällä viikolla olemme kuitenkin saaneet mediasta kuulla huolestuttavia toiveita uusista rajoituksista. Ongelmaa aiheuttavat nyt erityisesti nuoret rokottamattomat aikuiset. Myös vastuuministerit ovat toivoneet, että alueet ottaisivat käyttöön entistä tiukempia rajoituksia.

Nyt on pidettävä pää kylmänä. Ylimääräisiä kokoontumis- tai muitakaan rajoituksia ei pidä enää määrätä. Jos rajoituksia tulee, niistä on pystyttävä pääsemään eroon koronapassin avulla. Suomella on varaa tiukentaa koronapassimääräyksiä. Euroopassa on nähty meidän käytäntöämme huomattavasti tiukempia sovellutuksia ja vaatimuksia rokotustodistuksista.

Aluehallintoviranomaisen kannattaa nyt tarkastella huolellisesti tarkoituksellisuuden lainmukaisuutta. Jos perusteita ei ole, rajoituksia ei pidä säätää, vaikka ministereitä myöten vedottaisiin niiden puolesta.

Markus Sjölund

johtaja

Tampereen kauppakamari