Pääministeri Pirkanmaalta voi päättää investoinneista vetämättä kotiinpäin

Toimitusjohtaja Antti Eskelinen, Tampereen kauppakamari.

Kohta tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun yhteistyössä yritimme saada valtiolta investointipäätöstä läntiselle ohitustielle tai oi­keastaan lisärahoitusta väylän saamiseksi nelikaistaiseksi Pirkkalan ja Nokian välille. ​​​​​​​

Laaja elinkeinoelämän, järjestöjen ja kuntasektorin yhteistyö varmasti vauhditti valtakunnan poliitikkojen päätöstä. Sen siunasi valtiovarainministeri Antti Kalliomäki, mutta taustalla vaikutti vahvasti eduskunnan puhemieheksi siirtynyt Paavo Lipponen.

Toinen alueemme tulevaisuutta merkittävästi muovannut näytelmä esitettiin Tampereen kaupungin valtuustosalissa, kun päätettiin Rantaväylän tunnelin eli rantatunnelin rakentamisesta. Jos ohikulkutien päätöksen taustalla vaikuttivat demarimiehet, tunnelipäätös oli demarinaisten – Hanna Tainion, Riitta Ollilan, Tarja Jokisen ja ­Johanna Loukaskorven – ansiota. He tekivät kovan päätöksen rikkomalla ryhmäkurin, mutta samalla he viitoittivat tien Tampereen keskustan kehittämiselle sekä ratikan ja Uros Live -areenan rakentamiselle.

Jälkeenpäin ajatellen päätökset ovat olleet merkittäviä kaupunkiseudulle ja koko Pirkanmaalle. Suurin yksittäinen hyötyjä ohitustiestä on ollut oikeutetusti Pirkkala, mutta ohitustien varsi on täyttynyt yrityksistä, jotka tarjoavat työpaikkoja yli kuntarajojen. Lisäksi ohitustie on helpottanut liikkumista koko kaupunkiseudulla.

Ministeri Pirkanmaalta on ollut tavoitteemme eduskuntavaaleista toiseen. Pirkanmaalta tuli ensin liikenne- ja viestintäministeri, josta tehtiin pienen poliittisen näytelmän jälkeen pääministeri. Saimme siis viimeinkin pääministerin! Valtion liikennerahojen jaossa Pirkanmaa on ollut viisitoista viime vuotta täysin pimennossa, ja valtion tierahat on ripoteltu ympäri Suomea. Kaupunkiseudun ja koko Pirkanmaan kasvun takia meidän on vaadittava pääministeriämme huomioimaan alueemme tarpeet. Hän voi tehdä sen ilman kotiinpäin vetoa. Valtatie 9 tulee rakentaa nelikaistaiseksi nopeasti Koilliskeskuksen ja Ruutanan välille ja edelleen Orivedelle asti. Itään päin Koilliskeskukselta Valtatie 12 tulee leventää nelikaistaiseksi Huutijärvelle asti mahdollisimman nopeasti. Näiden lisäksi Vaitinaron liittymä vaatii valtion panostuksen, johon myös Tampereen kaupunki on sitoutunut investoimaan osana Hiedanrannan kaupunkikehityshanketta.

Hallitusohjelmassa raideliikenteen kehittäminen on linjattu osaksi haastavaa päästöjen vähennystyötä. Päärata ja Tampereen henkilöratapiha ovat tässä keskeisiä. Pääradan perusparannus on sekä kansantaloudellisesti että päästöjen vähentämisen näkökulmasta järkevää, koska radalla liikkuu miljoonia ihmisiä ja miljoonia tonneja tavaraa kohti kansainvälisiä markkinoita. Väylän ja ministeriön asiantuntijat ovat tuottaneet useita rahoituskelpoisia perusparannuskohteita, joihin voi hakea myös EU-rahoituksen ja jotka toisivat pääradalle vaadittua välityskykyä ja varmuutta aikatauluihin. Tampereen henkilöratapihan kehittäminen on osa keskustan joukkoliikenteen kehittämistä ja lisäksi avain valtakunnallisen raideliikenteen sujuvoittamiseksi koko pääradalla.

Pääministerin investointipäätösten tekoa Pirkanmaan hyväksi pääradan, henkilöratapihan ja valtateiden osalta helpottaa Väyläviraston asiantuntijoiden laatima vaikuttavuudeltaan parhaimpien valtateiden ja raiteiden lista. Siitä löytyvät kaikki meidän tärkeimmät investointikohteemme. Nyt on aika päättää asiat Pirkanmaan parhaaksi ja koko Suomea palvellen.


Antti Eskelinen
toimitusjohtaja
​​​​​​​Tampereen kauppakamari