Konepajakoulusta helpotusta teollisuuden osaajapulaan

Johtaja Peer Haataja, Tampereen kauppakamari.

Business Tampere teki viime keväänä teollisuuden työvoimatarpeita ja alan koulutusta luotaavan Konepajakoulu 2.0 -selvityksen. Tulokset ovat pysäyttäviä.

Selvityksestä* kävi ilmi, että Pirkanmaalla valmistavan teollisuuden työntekijöiden poistuma on noin 500 henkilötyövuotta vuodessa, mutta ammatillisesta koulutuksesta valmistuu teollisuuden aloille samaan aikaan vain parisensataa henkilöä. Tarve olisi poistuman suuruinen.

Lisäksi ammatillisen koulutuksen vetovoima on heikko. Ensisijaisia hakijoita on yksi kahta opiskelupaikkaa kohti, ja opiskelijoilla on vaikeuksia saada harjoittelupaikkoja. Monet työtehtävät ovat tänä päivänä niin vaativia, että perustutkinnon tarjoama osaaminen ei yksinkertaisesti riitä tehtävistä suoriutumiseen.

Tulosten pohjalta on päätetty ryhtyä toimiin. Aikomuksena on herättää henkiin ja modernisoida teollisuusoppilaitosmalli uudenlaisessa konepajakoulussa ja kehittää sen avulla ammattiosaamista tämän hetken vaatimuksia vastaavalle tasolle.

Perustutkinto-opiskelijoille malli voisi hyvin olla sellainen, että opintojen viimeinen vuosi toteutetaan oppisopimuksella koulutuskonepajaympäristössä. Harjaannutetaan erityisesti niitä taitoja, jotka korostuvat tulevalla työnantajalla. Tämä edellyttää sekä opiskelijalta että työnantajalta sitoutumista, mutta palkitsee nopeampana valmistumisena ja yritykselle sopivampana osaamisena.

Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilussa on tällä hetkellä noin 6500 alle 30-vuotiasta työtöntä. Osalla on perustutkinto jo valmiina ja valtaosalla on jokin toisen asteen tutkinto. Tästä määrästä löytyy varmasti sellaisia henkilöitä, jotka ovat motivoituneita kouluttautumaan teollisuuden palvelukseen.

Osaajapulaa ei ratkaista kehittämällä pelkästään perustutkintoputkea. On tärkeää, että työelämässä olevien osaamista kehitetään ja monipuolistetaan. Pelkästään koneiden määrä ja monipuolisuus estävät valtaosassa yrityksistä koko kapasiteetin tehokkaan käytön. Työntekijöiden monitaitoisuus onkin yritykselle kilpailuetu, ja tätä moniosaajuutta konepajakoulussa on tarkoitus kehittää.

On vielä yksi keino varmistaa yrityksille osaajia: työperäinen maahanmuutto. Sen mahdollisuudet koeponnistetaan lähitulevaisuudessa. Koulutusviennin ja ulkomaisten rekrytointien kanavat on käytettävä tarkkaan hyväksi, ja myös konepajakoulun rooli tarkennetaan osana kokonaisuutta.

Peer Haataja
johtaja
Tampereen kauppakamari
Tampereen Teollisuusoppilaitos Oy:n toimitusjohtaja 1.10. alkaen

*) Selvitykseen haastateltiin yli 20 merkittävää pirkanmaalaista, pääosin pk-sektorin yritystä sekä kaikki maakunnan oppilaitokset, joissa koulutetaan ammattiosaajia teollisuuden tarpeisiin.