Yritysten yhteiskunnallisen roolin murros

KTT Sonja Lahtinen. Kuva Kaapo Kamu

KTT Sonja Lahtinen. Kuva Kaapo Kamu

Kun ratkaisut kestävyyskriiseihin löytyvät yhä useammin markkinoilta, myös yritysten yhteiskunnallinen rooli muuttuu.

Matka yritysten välinpitämättömyydestä valaistumiseen on sama matka kuin astrologiasta astronomiaan. Ihmiskunnan kannalta yhtä välttämätön, tutkittuun tietoon perustuva ja joillekin tahoille vielä vaikea hyväksyä, mutta kaikille mahdollinen, jos meillä on tarpeeksi suunnannäyttäjiä.

Omaksuin yllä olevan analogian viime kuussa järjestetystä Oxfordin yliopiston kolmipäiväisestä seminaarista. Seminaarissa yritysjohtajien ja kansainvälisesti tunnustettujen tutkijoiden puheenvuorot rakensivat uutta yhteiskunnallista roolia tämän päivän yrityksille.

Oxford Economics of Mutuality seminaari järjestettiin samalla viikolla, jolloin tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun amerikkalainen taloustieteilijä ja nobelisti Milton Friedman julkaisi uraauurtavan kirjoituksensa The New York Timesissa otsikolla ”Yritysten yhteiskunnallinen vastuu on tehdä voittoa”. Esseessään Friedman maalasi maailmankuvansa, jossa yritykset näyttäytyvät yhteiskunnasta irrallisina toimijoina, joiden rooliin ei kuulu kantaa vastuuta siitä, millaisia vaikutuksia omalla liiketoiminnalla tai tuotteilla on ympäröivään maailmaan.

Ei liene tarpeen korostaa, kuinka vaikutusvaltaiseksi Friedmanin doktriini on sittemmin kasvanut; taloustieteilijöille siitä tuli 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia ideoita. Friedmanin opit ovat kasvattaneet kokonaisen sukupolven yritysjohtajia, talousviisaita ja valtion päämiehiä, ja ne ohjaavat yhä vallitsevaa eetosta businesskouluissa ympäri maailman.

Millainen on puu, sellaiseksi kypsyvät hedelmät. 50 vuotta myöhemmin voimme tarkastella satoa. Osakkeenomistajien voiton maksimointi on kiistatta luonut maailmaan paljon vaurautta, mutta ei ole yhtä kiistatonta, ketkä kaikki tästä vauraudesta hyötyvät, ketkä eivät, ja millä seurauksilla se on luotu.

Salesforcen toimitusjohtaja Marc Benioff kirjoitti Friedmanille kommentaarin 13.9.2020 ilmestyneessä The New York Timesissa ja kuvaili, millaiseen maailmaan Friedmanin opit ovat vieneet meidät. Vuonna 2020 elämme keskellä ilmastokatastrofia ja seuraamme sivusta huolestuneina, mutta toimettomina niin ympäristön monimuotoisuuden romahtamista, epätasa-arvon kärjistymistä kuin poliittisia levottomuuksiakin. Koronapandemia vain vauhdittaa monia näistä ilmiöistä.

Kuka ratkaisee kestävyyskriisit?

Puoli vuosisataa vallalla olleet opit ovat luoneet maailmaan liian kapean kuvan kapitalismista. Harmillista on, että monet ovat sen seurauksena menettäneet uskonsa markkinatalouden kykyyn luoda tasa-arvoista, inklusiivista ja kestävää tulevaisuutta.

Kun katsomme ympärillemme, huomaamme, että politiikan polku on liian hidas, järjestöjen resurssit ovat rajalliset ja kansalaisten kulutusvalintojen vaikutukset vaatimattomia systeemisen kestävyyden kannalta.

Muihin toimijoihin verrattuna yritykset ovat se elin, joka innovoi, suunnittelee, tuottaa ja toimittaa tuotteita ja palveluja yhteiskunnan tarpeisiin. Tarpeet koskevat nyt aiempaa useammin kestävämpiä vaihtoehtoja, kuten uusiutuvia energiamuotoja, sähköisiä kulkuvälineitä, kasvipohjaisia elintarvikkeita ja luotettavia tiedonjakoalustoja.

Väitöstutkimukseni mukaan yritykset vastaavat näihin uudenlaisiin tarpeisiin tuomalla markkinoille uusia teknologioita, sosiaalisia innovaatioita ja päivitettyjä palveluominaisuuksia. Lisäksi ne jakavat markkinatietoaan, avaavat asiakasdataansa ja antavat näkemykseensä perustuen neuvoja yhteiskunnan eri toimijoille. Kun ratkaisut kestävyyskriiseihin löytyvät yhä useammin markkinoilta, myös yritysten yhteiskunnallinen rooli muuttuu.

Johtaminen on aina aikansa kuva

Maailma, jossa nyt elämme, on monin tavoin erilainen kuin 50 vuotta sitten. Yritysten tarkoituksen voisi päivittää tälle vuosituhannelle seuraavanlaisesti: Yritysten tarkoitus on tuottaa ratkaisuja ihmisten ja planeetan todellisiin tarpeisiin kannattavalla ja skaalautuvalla tavalla.

Arvoisa lukija – lopuksi vielä pohdittavaksi:

Hengittäminen on ihmisen elossa pysymisen kannalta välttämätöntä, mutta onko se ihmisen olemassaolon ainoa tarkoitus?
Samalla tavoin voiton tuottaminen on edellytys yritysten elossa pysymiselle, mutta onko se yritysten olemassaolon ainoa syy?

Sonja Lahtinen
KTT


Kirjoittaja toimii tutkimusjohtajana strategiakonsulttitoimisto Co-foundersissa ja tekee väitöksen jälkeistä tutkimusta Tampereen yliopistossa. Hän väitteli tänä kesänä kauppatieteiden tohtoriksi Johtamisen ja talouden tiedekunnasta ja tutki markkinoinnin alaan sijoittuvassa väitöskirjassaan yritysten roolia kestävän kehityksen kysymysten ratkaisemisessa. Sonja Lahtisen väistökirja löytyy täältä.