Kongressivieras kuluttaa käydessään 1400 euroa

Jari Ahjoharju, toimitusjohtaja, Visit Tampere Oy

Tampere tunnetaan suosittuna kokous- ja kongressimatkailukohteena Suomessa. Kaupungin keskeinen sijainti, hyvät kulkuyhteydet ja monipuoliset kokous- ja majoituspalvelut houkuttelevat yrityksiä ja organisaatioita järjestämään tapahtumansa Tampereella.

Tapahtumien järjestäminen vaatii isoja investointeja. Niiden taloudellinen merkitys riippuu suurelta osin siitä, kuinka paljon osallistujia tapahtumat houkuttelevat ja kuinka hyvin ne onnistuvat tavoittamaan oikean kohdeyleisön. On tärkeää huolehtia, että tapahtumien järjestämisestä aiheutuvat kustannukset ja hyödyt ovat tasapainossa. Tänä päivänä sujuvien kokousjärjestelyjen lisäksi pitää olla tarjolla laadukasta vapaa-ajan toimintaa, jonka avulla voidaan kehittää lisätuottoja matkailun palveluyrityksille ja parantaa asiakaskokemusta.

Tampereen alueella on useita suuria kokous- ja kongressikeskuksia, kuten Tampere-talo, joka on yksi Suomen suurimmista ja moderneimmista kongressikeskuksista. Tampere-talon laadukkaissa tiloissa järjestetään tapahtumia aina pienistä kokouksista suuriin kansainvälisiin kongresseihin asti.

Nokia Arena taas nosti Tampereen kertaheitolla Euroopan tapahtumakaupunkien kärkeen. Uusi monitoimiareena on saanut mainion startin ja menestynyt paremmin kuin osattiin kuvitellakaan.

Visit Tampereessa olemme panostaneet paljon kokous- ja kongressimatkailun kehittämiseen. Tänä vuonna resursseja kansainvälisten yritystapahtumien saamiseksi Tampereelle lisättiin yhdessä matkailutoimijoiden kanssa, jotta saataisiin sitä kautta uutta kasvua yrityskokouksiin. Samalla kehitetään erilaisia tapahtuma- ja kokouspaketteja, jotka helpottavat tapahtumien järjestämistä ja tarjoavat lisäarvoa matkailijoille.

Kustannukset ja hyödyt tasapainossa

Yritystapahtumien järjestäminen Tampereella antaa kaupungille mahdollisuuden lisätä matkailua, edistää talouskasvua ja vahvistaa sen asemaa yritysten ja investointien keskuksena. Samalla edistetään kaupungin imagoa ja tunnettuutta yritysystävällisenä paikkana sekä houkutellaan uusia investointeja ja yrityksiä kaupunkiin. Tampereella on jo olemassa vahva teknologiateollisuus, ja yritystapahtumat voivat auttaa vahvistamaan kaupungin asemaa tieteen ja teknologian keskuksena.

Tampereen kokousmatkailun taloudelliset vaikutukset riippuvat monista tekijöistä, kuten kokouksen koosta, kestosta, osallistujamäärästä, hotellien täyttöasteesta ja kokouksen aikana tehdystä kulutuksesta.

Tutkimuksissa on arvioitu kokousmatkailun taloudellisia vaikutuksia kaupungille. Pelkästään kansainväliset kongressit toivat vuonna 2019 Tampereelle 14 miljoonaa euroa. Kongressiosallistuja käyttää keskimäärin 1405 euroa matkaa kohden, ja vierailun kesto on viisi päivää. Tämän lisäksi yrityskokoukset ovat ­alueelle merkittävä tulonlähde, johon kannattaa panostaa. Näihin kaikkiin löytyy apua Visit Tampereesta.

Kokousmatkailun taloudelliset vaikutukset ulottuvat hotelli- ja ravintola-alan lisäksi myös esimerkiksi paikallisliikenteeseen, kauppoihin, nähtävyyksiin ja tapahtumiin, jotka hyötyvät lisääntyneestä matkailijavirrasta. Kokonaisuudessaan voidaan siis todeta, että Tampereen kokousmatkailulla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia kaupungille ja koko sen elinkeinoelämälle.

Jari Ahjoharju
toimitusjohtaja
Visit Tampere Oy