Ennakoimattomat haasteet ulkomaankaupan riesana

Jussi Lampinen ja Tommi Härmä, Asianajotoimisto Merkurius Oy.

Jussi Lampinen ja Tommi Härmä, Asianajotoimisto Merkurius Oy.

Poikkeuksellinen maailmantilanne on aiheuttanut nopeita ja ennakoimattomia haasteita kansainväliselle kaupankäynnille, mikä näkyy muun muassa ulkomaankaupan sopimushäiriöinä.

Juristien ratkottavana onkin tällä hetkellä esimerkiksi force majeure -lausekkeen soveltamiseen, pakotteiden ja vientirajoitteiden vaikutuksiin sekä mahdollisiin hinnanmuutoksiin liittyviä kysymyksiä.

1. Force majeure -lausekkeen rima on asetettu tietoisesti korkealle

Sopimusten sitovuus on yksi sopimusoikeuden pääsääntöjä. Sopijapuolten on täytettävä sopimuksen mukaiset velvoitteensa korvausvelvollisuuden uhalla, vaikka olosuhteissa tapahtuisi ennakoimattomia muutoksia. Yksi rajoitetuista poikkeuksista tähän pääsääntöön on force majeure eli ylivoimainen este.

Osapuolet voivat sopia force majeure -lausekkeen sisällöstä vapaasti. Tällöin lausekkeen sanamuoto ratkaisee sen sisällön. Jos asiasta ei ole sovittu, vaikuttaa periaatteen olemassaoloon ja sisältöön siihen sovellettava lainsäädäntö.

Sekä kansainvälisessä että kotimaisessa oikeuskäytännössä kynnys force majeure -tason esteelle on asetettu hyvin korkealle. Useimmiten tuomioistuin on todennut, että väitetty este olisi ollut tavalla tai toisella voitettavissa tai kierrettävissä tai se on muuten kuulunut sopijapuolen riskin piiriin.

On hyvä huomata, että force majeure -tilanteeseen vetoava on oikeutettu pidättäytymästä omasta sopimussuorituksestaan, mutta se ei oikeuta muuttamaan hintoja tai muita sopimusehtoja.

2. Vientirajoitteita on noudatettava

Kaupankäyntiä rajoittavia pakotesäännöstöjä on noudatettava. Niiden säädösympäristö on kuitenkin niin monimutkainen, että pysyminen selvillä sallitusta ja kielletystä ei ole aina helppoa. Huolellinen toimija kääntyykin oma-aloitteisesti viranomaisten ja kauppakamarien puoleen ja kysyy neuvoa.

On muistettava, että julkisuudessa esillä olevien maakohtaisten pakotteiden lisäksi voimassa on laajemman soveltamisalan vientirajoituksia, jotka koskevat muun muassa ns. kaksikäyttötuotteiden vientiä (esim. komission delegoitu asetus (EU) 2016/1969). Kaksikäyttötuote on tuote, joka soveltuu normaalin siviilikäytön lisäksi sotilaallisiin tarkoituksiin. Erityisesti teknologiatuotteissa rajanveto ei ole aina helppoa.

Vientikielto täyttänee useimmiten ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön, kun kyseessä on tilanne, joka on aktualisoitunut vasta sopimuksen solmimisen jälkeen.

3. Mahdollisuus muuttaa hintoja on sopimuskohtainen

Pääsäännön mukaan sopimuskumppanilla ei ole oikeutta yksipuolisesti nostaa hintoja, vaikka sopimus muuttuisi epäedulliseksi tai muutoin tarkoitukseen soveltumattomaksi.

Tietyissä poikkeustilanteissa toimittajalla voisi olla mahdollista vedota joko force majeure -ehtoon tai sitten ns. taloudelliseen liikavaikeuteen viittaaviin ehtoihin suoritusvelvollisuuden poistavana tekijänä.

Suomen kauppalain 23 §:ssä on säädetty taloudellisesta liikavaikeudesta seuraavasti: myyjä vapautuu suoritusvelvollisuudestaan, mikäli sopimuksen täyttäminen edellyttäisi uhrauksia, jotka ovat kohtuuttomia verrattuna ostajalle siitä koituvaan etuun, että myyjä täyttää sopimuksen. Kyse on eräänlaisesta sopimuksen jälkikäteisestä kohtuusarvioinnista.

Muistettakoon, että liiketoimintaan sisältyy aina tappion mahdollisuus. Esimerkiksi hintojen nousun ei katsota aiheuttavan myyjälle sellaisia uhrauksia, joiden perusteella tämä voisi vapautua suoritusvelvoitteistaan. Hintojen nousun pitäisi olla siis hyvin poikkeuksellista ja lisäksi myyjän näkökulmasta kohtuutonta.

Tietyissä poikkeuksellisissa tilanteissa kohtuutonta sopimusta tai sen ehtoa voidaan sovitella (OikTL 36 §). Kynnys sovitteluun on kuitenkin korkealla.

Uusissa sopimuksissa olosuhteiden muutoksiin kannattaa varautua sopimuslausekkeella. Osapuolet voivat sopia esimerkiksi hinnanmuutoslausekkeesta, joka oikeuttaa toimittajan nostamaan hintaa sovitulla tavalla, kunhan hinnanmuutos perustuu todistettavasti kohonneisiin tuotantokustannuksiin.


Jussi Lampinen
asianajaja, toimitusjohtaja

Tommi Härmä
asianajaja
Asianajotoimisto Merkurius Oy