11.09.2018 05:45

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo – myös arvonlisäverotuksessa

Arvonlisäverotuksessa oikean arvonlisäverokäsittelyn määrittelyssä ei riitä, että tunnetaan Suomen arvonlisäverolaki ja kotimaista oikeuskäytäntöä. Suomen arvonlisäverolaki perustuu arvonlisäverodirektiiviin ja arvonlisäverodirektiivin sisältöä viime kädessä linjaa Euroopan unionin tuomioistuin. On useita arvonlisäverotusta koskevia tilanteita, joissa Suomi ei olekaan ollut mallioppilas joko oikeansisältöisten arvonlisäverolain pykälien säätämisessä tai siinä, että oikeuskäytäntö noudattelisi oikealla tavalla arvonlisäverodirektiivin tulkintoja. Tästä viimeisimpinä ilmiöinä voidaan mainita vaikkapa pysäköintitoimiala, jossa on jouduttu haastamaan Suomen tulkintoja ja voimassa olevaa oikeuskäytäntöä. Tuorein oikeustapaus antaa toivoa siitä, että pysäköintitoiminnan arvonlisäverotus Suomessa on vakiintuneesti kääntymässä noudattelemaan arvonlisäverodirektiivin mukaista tulkintaa.

Monilla toimialoilla on arvonlisäverotusta koskevia tulkintatilanteita, joissa verohallinnon tulkinnat eivät ole linjassa arvonlisäverodirektiivin tai Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännön kanssa. Näissä tilanteissa on saatettu päästä oikeaan lopputulemaan valitusteitse hakemalla lopullista ratkaisua Suomen korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Entä jos kyse onkin siitä, että oikeusasteetkin sinnikkäästi tulkitsevat Suomen arvonlisäverolakia vastoin sitä, miten arvonlisäverodirektiiviä tulisi tulkita? Hyvä esimerkki on pysäköintitoiminta, johon liittyen vuosien varrella on saatu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja, jotka eivät ole olleet linjassa arvonlisäverodirektiivin kanssa. Nyt on nähtävissä, että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännössä on tapahtunut selkeitä kannanmuutoksia.

Milloin on kyse arvonlisäverollisesta pysäköintitoiminnasta?

Arvonlisäverolaissa oli vielä vuoden 2016 loppuun saakka voimassa arvonlisäverolain pykälä, jonka mukaan liiketoiminnan muodossa harjoitettu pysäköintitoiminta on suoraan lain nojalla arvonlisäverollista liiketoimintaa. Tämä tarkoitti sitä, että arvonlisäverollisen pysäköintiliiketoimintaan liittyvät kulut kuten kiinteistöinvestointeihin sisältyvät arvonlisäverot ovat vähennyskelpoisia. Oikeuskäytännöstä löytyy vuosien varrelta ratkaisuja, joiden mukaan arvonlisäverolliseksi pysäköintitoiminnaksi hyväksyttiin pysäköinti, jossa kuka tahansa voi pysäköidä ajoneuvon pysäköintitalossa mihin tahansa pysäköintiruutuun pysäköintimaksua vastaan. Samassa pysäköintitilassa verollisena pysäköintitoimintana ei pidetty osakeomistukseen perustuvaa pysäköintiä, jossa kuukausittaista vastiketta vastaan saa ajoneuvolle pysäköintioikeuden. Käytännössä tämä johti siihen, että osakeomistuspohjaiseen pysäköintitoimintaan liittyvät kiinteistöinvestointien arvonlisäverot saattoivat jäädä vähennyskelvottomiksi kuluiksi arvonlisäverotuksessa.

Korkein hallinto-oikeus päätyi edellä oleviin tulkintoihin siitäkin huolimatta, vaikka arvonlisäverodirektiivissä arvonlisäverolliseksi toiminnaksi on kuvattu ”alueiden vuokraus kulkuneuvojen paikoitusta varten”. Sillä ei olisi pitänyt olla merkitystä, onko kyse osakaspysäköinnistä ja vastikkeeksi nimetystä maksusta.

Olisiko arvonlisäverodirektiivin sanamuotoa tullut soveltaa jo aiemmin?

Suomen arvonlisäverolakia on sittemmin muutettu. Vuoden 2017 alusta lukien arvonlisäverolain sanamuoto vastaa arvonlisäverodirektiivin sanamuotoa. Lainmuutoksen esitöissä todettiin, että arvonlisäverolain säännöksen sanamuoto ehdotettiin selkeyden vuoksi yhtenäistettäväksi direktiivin säännöksen sanamuodon kanssa. Muutos olisi sanonnallinen, koska arvonlisäverolakia ja direktiiviä on tarkoitettu tulkittavan yhdenmukaisesti. Jo ennen lainmuutosta arvonlisäverolakia olisi tullut soveltaa arvonlisäverodirektiivin mukaisesti.

Tuoreessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun (KHO:2018:108) perusteluissa on todettu, että EUT:n oikeuskäytännön mukaan alueilla kulkuneuvojen paikoitusta varten tarkoitetaan kaikkia paikkoja, jotka on varattu kulkuneuvojen paikoitusta varten, mukaan lukien suljetut autotallit. Alueiden vuokraus kulkuneuvojen paikoitusta varten on kuitenkin vapautettu arvonlisäverosta, jos vuokraus liittyy läheisesti verosta vapautettuun kiinteistön vuokraukseen. Läheisellä liittymisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa kiinteistön ja pysäköintipaikan vuokraus muodostaa yhden liiketoimen ja jossa kummatkin antaa vuokralle sama vuokranantaja.

Ratkaisun lopputulema oli, että osakeomistuksen perusteella kulkuneuvon pysäköinti on suoraan lain nojalla arvonlisäverollista toimintaa, johon kohdistuvat kulut kuten kiinteistöinvestointeihin sisältyvät arvonlisäverot ovat vähennyskelpoisia. Vain, jos pysäköintipaikkaa vuokrataan yhdessä verottomana vuokratun liiketilan tai asunnon kanssa, kyse ei ole enää arvonlisäverollisesta pysäköintitoiminnasta.
Vaikka korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntö noudattaa nyt arvonlisäverodirektiiviä, pysäköintitoiminnan arvonlisäverokysymyksiä ei ole saatu täysin ratkaistua. Tuore oikeustapaus jättää edelleen tulkinnanvaraisuuksia tilanteisiin, joissa pysäköintipaikan luovuttajalla on kaavamääräyksien tai rakennusluvan tai muun syyn perustella velvollisuus luovuttaa pysäköintioikeuksia alueen asukkaille.

Piia Ahonen

Senior Tax Manager

Ernst & Young Oy