Valmet tänään – palat kohdallaan

– Tampere on erittäin keskeinen toimipaikka Valmetille, sanoo Sellu ja energia -liiketoimintalinjan johtaja Bertel Karlstedt.
Valmet Automation -liiketoimintalinjan johtaja Sakari Ruotsalainen komppaa:
– Eikä tiedossa ole, että asema tästä muuttuisikaan.
Kudokset-liiketoimintayksikön johtaja Jari Stålhammar summaa, että Tampere on Valmetin suurin yksittäinen keskittymä.


Liki 1800 työntekijällään se on myös Tampereen suurin teollinen työnantaja.

Valmetilla menee varsin hyvin, se on ydinsegmenteillään – paperi-, sellu- ja energiateollisuuden prosessiteknologiassa, automaatiossa ja palveluissa – maailman kolmen johtavan toimijan joukossa.
Sen kehitysdraivereita ovat puhdas, kestävä maailma, digitaalisaatio sekä globaali väestönkasvu, kasvavan keskiluokan kulutustottumusten muutos, kaupungistuminen ja ympäristötietoisuuden vahvistuminen.

– Näistä haetaan kasvua, mutta mitään räjähdysmäistä kasvua emme ennusta. Sellu ja paperi kasvavat markkinoiden mukaan, palveluissa ja automaatiossa odotamme kaksinkertaista kasvua suhteessa markkinakasvuun, Karlstedt sanoo ja korostaa, että kasvun toteutumiseksi pitää onnistua tuotekehityksessä, hintakilpailukyvystä huolehtimisessa ja asiakassuhteiden rakentamisessa.

Etänä enemmän

– Pyrimme yhä paremmin palvelemaan prosessitehokkuutta sekä etänä tukemaan asiakasta yhä enemmän. Siksi investoimme viime vuonna muun muassa Performance centereihin sellu- ja energia- sekä automaatiopuolella.

Kun aikaisemmin hankittiin dataa asiakkaan järjestelmistä ja sitten kerrottiin, miten asiakas suoriutui prosesseistaan, nyt digitalisaatio ja asiakaskunnan käytöksen muutos ovat johtaneet siihen, että asiakas luottaa projekteissa yhä enemmän laitetoimittajaan.

– Asiakkaat keventävät teknisen organisaationsa ja projektiorganisaationsa – ja usein jo myös tuotannon toiminnanohjauksensa – kustannusrakennetta. Laitetoimittaja ei enää tule vain huoltotöihin, vaan ohjaamaan projektia ja ottamaan vastuuta. Tämä avaa meille mahdollisuuksia palvelujen kehittämiseen.

Historiallista edelläkävijyyttä

Valmetille digitaalisuus ja etätoiminnot eivät ole uutta. Historiasta löytyy osaamista ja edelläkävijyyttä, esimerkiksi 1940-luvun Mataharista, lentokoneen mustasta laatikosta, vuonna 1979 julkaistuun teollisuuden automaattiseen prosessinohjausjärjestelmään Damaticiin.

– Voi sanoa, että silloin yritys oli edellä aikaansa. Kun nyt puhutaan neljännestä teollisesta vallankumouksesta, se pyyhkäisi meillä jo 30 vuotta sitten, Karlstedt naurahtaa.

Historian havinaa on koko Valmetin yllä: kun Suomi vuonna 2017 täytti 100 vuotta, Valmet täytti 220 vuotta. Yrityksen juuret ovat ensin Jokioisille 1797 perustetussa ja 1859 Tampereelle siirtyneessä Tampereen Verkatehtaassa, joka vuonna 1981 muuttui Tamfeltiksi. Uusi Valmet syntyi, kun vuonna 2013 siihen siirrettiin Metson sellu-, paperi - ja voimantuotantoliiketoiminta ja vuonna 2015 Metson prosessiautomaatiojärjestelmät.

Valmet

o globaalisti 12 000 työntekijää yli 33 maassa ja 156 toimipisteessä; Suomessa 4700 työntekijää 28 toimipisteessä
o Valmetin liikevaihto vuonna noin 3,1 miljardia euroa (2017)
o neljä liiketoimintalinjaa: sellu ja energia, paperikoneet, automaatio ja palvelut
o noin 1300 suojattua keksintöä (2017).

Tampereella

o lähes 1800 työntekijää neljässä toimipisteessä
o sellun ja energian sekä automaation johto; palvelut on hajautettu, mutta niitä on merkittävästi, muun muassa Kudokset-yksikkö.

oo Sellu ja energia
- selluntuotantoprosesseja
- kattilalaitoksia sellun tai energian tuotantoon
- ympäristötuotteita päästöjen minimoimiseksi ja torjumiseksi.

oo Automaatio

- DCS-ohjausjärjestelmä (mille tahansa prosessille)
- laadunsäätöjärjestelmiä paperikoneisiin
- kamerajärjestelmiä vikojen mittaamiseksi paperiradasta
- älykkäitä säätöjärjestelmiä
- simulaattoreita.

oo Kudokset-yksikkö
- paperikonekudosten valmistus ja tuotekehitys.

oo Lahdesjärvellä soodakattilatehdas
oo Messukylässä Energian ja bioteknologian tutkimuskeskus ja koelaitos.

Lue myös

Sellu ja energia: Kestävän kehittäjä

Automaatio: Aina kohti parempaa

Kudokset: Räätälintyötä