”Tavara-aseman saneeraus on tilaisuus,
joka ei hevin toistu”

Jatke Pirkanmaa on aloittanut Tampereen vanhan tavara-aseman peruskorjauksen. Ensimmäisessä vaiheessa rakennus saa uuden vesikaton ja alapohjan. Vanhojen tiiliseinien sisäpuolelle rakennetaan uusi kantava teräsrunko.

Vuonna 1907 rakennetusta tavara-asemasta on jäljellä pelkät seinät. Rakennus saa uuden kantavan rungon seinien sisäpuolelle ja julkisivut palautetaan entisen näköisiksi. Myös vesikaton rakentaminen on aloitettu. – Kun ympärilleen katsoo, tänne voisi hyvin kuvitella panimoravintolan, Jukka Hannus sanoo.

– Vanhaa runkoa tutkittiin aika lailla jo ennen tavara-aseman siirtoa. Se oli kohtuullisessa kunnossa ja kesti hyvin siirto-operaation, mutta sen kykyyn kantaa uutta vesikattoa ei voi täysin luottaa, selvittää Jatke Pirkanmaa Oy:n toimitusjohtaja Jukka Hannus.

Jugend-tyylistä, suojeltua tavara-asemaa siirrettiin kesällä 2020 vajaat 30 metriä, jotta Ratapihankatu saatiin oikaistua.

Katto- ja runkotyöt valmistuvat tämän vuoden loppuun mennessä. Sisätilojen rakentaminen alkaa, kun tavara-aseman vuokralaisneuvottelut saadaan päätökseen ja uusi käyttö selviää. Neuvottelut olivat vielä elokuussa kesken.

– Neuvotteluja käydään tavara-aseman käytöstä järjestetyn konseptikilpailun pohjalta. Pyynikin Brewing Company osallistui siihen ideallaan panimosta ja panimoravintolasta, ja kun ympärilleen katsoo, sellainen sopisi tänne hyvin, Hannus sanoo silmäillessään avaraa, tällä hetkellä väliseinätöntä tilaa.

Myös viereisen vanhan rautatieläisten asuinrakennuksen käyttötarkoitus ja korjausaikataulu ovat vielä avoinna. Puutalo voidaan muuttaa tavara-aseman päävuokralaisen konseptiin sopivaksi tai saneerata esimerkiksi asunnoiksi.

Uusi toimistorakennus radan varteen

Jatke Pirkanmaa voitti 2020 Tampereen kaupungin tonttikilpailun, jossa etsittiin tavara-asemalle ja viereiselle Morkun aukiolle kehittäjää ja toteuttajaa. Lopullinen omistaja on Jatke-konsernin kumppani A. Ahlström Kiinteistöt Oy, joka lunasti kokonaisuuden Tampereen kaupungilta 6,5 miljoonalla eurolla. Järjestelyn syynä on, että omistamisen sijaan Jatkeessa halutaan keskittyä rakentamiseen ja kiinteistökehittämiseen.

Kokonaisuuteen kuuluva toimistotalotontti sijaitsee radanvarressa vanhan tavara-aseman ja Technopolis Asemakeskuksen välissä. Rakentaminen tontilla on tarkoitus aloittaa lokakuussa 2021 ja 11 000 neliön toimistorakennus valmistuu Hannuksen arvion mukaan marraskuussa 2023.

Rakennuksen päävuokralaiseksi on tulossa Gofore Oyj. Myös Jatke Pirkanmaa on varannut talosta uudet toimitilat.

– Neuvotteluja käydään useiden muiden toimijoiden kanssa. Yritykset miettivät tilankäyttöään ja -tarpeitaan, sillä koronanjälkeinen aika on toisenlainen. Tiloilta odotetaan muunneltavuutta ja joustavuutta. Olemme huomioineet ajan hengen järjestämällä vuokralaisille suunnittelutyöpajoja, Hannus sanoo.

Rakentamisen vauhti ei hyydy Tampereella

Tavara-aseman kehittämistä Hannus pitää harvinaisena tilaisuutena ja vastapainona normaalille toiminnalle, joka tosin on ollut Jatke Pirkanmaalle tänä vuonna ennätyksellisen vauhdikas.
– Meillä on loppuvuoden aikana rakenteilla noin 900 asuntoa Tampereella ja lähiympäristössä, ja liikevaihdossa rikotaan 70 miljoonan euron raja.

Uusista asuinkerrostaloista seitsemän on rakenteilla Hervantajärvellä ratikkalinjan varrella. Jukka Hannuksen mukaan ratikkalinjan läheisyys on ehdottomasti iso plussa, kun kilpaillaan kuluttaja-asunnonostajien ja sijoittajien kiinnostuksesta.

Rakentamisen näkymiä Hannus arvioi luottavaisena.

– Rakentajat ovat pärjänneet korona-aikana paremmin kuin odotettiin, toki vaihtelua on. Jatkeella ei ole työvoimapulaa ainakaan nyt, mutta alan rekrytointivaikeudet ja osaajavaje ovat kyllä tiedossa. Raaka-aineiden ja alihankinnan hintojen kova nousu ja monien tuotteiden pitkiksi venyneet toimitusajat hämärtävät tulevaisuutta, mutta Tampereen hyvä vauhti ja vetovoima luovat alalle uskoa, hän sanoo.

Teksti ja kuvat Päivi Eskelinen

Jatke Pirkanmaa Oy

  • Emoyhtiö Jatke Oy, yhtiön kotipaikka Helsinki
  • Asunto-, toimitila- ja korjausrakentaminen
  • Liikevaihto (2020) 42,3 miljoonaa euroa Tänä vuonna ylitetään 70 miljoonaa euroa
  • Reilusti yli puolet liikevaihdosta tulee asuntorakentamisesta.
  • Toimihenkilöitä 50, työntekijöitä 10
  • Ahaa: Jatke-nimi on luotu perustajien etunimien alkukirjaimista.