”Sääksjärven yritysalue olisi
Lempäälän syömähammas”

Logistiikkayritykset kertovat hyötyvänsä valtatie 3:n oikaisusta matka-ajan lyhentymisenä ja ruuhkien vähentymisenä. Kuva Pirkanmaan ELY-keskus.

Lempäälän elinkeinokehityksen alkuvuotta on sävyttänyt positiivinen vire. Yritystonteilla on ollut kysyntää, ja tonttikauppojakin on tehty.

– Yhteydenottoja tulee tasaisesti. Hankkeiden eteneminen toteutukseen vie tietenkin aikaa, mutta synkähköstä yleisestä taloustilanteesta huolimatta melko valoisalta näyttää, Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Ahti Laakso sanoo.

Lempäälällä on tarjolla Marjamäessä 5–6 vapaata tonttia Ideaparkia vastapäätä ja läheisellä Pajalan alueella kymmenen hehtaarin aluevaraus, jossa olisi tilaa noin kymmenelle yritykselle. Muualla Lempäälässä tarjolla on yksittäisiä yritystontteja.

Tulevaisuuskuvissa katseet on käännetty Sääksjärven suuntaan.

– Tavoitteena on, että yrityskeskittymät sijaitsisivat Lempäälän ja Pirkkalan välisessä maastossa Sääksjärven alueella. Suunta on linjattu ykkösvaihtoehdoksi Lempäälän kunnanvaltuustossa, Laakso kertoo.

Huhtikuussa Lempäälässä tulee nähtäville uusi Sääksjärven osayleiskaava. Sen liikenneväylälinjaukset perustuvat voimassa olevaan maakuntakaavaan, seudulliseen rakennesuunnitelmaan ja Pirkanmaan Ely-keskuksen suunnitelmiin valtatie 3:n oikaisusta ja uudesta 2-kehätiestä Tampere-Pirkkalan lentoaseman ja Sääksjärven välillä. Valtatie 3:n oikaisu eli Puskiaisen oikaisu koskisi Pirkkalan Linnakallion ja Lempäälän Puskiaisen välistä osuutta.

Myös Ely-keskuksen yleissuunnitelma on edennyt niin pitkälle, että se tulee lausunnoille kesällä 2024.

Logistisesti kuin sisämaan satama

Sääksjärven osayleiskaavassa varaudutaan merkittäviin uusiin työpaikka-alueisiin, jotka toisivat Lempäälään 1600 työpaikkaa eli lähes 25 prosentin lisäyksen kunnan nykyiseen työpaikkojen määrään.

Ahti Laakso kuvaa Sääksjärven uutta kokonaisuutta Lempäälän syömäham-paaksi.

– Sääksjärven teollisuuspuisto yhdistettynä alueelle visioituun uuteen järjestelyratapihaan olisi logistisesti verrattavissa sisämaan satamaan, jossa junat ja kumipyöräliikenne kohtaavat ja kontit vaihtavat kuljetusmuodosta toiseen.

Lempäälän teettämä selvitys valtatie 3:n oikaisun yritys- ja elinkeinovaikutuksista Lempäälälle ja kaupunkiseudulle julkaistiin viime vuoden lopulla. Selvitykseen haastateltiin kunnassa toimiva logistiikkayrityksiä, jotka kertoivat hyötyvänsä merkittävästi oikaisun seurauksista, kuten matkapituuden ja matka-ajan lyhentymisestä, ruuhkien vähentymisestä ja liikenteen sujuvoitumisesta.

– Yritykset ovat yhtä mieltä siitä, että oikaisun pituudella ei ole niinkään merkitystä, vaan sillä, että oikaisun ansiosta ne välttyvät Lakalaivan ruuhkilta ja säästävät näin aikaa ja polttoainetta, Ahti Laakso sanoo.

Selvitys asemoi Lempäälän osaksi kehittyvää ja vetovoimaista kaupunkiseutua.

– Raportti toi ansiokkaasti esille työpaikkojen lisääntymisen, alueen elinvoiman kehittymisen ja oikaisun valtakunnalliset hyödyt.

Ahti Laakson mukaan kuntien on -visioitava mahdollisuuksiaan ja vaikutettava tulevaisuuteensa.

– Kaupunkiseudulla on imua nyt, mutta onko näin jatkossa, jos vetovoimasta ei huolehdita?

Tampereen kauppakamari on nostanut valtatie 3:n kehittämisen Pirkkalan ja Lempäälän välillä vuoden 2024 Vaikuttamissuunnitelmaansa. Kauppakamarin mukaan keskustelussa on otettava monipuolisesti esille kehittämistoimien vaikutukset yritystoiminnalle.

– Puskiaisen oikaisu ei ole pelkkä liikennehanke, vaan myös aluekehitys- ja elinvoimahanke. Valtatie 3:n kehittämisellä ja 2-kehätien rakentamisella on merkitystä kuljetusten lisäksi huoltovarmuudelle ja Puolustusvoimien toiminnalle, sanoo -Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.