Ovatko mineraalit Suomen seuraava Nokia?

– Meidän pitäisi pyrkiä siihen, että Teslat tehdään täällä, koska meillä on raaka-aineita ja osaamista. Meidän pitäisi pystyä viestimään autotehtaille, että ”tulkaa tänne ja takaamme, että tavaraa riittää”, Thomas Hoyer sanoo.

– Meidän pitäisi pyrkiä siihen, että Teslat tehdään täällä, koska meillä on raaka-aineita ja osaamista. Meidän pitäisi pystyä viestimään autotehtaille, että ”tulkaa tänne ja takaamme, että tavaraa riittää”, Thomas Hoyer sanoo.

Maailmassa on käynnistynyt uusi kilpailu teollisuuden raaka-aineista, muun muassa metalleista. Suomesta löytyy kobolttia, kuparia, nikkeliä ja litiumia. Käsissämme on siis melkoinen värisuora.

Metalleja tarvitaan korkean teknologian laitteisiin, akkuihin, autoihin ja erilaisiin kulutushyödykkeisiin. Vihreä siirtymä kasvattaa dramaattisesti metallien ja mineraalien kysyntää ja kilpailua harvinaisista raaka-aineista.

Kiinalaiset dominoivat metallien ja mineraalien maailmankaupan virtoja. Korona sekoitti globaaleja tuotantoketjuja ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan pahensi tilannetta. Samaan aikaan Suomella olisi aivan poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet selvitä voittajana pulmallisesta tilanteesta.

Yksi suomalaisen kaivannaisteollisuuden toimijoista on Latitude 66 Cobalt, joka on tutkinut koboltin tuotantomahdollisuuksia Koillismaalla ja Itä-Lapissa. Tässä artikkelissa yhtiön toimitusjohtaja Thomas Hoyer kertoo metallien maailmankaupasta sekä Euroopan ja Suomen asemasta raaka-ainemarkkinoilla.

Thomas Hoyer, miten kuvailisit korkean teknologian tarvitsemien metallien maailmanmarkkinoita tällä hetkellä? Mitkä ovat kriittisiä metalliraaka-aineita?

Olennaisia tällä hetkellä ovat energy transition -mineraalit, siis vihreän siirtymän kannalta tärkeät raaka-aineet. Niihin kuuluvat lähinnä akuissa käytettävä litium, nikkeli ja koboltti sekä tuulivoiman ja sähköverkkojen uudistamiseen tarvittavat kupari ja harvinaiset maametallit.

Asiaa kuvaa hyvin kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tuore raportti, jossa verrattiin hiilikaivostoiminnan liikevaihtoa vihreän siirtymän mineraaleihin. Vuonna 2020 hiilibisnes oli lähes kymmenen kertaa suurempi kuin jälkimmäiset yhteensä, mutta 2030 ero on enää kaksinkertainen ja vuonna 2040 ”vihreät mineraalit” ovat ohittaneet hiilen selvästi.

Koko kaivostoiminnan luonne siis muuttuu ratkaisevasti lähitulevaisuudessa. Jos nyt louhitaan paljon kertakäyttötavaraa, tulevaisuudessa kaivosten rooli on luoda perusta sähköntuotannolle, siis tuottaa aineita, joita käytetään ensi sijassa sähkön siirtämiseen ja varastointiin. Ja sitten aikanaan nämä tietysti kierrätetään uuteen prosessiin paljon tehokkaammin kuin nyt.

Mikä on Kiinan rooli kriittisten metallien maailmankaupassa? Kuinka suuri on riippuvuutemme Kiinasta?

Kiina on ymmärtänyt ennen muita, että akkumineraaleista tulee pula. Kiinalaisten strateginen idea on ollut rakentaa dominoiva jalostuskapasiteetti, joka prosessoi raaka-aineet niin halvalla, että kenenkään muun ei kannata.

Erinomainen esimerkki mineraaleissa on grafiitti. Sitä on sinänsä suhteellisen runsaasti ja sen kaivostuotannosta noin puolet tapahtuu Kiinassa, mutta grafiitin jalostus akkukäyttöön tapahtuu käytännössä sataprosenttisesti Kiinassa.

Koboltin jalostuksessa Kiinan markkinaosuus on noin 70 prosenttia. Tässä tilastossa Suomi onkin kakkonen (15 %) – meillä kobolttia jalostetaan Kokkolassa, Harjavallassa ja Terrafamella.

Kiina pelaa eri säännöillä kuin muut, kiinalaisten ei tarvitse kävellä pankkiin neuvottelemaan rahoitusta. Pekingissä päätetään ja ilmoitetaan valtionyrityksille, että te kaksi tai kolme teette tämän. Silloin ei normaali hintamekanismi aina toimi ja kilpailijoita ajetaan markkinoilta. Koboltissakin markkina kävi kuumana, mutta Kokkolan jalostuslaitos teki tappiota, koska kiinalaiset kontrolloivat hintoja.

Ns. harvinaisten maametallien suurimmat tunnetut varannot ovat Kiinassa (38 %, 44 Mt), Vietnamissa (19 %), Brasiliassa (18 %) ja Venäjällä (10 %). Mikä on niiden vaikutus Suomen tai Euroopan strategisiin menestystuotteisiin?

Harvinaisia maametalleja on kaikkiaan 17 kappaletta ja niitä löytyy Suomestakin. Asian ydin on siinä, että kaivuun yhteydessä niistä tehdään konsentraatti, joissa yleensä on näistä seitsemästätoista aineesta useita nipussa. Kiinalaiset kykenevät erottelemaan ne toinen toisistaan ja tätä ei juuri kukaan muu tee. Yhdysvalloissa oli laitos, joka lopulta meni konkurssiin – ja kas, kiinalaiset ostivat sen.

Harvinaisista maametalleista tärkeimpiä ovat neodymium, dysprosium ja praseodymium. Niistä tehtyjen magneettien teho/painosuhde on ylivoimainen verrattuna ferriittimagneetteihin. Siksi ne ovat arvokkaita eritoten tuulivoimaloitten rakentamisessa. Viiden megawatin voimalaan niitä tarvitaan yli 1000 kiloa, ja tämän tavaran kauppa on Kiinassa. Myös esimerkiksi torjuntahävittäjissä niillä on iso rooli, mikä tietysti lisää asiaan suoran turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden.

Mikä on lähiaikoina kriittisin piste metallien maailmankaupassa?

Se on kupari. Kupari on seuraava öljy.

Kun siirrymme keskitetystä hajautetumpaan energiantuotantoon, meidän pitää uusia nykyiset siirtoverkot ja sen lisäksi syntyy valtavasti uutta tarvetta sähkön johtamiseen. Kupari on edelleen tehokkain aine siihen tarkoitukseen. Jokaisesta tuulimyllystä lähtee kuparikaapeli jonnekin; jokainen latausasema tarvitsee kuparikaapelin; joka ikinen aurinkopaneeli tarvitsee kuparia.

Mediassa seurataan usein raaka-aineen kysyntää, mutta vähemmän tarjontaa. Chile on maailman suurin kuparintuottaja ja chileläisten kuparikaivosten malmin keskipitoisuus on laskenut valtavasti. Toisin sanoen hyvä materiaali on kaivettu esiin hetkellä, jolloin on edessä pitkäkestoinen kysynnän kasvu.

Jos malmin keskimääräinen pitoisuus puolittuu, kaivajan pitää siirtää kaksi kertaa enemmän kiveä samaan määrään kuparia. Silloin kulutkin ovat kaksinkertaiset ja ympäristöjalanjälki suurempi.

Amerikkalaiset ovat jo ilmoittaneet haastavansa Kiinan raaka-ainerintamalla, mutta aikaa tähänkin menee?

Kyllä, mutta pidän amerikkalaisten tavasta ajatella. He sanovat, että ”kiinalaiset veivät markkinat, joten olisi korkea aika tehdä jotain”. Eurooppalaiset poliitikot ajattelevat samassa tilanteessa, että ”kiinalaiset veivät markkinat, ei mahda mitään”.

Presidentti Biden sääti koboltin, litiumin ja nikkelin ns. Defense Actin alle – samalla lailla kuin presidentti Trump teki hengityslaitteille koronapandemian alkaessa. Mineraalien kohdalla tämä ratkaisu nopeuttaa esimerkiksi lupamenettelyitä ja kaivannaisalalla tämä nähtiin valtavan suurena symbolisena liikkeenä.

Yhdysvallat on sanonut selvästi Trumpin ja Bidenin aikana, että heillä on läheisiä liittolaisia Kanadassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Australiassa ja että he haluavat varmistaa kriittisten raaka-aineiden saannin. Yhdysvalloilla ei ole valtionyhtiöitä kuten Kiinalla, mutta amerikkalaisessa mallissa usein yksityinen yhtiö tekee erittäin hyvän ja pitkäaikaisen sopimuksen Pentagonin, siis puolustushallinnon kanssa.

Kanada on sijoittanut kaksi miljardia erityisrahastoon, jolla taataan Kanadan teollisuudelle kriittisiä raaka-aineita. Australian valtionsijoitusyhtiö teki hiljattain suuren sijoituksen kaivoskehitysyhtiöön, käytännössä nikkelin ja koboltin tuotantoon. Maailmalla ollaan selvästi herätty raaka-ainekilpailuun.

Miten Eurooppa voisi parantaa suhteellista asemaansa raaka-ainemarkkinoilla?

Euroopassa olemme olleet sokeita. Meistä on ollut kiva, kun Kiina ostaa ja myy. Geopolitiikalle on naureskeltu ja kaikki hokivat just in time -mantraa: varastoja ei ole järkevää pitää ja ostetaan sieltä, mistä halvimmalla saa. ”Likaista teollisuutta” ulkoistettiin Kiinalle.

Saksa on tehnyt jonkin verran täsmäliikkeitä kriittisten raaka-aineiden kohdalla. Sw on käyttänyt tähän KfW-luottolaitosta (Kreditanstalt für Wiederaufbau), joka perustettiin Itä-Saksan jälleenrakennukseen. Toisin sanoen kaivos jossain ystävällismielisessä maassa tekee sopimuksen siitä, että myy tarpeellisen määrän tuotannostaan saksalaiselle asiakkaalle ja tätä vastaan KfW antaa edullista luottoa.

Isoa-Britanniaa eivät enää rajoita EU:n säännökset. Ulkopolitiikassa he ovat aina olleet pätevä ja uskon, että brittiläinen teollisuus löytää omia ratkaisujaan.

Mikä on kuluttajien rooli tässä?

Erittäin suuri.

On naiivia ajatella, että Kiina haluaa hallita vain sähköautojen akkujen markkinaa ja että se ei lopulta haluaisi valmistaa koko autoa. Tässä kohdassa eurooppalainen kuluttaja voi ottaa roolia. Uskon, että sähköauton ostaja haluaa oikeasti tietää enemmän kuin auton tehon tai toimintasäteen.

Minun sähkö-BMW:ni esitteessä lukee heti neljännellä sivulla: ”Tiedämme mistä nikkelimme ja kobolttimme tulevat”. Metallit pystytään siis jäljittämään ja lupaamaan, että autossa ei ole esimerkiksi kobolttia, joka on louhittu eettisesti kestämättömällä tavalla Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Fiksu valmistaja varautuu tulevaan kilpailuun tällä tavalla. Esimerkiksi BMW on tehnyt sopimuksen marokkolaisen ja australialaisen kaivoksen kanssa siitä, että se ostaa koboltin konsentraattina ja maksaa siitä eteenpäin jalostusmarginaalin lopputuotteeseen asti. Tesla on ilmoittanut, että se on valmis ostamaan litiumkaivoksen.

Jättikokoiselle saksalaiselle autokonsernille tämä voi olla mahdollista. Mitä tekee pieni valmistaja, joka ei pysty tekemään vastaavanlaista sitoumusta?

Ne ovat tietenkin enemmän kiinalaisten armoilla. Suomalainen yritys voi yrittää ostaa kobolttia Kokkolasta ja Harjavallasta, jos vain niille riittää raaka-ainetta.

Venäjällä on mittavat luonnonvarat. Miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seuranneet pakotteet näkyvät kaivannaisten maailmankaupassa?

Suurin ongelma on nikkeli. Sen lisäksi ongelmia tulee palladiumin ja platinan tuotannossa, varsinkin palladiumin kohdalla.

Venäjän hyökkäys sekoitti nikkelimarkkinan täysin. Venäläinen Nornickel on yksi maailman suurimmista nikkelin jalostajista. Indonesiassa ja Filippiineillä on valtavia kiinalaisrahoitteisia nikkelikaivoksia, mutta ongelma on se, että suuri osa maailman nikkelistä ei kelpaa akkujen raaka-aineeksi. Talvivaarassa pitoisuus on matala, mutta sen nikkeli on laadultaan akkuihin sopivaa.

Ylipäänsä voidaan sanoa, että Venäjään kohdistettujen pakotteiden kanssa selvitään ja asiat ovat raiteillaan niin kauan, kunnes Kiina hyökkää Taiwaniin. Jos Länsi yrittäisi asettaa sille vastaavia talouspakotteita kuin Venäjän kohdalla, akkujen ja autojen valmistus ja moni muu asia loppuisivat melko nopeasti.

Paljonko Suomen kobolttivarannot ovat ja kuinka helposti ne ovat hyödynnettävissä?

On sinänsä tiedetty, että Suomen maaperässä kobolttia, mutta sitä ei ole etsitty määrätietoisesti ennen kuin viime vuosina. Geologian tutkimuskeskus teki selvityksen Euroopan suurimmista tunnetuista kobolttivarannoista. Neljä suurinta esiintymää on Suomessa, sitten tulee yksi ruotsalainen, yksi espanjalainen ja jälleen kolme suomalaista. Meillä esiintymät ovat ylivoimaisesti parhaat – ei vain tonnimäärillä mitattuna vaan myös pitoisuudet ovat hyviä.

Mutta hienoin juttu on tässä: meidän ei tarvitse kuljettaa kobolttia toiselle puolelle maapalloa. Maailman jalostuskapasiteetista 15 prosenttia on täällä. Esimerkiksi Yhdysvaltain Idahon geologia muistuttaa Suomea, mutta kun sieltä löydetään kobolttia, se voidaan käytännössä myydä vain Kiinaan. Kun tiedetään maailman rahtiliikenteen ongelmat ja konttipulan, tämä ei ole pikku juttu. Me emme tarvitse kontteja. Posiolta on tietä pitkin 250 kilometriä lähimpään jalostuspaikkaan.

Suomesta löytyy myös kuparia, nikkeliä ja litiumia. Nikkelijalostamoja on Harjavallassa ja Talvivaarassa. Kuparin tuotannossa meillä on pitkät perinteet, joskin Harjavallassa ongelma on tuttu, kotimaista raaka-ainetta on vaikea saada.

Kaivosteollisuuden maine on ollut viime aikoina ympäristösyistä huono. Miten se vaikuttaa asiaan?
Talvivaarassa tehtiin isoja virheitä, mikä löi huonon leiman koko kaivosteollisuuteen pitkäksi aikaa. Kannattaa tosin muistaa, että oli myös aika, jolloin metsäteollisuutta vastustettiin jyrkästi.

Voi olla, että kaivosvastaisuus on jakautunut hiukan epätasaisesti. Esimerkiksi länsirannikolla ymmärretään hyvin, että teollisuus tarvitsee raaka-ainetta ja kaikkea ei saa kierrätyksestä. Haaparannan ja Uudenkaupungin välillä eletään paljolti metallinjalostuksesta, jonka varassa on suorasti ja epäsuorasti 120 000 työpaikkaa.

Mitä odotat politiikalta tai hallitukselta, esimerkiksi seuraavalta hallitusohjelmalta?

Monissa maissa tunnetaan käsite project of national interest, kansantalouden kannalta tärkeä hanke. Tätä samaa ajattelua voisi edistää meilläkin.

Vihreiden Emma Kari ehdotti, että vihreän siirtymän projektit menisivät jonoissa ensimmäiseksi. Ajatus on hyvä, mutta toivon että vihreän siirtymän projekteiksi lasketaan myös ne, jotka mahdollistavat koko siirtymän. Siis ei ainoastaan tuulivoimalat vaan koko se materiaali- ja tuotantoketju, joka tekee tuulivoimalan mahdolliseksi. En tarkoita, että lupien ehtoja pitäisi löysentää, vaan että käsittelyjärjestystä priorisoitaisiin.

Mitä kobolttiklusteri voisi onnistuessaan tuoda Suomen kansantaloudelle

Suomessa on käsissään melkoinen värisuora, siis ainutkertainen ja suotuisa yhdistelmä. Meillä on kobolttia kallioperässä ja me osaamme kaivaa sen vastuullisesti, siis mahdollisimman pienellä ympäristöjalanjäljellä. Meillä on huippuluokan kaivosteknologiayhtiöitä kuten Metso ja Outotec. Ja kuten sanottu, osaamme jalostaa koboltin ja meillä on valmiit laitokset.

Kun siirrytään oikeasti pois polttomoottoreista, asia koskee paljon muutakin kuin henkilöautoja. Litiumakkujen ympärille syntyy valtavasti sovelluksia, joista autoteollisuus edustaa vain osaa. Tässä kehityksessä Suomi voisi olla teknologinen risteyspiste, hub.

Meidän pitäisi pyrkiä siihen, että Teslat tehdään täällä, koska meillä on raaka-aineita ja osaamista. Meidän pitäisi pystyä sanomaan autotehtaille, että ”tulkaa tänne ja takaamme, että tavaraa riittää”. Näin monet muut tekevät.

Teksti Matti Apunen

Tämä artikkeli on osa uutta Tampere Conversations 2022 (TC22) -tapahtumaa.
TC22 on keskustelufoorumi, jonka aiheena ovat digitaalisten teknologioiden uhat ja mahdollisuudet turvallisuudelle, demokratialle ja taloudelle. Tapahtuman järjestävät Tampereen yliopisto, Tampereen kauppakamari, Tampereen kaupunki ja Sitra.
Tampere-talossa 11.–12.8. pidettävän tapahtuman lisäksi TC22-teemoista julkaistaan asiantuntijahaastatteluja ja -kirjoituksia foorumin nettisivuilla.

Tutustu tapahtumaan ja artikkeleihin.