Kultainen Nuija 2022 -palkinto Modulight Oyj:lle


Seppo Orsilan johtama Modulight keskittyy teknologioihin, joilla se näkee paitsi teknisiä, myös liiketoimintamallien kannalta strategisen erottautumisen mahdollisuuksia.

Lasereita syöpähoitoihin, genetiikkaan ja teollisiin sovelluksiin kehittävä ja valmistava Modulight Oy on saanut vuosittain jaettavan Hallituspartnerit ry:n Kultainen Nuija -palkinnon.

Palkintolautakunta painotti valinnassaan Modulightin hallituksen työskentelyä tiiminä. Muita lautakunnan esiin nostamia vahvuuksia hallitustyössä ovat vastuullisuus ja kestävyys (ESG), hallituksen järjestelmällinen toimintatapa sekä kyky luotsata yhtiön strategiaa ja valvoa sen toimeenpanoa.

Myös hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan hyvä yhteistyö kiinnitti palkintolautakunnan huomion. Roolit ovat selkeät ja asioita hoidetaan ammattimaisella otteella.

– Yrityksen menestyksen kannalta on tärkeää, että hallituksella on yhteinen näkemys siitä mihin pyritään, toteaa Modulightin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Liljeroos.

– Myös toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan välinen suhde on merkityksellinen strategiaa toteutettaessa ja hallituksen toimintaa kehitettäessä. Tämän lisäksi näen Modulightin hallitustyössä merkityksellisenä, että hallituskokoonpanossa on huomioitu myös diversiteettiin liittyviä asioita.

Diversiteetti oli Kultainen Nuija 2022 -finalistien valinnassa yksi valintakriteereistä. Modulightin hallituksessa on viisi jäsentä, neljä miestä ja yksi nainen. Kaikki ovat Suomen kansalaisia.

– Hallituksen rooli on ollut keskeinen yrityksen strategiaprosessin eteenpäin viemisessä. Hallitustyön isoja hyötyjä on ulkopuolisen näkemyksen saaminen, toimitusjohtaja Seppo Orsila kuvaa.

Modulightin pääkonttori sijaitsee Tampereella, ja sillä on toimipiste myös USA:ssa Kaliforniassa. Vuoden 2021 syksyllä Modulight listautui Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.

Valtakunnallisesti toimiva Hallituspartnerit ry myöntää Kultainen Nuija -huomionosoituksen vuosittain pk-yritykselle johdonmukaisesta ja menestyksekkäästä hallitustyöstä. Tämän vuoden kilpailussa kolmen kärkeen ylsivät myös jyväskyläläinen kiinteän jätteen käsittelyratkaisuihin erikoistunut ympäristöteknologiayritys Tana Oy ja valaisimia suunnitteleva ja valmistava Secto Design Oy Kauniaisista.

Voittajan valinneen palkintokunnan jäseninä olivat hallitusammattilaiset Matti Alahuhta ja Anne Berner, HappyOrNot Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo sekä Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi.

 

Scroll to Top