Sellu ja Energia: Kestävän kehittäjä

Voisi sanoa, että Valmet on hyvissä asemissa tulevaisuuden porteilla: sen toiminnan tavoitteena on edistää kestävää kehitystä, prosessitehokkuutta, raaka-aineiden mahdollisimman täyttä käyttöä, kiertotaloutta – tuottaa kestäviä tuoteratkaisuja uusiutuvista raaka-aineista.

Sellu ja energia -liiketoimintalinjan johtaja Bertel Karlstedt kuvaa johtamansa bisneksen tunnelmia hyviksi – ja odottaviksi.

– Sellu on haastava, koska maailmanlaajuisesti 2,5 vuoden aikana asiakkaat eivät ole tehneet isoja uusia sellutehtaita. Nyt sellun hinta on korkealla ja liiketoiminta hyvinkin kannattavaa, joten odotamme, että isoja investointipäätöksiä alkaa tulla. Suomessa useita sellutehdasprojekteja on nostettu pöytälaatikosta suunnittelupöydälle. Toisaalta koska sellun hinta on korkealla ja teollisuus kannattaa, tehtaiden uusintahankkeitakin on riittänyt.

Energiateollisuus on vetänyt hyvin monta vuotta, vetovoimana on yleinen tavoite irrottautua fossiilisista polttoaineista ja siirtyä biomassa- ja jätepohjaisiin polttoaineisiin.

– Meillä on tähän hyvät teknologiat ja näytöt osaamisesta. Tällä sektorilla avautuu globaalisti myös uusia markkinoita, viime vuosina esimerkiksi Japani ja Kiina. Myös ympäristötuotteet-yksikkö on kasvanut huomattavan nopeasti viime vuosina. Kasvupotentiaalia on, koska päästörajoitukset ja -määräykset tiukkenevat koko ajan.

Uutta kasvua haetaan osaamisen soveltamisesta ja viennistä maalta merelle – esimerkiksi työmaana on meriliikenteen rikkipäästöjen vähentäminen ja torjuminen.

– Laivaliikenteen ympäristötuotetarve kasvaa ja me haemme vahvaa roolia sillä markkinalla. Automaatiolle merenkulku on jo tärkeä asiakas.

Laite, automaatio, palvelu – person-to-person

Valmet on sellussa ja energiassa sekä automaatiossa maailmanmarkkinoilla sijoilla 1.-3., palveluissa sijoilla 1.-2. Vieruskaverit palkintopallilla ovat usein samoja, mutta Valmetin osaamisen hartiat ovat leveimmät.
– Kilpailu on pikajuoksua, pitkään kestävää kilpailuetua on kenenkään vaikea saada. Muut tulevat nopeasti perässä, joten ei voi hetkeksikään jäädä lepäämään laakereillaan.

Bertel Karlstedt arvioi, että Valmetin kilpailukyky tulee kolmesta asiasta, ja niiden painoarvo eri kaupantekotilanteissa vaihtelee.

– Yksi on tekninen suorituskyky, tuotteen hyvyys ja palveluvalmiudet elinkaaren aikana.
Toinen tekijä on hintakilpailukyky. Koko ajan punnitaan oman toiminnan, komponenttien, konseptien ja yhteistyökumppaneiden toiminnan tehokkuutta ja laatua.

Kolmas tekijä on asiakassuhde ja läheisyys, ihan person-to-person tasolla. Meidän bisnestämme tehdään toistaiseksi harvoin verkossa, vaan kauppaa käydään aina pöydän yli kasvotusten. Se tarkoittaa, että aikaa asiakkaan luona vietetään paljon. Ei vain johtotaso, vaan koko organisaatio rakentaa suhdetta. Tekninen väkemme vakuuttaa asiakkaan teknisen väen, myynti ostojohtajan ja johtaja asiakkaan johdon.

Eikä kaupanteko ole nopeaa. Tehtaiden uudistamiset ovat tyypillisesti 10–30 miljoonan euron projekteja, uuden sellutehtaan rakentaminen on puolen miljardin urakka ja kestää ensimmäisestä kyselystä tehtaan aloittamiseen jopa nelisen vuotta.

– Tästä ajasta kaupantekoneuvottelut kestävät 12–18 kuukautta.

Tuotekehityksessä asiakasarvoa parannetaan hakemalla yhä parempaa raaka-ainetehokkuutta, hyödyntämistehokkuutta – esimerkiksi sitä, miten saadaan kaadetusta puusta yhä enemmän talteen ja selluksi ja miten syntyvät sellutuotannon sivuvirrat voidaan hyödyntää. Kehittämisen kohteena ovat myös energiatehokkuus prosesseissa sekä päästöjen vähentäminen ydinprosessissa tai tuote, jolla poistetaan haitalliset aineet.

Olemme kasvu-uralla, tarvitsemme lisää tekijöitä suunnitteluun, myyntiin, projekteihin. Olemme saaneet hyvin osaajia, mutta Tampereen alueella insinöörihakijoita toivoisi olevan enemmänkin. Vaikka osaamisprofiilit IT:n myötä muuttuvat, perusosaamisvaatimus pysyy: tämä on projektiliiketoimintaa, jossa tehtävänä on luoda, suunnitella, tehdä myyntikelpoiseksi, myydä, toimittaa asiakkaalle, pysyä aikataulussa ja budjetissa sekä tuottaa sitä, mitä on luvattu niin kuin on luvattu, Bertel Karlstedt sanoo.

Pitää sallia, haluta ja hakea nopeutta

Valmet on iso yritys, jonka eri osat täydentävät toisiaan. Miten ketterästi se toimii?

– Minulle ketteryys tarkoittaa sitä, että organisaatio pystyy tehokkaasti ja nopeasti tunnistamaan asiakkaan tarpeet ja reagoimaan niihin tuottaen uutta arvoa asiakkaalle. On tunnettava teollisuus ja asiakkaat niin hyvin, että oivallamme asiakkaan tarpeet jo ennen kuin asiakas itse osaa niistä kertoa.

Tarvitaan riittävä osaaminen, että voidaan tuottaa uusi tuote tai palvelu. Tarvitaan johtamista, joka sallii, haluaa ja hakee nopeutta.

– Nopeiden ratkaisujen tekeminen toteutuu osaamisen ja vastuuttamisen kautta, että itse kukin näkee asiakkaan tarpeen ja rohkenee tehdä päätöksiä. Se lähtee rakenteesta – tuloksenteon vastuita on meillä selkiytetty entisestään. Se lähtee johtamisen avoimuudesta ja viestinnällisestä aktiivisuudesta.

Teksti ja kuva Annikaisa Knuutila