HHJ-kurssi: hyvin tuotteistettu paketti

Celkee Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Vättö sai HHJ-kurssitodistuksen Tampereen kauppakamarin koulutuspäälliköltä Susanna Keskiseltä.

Nyt on arvioinnin paikka. Celkee Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Vättö lähti hakemaan hyötyä HHJ-kurssilta – miten kävi?

– Opin joitakin uusia asioita. Lisäksi sain uusia ajatuksia ja keskustelunavauksia yrityksen toiminnan kehittämiseen sisäisesti. Muita konkreettisia hyötyjä on kurssin juuri päätyttyä vaikea arvioida, aika kertoo.

Yksi toimitusjohtajan tavoite oli saada eväitä Celkeen hallituksen ja hallitustyön
kehittämiseen, jopa sen remontoimiseen.

– Selväksi tuli yrityksen hallituksen ja hallitustyön uudistamisen tarve. Kun HHJ-
kurssilaisten ryhmä pohti puolisen päivää Celkeen tilannetta, sain siitä energiaa
pureutua muutamaan kipukohtaan kunnolla.

Mikä Celkeessä muuttuu? Kimmo miettii tovin.

– Aika näyttää. Itsestähän se on kiinni.

Suosittelen!

Kimmo arvioi, että HH-kurssi on hyvin tuotteistettu paketti. Myös case-esitykset
olivat kiinnostavia ja strategiapäivä oli antoisa.

– Iso plussa myös siitä, että kaikki kouluttajat olivat hyviä ja persoonallisia. Kyllä voin
suositella HHJ-kurssia, etenkin, jos haluaa ymmärtää oikeasti, mistä hallitustyössä on
kysymys ja jos haluaa kehittää hallituksen toimintaa.

HHJ-kurssia on Kimmon mielestä selvästi kehitetty systemaattisesti, mikä on hyvä.

– Jos sitä halutaan kehittää edelleen, yksi vaihtoehto on mitata oikeasti saatuja hyötyjä.
Nykyiset asiakaspalautemittaukset eivät pääse hyötyihin käsiksi, vain haavekuviin
hyödyistä.

HHJ-kurssin jälkeen on mahdollista osallistua HHJ-tutkintoon ja muihinkin HHJ-
koulutuskokonaisuuden osiin. Miten on, kiinnostavatko ne? Kimmo arvioi, että
”alustavasti kyllä”. Entä onko ajatuksissa pyrkiä jonkin muun yrityksen hallitukseen?

– En tässä kohtaa aktiivisesti – mutta eihän sitä tiedä, mitä eteen tulee.

Kimmo Vätön tunnelmista HHJ-kurssipolun alusta kerrotaan täällä
ja kurssiin kuuluvan ryhmätyöpäivän annista täällä.


Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -koulutuskokonaisuus aktivoi ja kehittää pk-yrityksen hallitustyöskentelyä. Tampereen kauppakamari ja Hallituspartnerit ry aloittivat koulutuksen syksyllä 2005. HHJ-koulutusta toteutetaan nyt jo kaikissa Manner-Suomen kauppakamareissa, vuosittain kursseja järjestetään noin 50. Osallistujia HHJ-kursseilla on vajaan 15 vuoden aikana ollut jo liki 10 000.

www.hhj.fi

Teksti ja kuva Annikaisa Knuutila