Business Finlandin Tampereen tiimi auttaa kansainvälistymään

Tekes ja Finpro yhdistyivät vuoden 2018 alussa. Uusi organisaatio, Business Finland, työllistää noin 600 henkilöä Suomessa ja ulkomailla. Tampereen tiimissä työskentelee yhteensä 18 henkilöä, valmiina auttamaan asiakkaita kansainvälistymisessä ja kasvussa.

Uudistunut tiimi on täynnä rautaista ammattitaitoa ja uuden brändin alla työskentelevät asiantuntijat pystyvätkin palvelemaan asiakkaita entistä tehokkaammin. Yhdistymisen jälkeen asiakkaille on tarjolla kaikki palvelut yhden luukun periaatteella ja asiantuntijoiden samassa työtilassa työskentely lisää myös tiimin keskinäistä vuoropuhelua ja tietoisuutta.

Business Finlandin tarjoamaa apua on saatavilla moneen eri tarpeeseen; rahoitus, sparraus, verkostoituminen ja kontaktit sekä erilaiset ohjelmat kuuluvat asiakkaalle tarjottaviin palveluihin. Kaikenkokoiset Suomessa toimivat yritykset ovat tervetulleita Business Finlandin asiakkaiksi, mutta rahoituksen suhteen erityisesti pk-yritykset ovat löytäneet palvelun. Yhteydenoton jälkeen asiantuntijat ovat valmiita neuvomaan mikä palvelu tai rahoitustuote sopii parhaiten yrityksen tarpeisiin.

Business Finlandin Tampereen toimisto sijaitsee Yliopistonrinteen Technopolisella (Kalevantie 2) Keskeinen, saavutettava sijainti edesauttaa työtä ja palvelua. Hyvässä porukassa on myös kiva tehdä töitä. Kuvassa vas. Hannele Halmetoja (asiantuntija,  Enterprise Europe Network), Maarit Vuorio (asiantuntija, Enterprise Europe Network), Timo Fager (asiantuntija, energiatuki) ja Mika Sievi-Korte (johtava asiantuntija, terveysteknologia).

Business Finlandin Tampereen toimisto sijaitsee Yliopistonrinteen Technopolisella (Kalevantie 2) Keskeinen, saavutettava sijainti edesauttaa työtä ja palvelua. Hyvässä porukassa on myös kiva tehdä töitä. Kuvassa vas. Hannele Halmetoja (asiantuntija, Enterprise Europe Network), Maarit Vuorio (asiantuntija, Enterprise Europe Network), Timo Fager (asiantuntija, energiatuki) ja Mika Sievi-Korte (johtava asiantuntija, terveysteknologia).

Suomen tiimin lisäksi Business Finlandilla on 110 asiantuntijaa eri kohdemaissa ja verkostoa kasvatetaan lisää myös tulevaisuudessa. Ulkomaiden asiantuntijat ovat pääasiassa paikallisia asiantuntijoita, jolloin verkostoituminen kohdemaan markkinoille on erittäin tehokasta. Kasvu- ja kansainvälistymisavun lisäksi Business Finland tekee myös Suomessa Invest In- ja Visit-työtä, joilla pyritään houkuttelemaan Suomeen yrityksiä ja matkailijoita.

Pirkanmaalaiset yritykset ja organisaatiot hyödyntävät tehokkaasti Business Finlandin rahoituspalveluita. Vuonna 2017 Pirkanmaa oli suurin maakuntapiste, johon rahoitusta kohdistui pääkaupunkiseudun jälkeen.



YhteensäYhteensä
Projektin maakuntaRahoitusKpl



Uusimaa262 712 8122 044
Pirkanmaa70 636 893489
Varsinais-Suomi38 624 963362
Pohjois-Pohjanmaa37 872 610336
Keski-Suomi21 162 910183
Pohjois-Savo14 003 062131
Etelä-Karjala9 259 11681
Päijät-Häme9 093 834118
Lappi7 114 873104
Etelä-Pohjanmaa6 186 367107
Satakunta5 081 76799
Kymenlaakso5 005 87756
Häme5 002 44275
Pohjanmaa4 969 44394
Pohjois-Karjala4 248 02795
Etelä-Savo4 000 31161
Keski-Pohjanmaa3 442 25124
Kainuu1 718 88826
Yhteensä510 207 6714 485



Lisätietoja Business Finlandin palveluista: www.businessfinland.fi