Tue esihenkilöä, tuet koko tiimiä


Hanni Pasanen, Arvo HR-palvelu.

Kun puhutaan esihenkilöiden työn tukemisesta, puhutaan aina myös heidän johdettaviensa henkilöiden työn tukemisesta. Silloin puhutaankin jo hyvin laajasta joukosta työelämässä toimivista ihmisistä.

Tässä maassa on varovaisestikin arvioiden vähintään kymmeniätuhansia esihenkilöitä. On työnjohtajia, tiiminvetäjiä, päälliköitä, johtajia. Tittelit, roolit, vastuualueet ja johtamisen mallit vaihtelevat, mutta esihenkilörooliin liittyvä ydintehtävä on kaikilla sama: auttaa omaa porukkaa suoriutumaan ja tuottamaan tulosta parhaalla mahdollisella tavalla organisaation tavoitteiden mukaisesti.

Yhtä paljon kuin on yrityksiä ja organisaatioita, on myös tapoja tukea esihenkilöitä onnistumaan työssään. Syvään päätyyn heittäminen on edelleen yksi varsin yleisesti käytössä oleva metodi. Onneksi on myös toisenlaisia malleja. Organisaatiotasolla määritellyt johtamiskäytännöt, uuden esihenkilön perehdyttämismallit, esihenkilövalmennukset, yrityksen yhteiset esihenkilöpäivät tai vaikkapa systemaattinen sparrausapu kollegoilta ovat esimerkkejä käytännöistä, joilla varmistetaan, että esihenkilötyön perusasiat ovat kunnossa ja sitä tehdään yhtenäisin periaattein läpi organisaation.

Esihenkilötyöhön liittyy jo lähtökohtaisesti monenlaista ristipainetta. Asiakaslupausten täyttäminen ja toisaalta sisäiset tehokkuustavoitteet tai omassa tiimissä ilmenevät jaksamishaasteet voivat ajoittain tuntua mahdottomalta yhtälöltä. Esihenkilön ajan tulisi usein riittää sekä operatiivisten asioiden hoitamiseen että kehittämishankkeiden edistämiseen tai muiden johtamisen lisäksi omaan asiantuntija- tai myyntityöhön. Meillä jokaisella on omassa elämässä välillä kuormittavia jaksoja, mutta esihenkilön olisi niissäkin tilanteissa jaksettava antaa aikaa ja tukea myös omille tiimiläisilleen. Juuri tällä hetkellä ylimääräistä henkistä kuormitusta tuovat ikävät maailmanlaajuiset tapahtumat.

Paineen ja kiireen keskellä saattaa esihenkilön oma perustehtävä joskus pahastikin hämärtyä tai oma tehtäväkokonaisuus tuntua kohtuuttoman raskaalta. Omat ajatukset ja toimintamallit jäävät helposti autopilotille. Niiden muuttaminen on mahdollista vain pysähtymällä hetkeksi. On hienoa, jos asioita pystyy pallottelemaan oman valmentavan esihenkilön tai vaikkapa HR:n kanssa. Aina tällaista apua ei ole tarjolla tai aika ei muutosten keskellä yksinkertaisesti vain riitä kaikkien esihenkilöiden henkilökohtaiseen tukemiseen. Organisaation ulkopuolelta tuleva ammattivalmentaja, ammattikoutsi, on yksi vaihtoehto korvaamaan tai täydentämään tilannetta.

Kun puhutaan esihenkilöiden työn tukemisesta, puhutaan aina myös heidän johdettaviensa työn tukemisesta, ja silloin puhutaankin jo hyvin laajasta joukosta työelämässä toimivista ihmisistä. Mitä paremmin esihenkilö on sinut oman roolinsa kanssa ja mitä paremmin hän tekee työtään juuri omia voimavarojaan hyödyntäen, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä todennäköisesti on onnistua oman perustehtävänsä toteuttamisessa. Yrityksen ja jopa koko yhteiskunnan näkökulmasta olisi tärkeää, että esihenkilöille olisi tarjolla tukea, tavalla tai toisella. Miten tämä asia toteutuu sinun yrityksessäsi?

Hanni Pasanen
HR-asiantuntija, business coach
Arvo HR-palvelu


ICF Tampere on ICF Finlandin paikallisryhmä, johon tämän blogisarjan kirjoittajat kuuluvat. ICF on maailman suurin ammatticoachien yhteisö. ICF:n tavoitteena niin maailmalla, Suomessa kuin Pirkanmaallakin on edistää coachingin laatua ja ammattitaitoa.

 

Scroll to Top