Tauti ja sen lääkkeet

Toimitusjohtaja Harri Kulmala, DIMECC Oy.

Toimitusjohtaja Harri Kulmala, DIMECC Oy.

Kun kovasti tehdään mahdollistavaa työtä, pienessä maassa voi käydä niin, että toteuttajia ei riitä hyödyntämään näitä mahdollisuuksia.

Yrittäjä Jukka Jokinen kirjoitti 23.10. ilmestyneessä Tekniikka & Talous -lehdessä puheenvuoron otsikolla ”Yritykset jättävät Suomen”. Alkuvuodesta 2019 professori Erkki Ormala raportoi, että 22 prosenttia yrityksistä on siirtänyt tutkimus- ja innovaatiotoimintaansa aktiivisesti pois Suomesta.

Suomi sairastaa Baumolin tautia. Se on kansantaloustieteilijöiden määrittelemä ikävä tauti. Sen seurauksena on itseään kulujen – mutta ei tuottavuuden – osalta kasvattava julkinen sektori, joka tukahduttaa alleen markkinaehtoisen toiminnan.

Julkista sektoria ja sen tärkeyttä perustellaan usein sillä, että julkisella sektorilla työskentelevät tekevät arvokasta työtä ja se todennäköisesti luo ympäristön, jossa markkinoille saadaan parempaa työvoimaa, paremmin kasvatettuja yksilöitä, turvallisempi ympäristö ja toimiva yhteiskuntainfra. Julkisen sektorin sanotaan olevan mahdollistaja.

Tässä se sudenkuoppa ja Baumolin taudin juurisyy onkin! Kun kovasti ja kasvavasti tehdään mahdollistavaa työtä, pienessä maassa voi käydä niin, että ei riitä toteuttajia hyödyntämään näitä mahdollisuuksia. Vanhaa sanontaa lainaten: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Suomen julkisen sektorin koko on maailmanennätys. 2010-luvulla julkisen sektorimme koko suhteessa bruttokansantuotteeseemme oli noin 58 prosenttia. Vanuatu päässee samalle tasolle.

Ulospäin näkyvin syy Baumolin tautiin on se, että aina yhteiskunnan mahdollisia ongelmia pöyhittäessä on löydettävissä uusi ja tarpeellinen tehtävä, jonka jälkeen otetaan henkilö julkiselle sektorille hoitamaan uutta tärkeäksi havaittua tehtävää. Siitä huolimatta kaikki vanha jatkuu entisellään, eikä tuottavuus kasva. Eipä tietenkään kasva, koska ongelmaa korjattaessa tuottavuuden kasvu ei edes ole tavoite. Yksityisellä sektorilla johtajat ja työntekijät itse katsovat, pääosin kannustejärjestelmiensä ohjaamina, mitä uutta on tehtävä tuottavuuden kasvattamiseksi ja mitä vanhaa voidaan tai peräti pitää uuden vuoksi jättää pois.

Baumolin taudin lääkkeet on onneksi jo keksitty.

Esimerkiksi Kanadassa on noin viisinkertainen määrä asukkaita Suomeen verrattuna ja siellä on saman verran julkisen sektorin henkilöstöä kuin Suomessa. Mitä jos minkä tahansa ongelmankorjauksen kolme ensimmäistä kokeilua saisi tehdä vain yritystoimintana? Ja jos tällä ei päästä haluttuun lopputulokseen – ja jos yhä ollaan sitä mieltä, että asia pitää silti hoitaa – vasta sitten asia siirrettäisiin julkiselle sektorille?

Oppia voidaan ottaa myös Saksasta: Joissakin osavaltioissa lakeihin ja asetuksiin saa lisätä uusia kappaleita vain, jos samasta laista poistetaan kaksinkertainen määrä vanhoja kappaleita.

Vielä radikaalimpi oppi saataisiin Sveitsistä, demokratian ihmemaasta: Kansa voisi kulloinkin äänestää, lisätäänkö julkiselle sektorille toiminto, ja ilmoittaa samalla, paljonko lisää veroja he olisivat siitä valmiita maksamaan ja minkä nykyisen toiminnon he vaihtaisivat mieluummin ehdotettuun uuteen.

Näillä kolmella lääkkeellä, ja mahdollisesti kansantaloustieteilijöiden tuntemilla vielä paremmillakin, maamme alkaisi varmasti kääntyä yksityisiäkin investointeja houkuttelevaksi. Ottaisin lääkkeet heti.

Harri Kulmala
toimitusjohtaja
DIMECC Oy