Matti Mörttinen.
Syksyn aluksi pamahti Brysselistä uutinen: EU-komissio aikoo kieltää silakanpyynnin.
Suomessa tieto otettiin vastaan jonkinlaisella tyrmistyksellä. Päätös vaarantaisi monen kalastajan elinkeinon. Kuluttaja pohtii, riittääkö joulupöytään enää Sorsapuiston silakkaa.
Varmempaa tietoa saadaan lokakuun loppuun mennessä, kun unionin jäsenmaiden kalastusministerit ovat sopineet ensi vuoden kalastuskiintiöistä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalaisten suosikkikala hiertää suhteita EU:ssa. Jo silloin, kun maamme neuvotteli jäsenyydestä unionissa, oli silakka pöydällä.
Vasta reilu vuosi liittymisen jälkeen päästiin sopuun siitä, mikä silakka ylipäätään on. Viralliseksi määrittelyksi tuli, että se on leveyspiirin 50 astetta 30 minuuttia pohjoispuolelta Itämereltä pyydetty silli, joita mahtuu kiloon 12–32 kappaletta.
Pieni oli silloin kaunista. Nyt silakka uhkaa pienentyä elinkelvottomaksi.
Eurooppalaisessa biodiplomatiassa on muulloinkin osattu olla luovia. Poro on puoliksi villi- ja puoliksi kotieläin. Porkkana määriteltiin aikoinaan portugalilaisten toiveesta hedelmäksi, jotta sitä saa soseuttaa.
Poliittisesti mielenkiintoiseksi silakkauutisen tekee se, että komission ehdotus pääsi yllättämään suomalaiset näin kylmiltään.
Jo vuosia on puhuttu siitä, että eurooppalaiseen päätöksentekoon on pystyttävä vaikuttamaan ajoissa. Silloin kun direktiiveistä äänestetään EU-parlamentissa tai asetuksia nuijitaan pöytään ministerineuvostossa, on usein liian myöhäistä.
Paras mahdollisuus saada jotain konkreettista aikaan on valmisteluvaiheessa, kun ehdotuksia luonnostellaan komissiossa, työryhmissä ja asiantuntijatasolla.
Suomen uusi hallitus sai nyt silakkakieltoesityksen vähän kuin lahjana todistamaan sitä, miten oikeassa se oli korostaessaan jo hallitusohjelmassa ennakkovaikuttamisen merkitystä EU-päätöksenteossa.
Erikoisimman kommentin uutiseen esitti kalastusasioista Suomen hallituksessa vastaava maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Hän totesi MTV:lle olevan ”aika selvää, että tämä esitys on vaikeasti hyväksyttävä myös muille Itämeren EU-valtioille”. ”Suomi ei varmaan ole tässä asiassa yksin”, hän jatkoi.
Puhe oli kovin empivää, kuten sana ”varmaan” osoittaa. Luulisi ministerin pyrkivän ennen tällaisiin kysymyksiin vastaamista selvittämään tilannetta naapurustossa.
Pieni vilkaisu ruotsalaiseen mediamaailmaan osoittaa, että siellä ei ainakaan koeta varsinaista paniikkia komission esityksen takia, vaikka edessä voi olla vaikea välivaihe kalastusyrityksille.
Itse asiassa Ruotsissa nähdään myös komission aloitteen myönteiset puolet. Tutkijat siellä korostavat, että silakkakannan pelastamiseksi on tehtävä jotain nyt. Jos tehdään vasta vuosia myöhemmin, eivät vahingot ehkä ole enää korjattavissa.
Ruotsin yleisradion SVT:n haastattelussa pienkalastajien järjestön johtaja kiitteli ehdotusta, koska hän näki, että kielto voisi pysäyttää bulkkitroolauksen ja parantaa alan perinteisten pienyrittäjien tulevaisuudennäkymiä.
Ehkä yhteistä itämerellistä edunvalvontaa haittaa se, ettäsilakkarehua käyttävä turkistarhaus on Pohjoismaista vain Suomessa laajasti merkittävää.
Eli ennakkovaikuttamista voisi opetella myös miettimällä sitä, millaisen tulevaisuuden puolesta halutaan vaikuttaa.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkkalainen tietokirjailija ja toimittaja