Mikä on kun ei kiinnosta

Matti Mörttinen

Viime kerralla kirjoitin Euroopan unionin muutoksesta, jossa puolustusyhteistyö ja sitä kautta puolustusteollisuus ovat nousemassa uuteen arvoon. Nyt tuntuu kuin jokin korkea taho olisi lukenut ajatuksen.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen näet sanoi äskettäin, että seuraavaan komissioon olisi nimitettävä jäsen vastaamaan erikseen puolustusasioista.

Se oli merkittävä avaus senkin takia, että saksalainen von der Leyen mitä todennäköisimmin on myös tuon seuraavan komission vetäjä. Valinta ratkeaa virallisesti toki vasta kesäkuun europarlamenttivaalien jälkeen, mutta yleinen henki on nyt Brysselissä ja useimmissa jäsenmaissa se, että hän ansaitsee jatkokauden.

Innokkaimmat hehkuttavat, että von der Leyen voi päätyä historiaan merkittävimpänä pääkomissaarina sitten Jacques Delorsin, joka siirtyi ajasta iäisyyteen kaksi päivää viime joulun jälkeen. Ranskalainen muistetaan vahvana visionäärinä, joka ajoi taitavasti eteenpäin sellaisia pikkuhankkeita kuin sisämarkkinat, sosiaalinen Eurooppa ja yhteinen valuutta.

Tämän vuoden aikana joka tapauksessa käydään väännöt korkeimpien EU-tehtävien saajista. Tavallaan paketissa on mukana myös Naton pääsihteerin pesti, johon uumoillaan tällä haavaa vahvimmin Hollannin entistä liberaalipääministeriä Mark Ruttea.

Sotilasliiton johtajavalinnan merkitys EU-virkoihin on siinä, että jos Rutte saa pääsihteeriyden, ei kellään Benelux-maista tulevalla tai liberaaliperheeseen kuuluvalla liene asiaa unionin johtopaikoille.

Se tietää hankaluuksia esimerkiksi Viron pääministerille Kaja Kallakselle, jolla muutoin olisi tuntuvaa nostetta esimerkiksi unionin korkean edustajan virkaan eli eräänlaiseksi EU:n ulkoministeriksi. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi veikataan muiden muassa Portugalin vasemmistolaista pääministeriä António Costaa ja Espanjan hallitusta johtavaa, samoin sosialisteihin lukeutuvaa Pedro Sánchezia.

Kuten huomataan, ei suomalaisia nimiä ole valinkauhassa. Takavuosina sentään jännitettiin jossain määrin Paavo Lipposen tai Olli Rehnin mahdollisuuksia huippuvirkoihin. Alexander Stubb kävi myös lähempänä komission puheenjohtajuutta kuin Suomessa on oivallettu.

Suomalaisilla ei ole ollut menestystä isojen pestien eikä myöskään keskitason virkojen jaossa. Syy on pitkälti suomalaisten oma. Yhä harvempaa jaksaa kiinnostaa vaikuttaminen EU:ssa.

Valitettavasti sama henki on leijunut EU-vaaleihin osallistumisen yllä. Kansa ja johtajat ovat tässä suhteessa yhtä.

Pirkanmaalaiset äänestivät presidentinvaaleissa todella kiitettävästi. Toivottavasti jotain innostuksesta on jäljellä kesäkuussa. Avuksi varmasti olisi, jos ehdolle saataisiin valtakunnallisestikin tunnettuja pirkanmaalaisia osaajia.

Pääministerikokemus on kaikissa tässä esille tulleissa tehtävissä paras mahdollinen meriitti. Vapaana uusiin tehtäviin olisi myös yksi kappale maailmalla tunnetuksi tulleita pirkanmaalaisia.
Hänet tosin löytää nykyisin useimmiten palkintogaaloista, sosiaalisen median viraalikuvista ja kiiltäväpaperisten aikakauslehtien kansista.

Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkkalalainen tietokirjailija ja toimittaja.