Matti Mörttinen.
Sisämarkkinat ovat EU-Euroopan kiistatta suurimpia saavutuksia. Neljän vapauden (ihmisten, pääomien, tavaroiden ja palvelujen liikkuminen yli rajojen) yhteinen alue täyttää tänä vuonna 30 vuotta.
Olisi siis syytä juhlaan, mutta vaikeaahan tässä on bilettää, kun Venäjä jatkaa raakalaismaista hyökkäyssotaansa Ukrainassa ja koronan jäljiltäkin eletään jatkuvissa kriisitunnelmissa.
Viruksen ja Venäjän kutsumattomat vierailut näkyvät nyt arjessamme etenkin kiihtyneenä inflaationa, energian hintoina ja velkaantumisena.
Synttärisankarimme sisämarkkinaregiimi on sekin voinut huonosti. Covid-19:n iskettyä sen tiukkoja sääntöjä löysättiin. Etenkin annettiin jäsenmaille lupa tukea yrityksiä hädässä. Unionin pyhiä periaatteita on ollut, että valtiontukia maksetaan mahdollisimman vähän. Ja jos maksetaan, niin säännöt ja rajoitukset ovat kaikille jäsenmaille samat.
Nyt laskukoneet ovat tulostaneet lukuja valtioilta yrityksille kulkeneesta kassavirrasta: vuonna 2020 julkista rahaa kului EU-alueella tähän tarkoitukseen 400 miljardia euroa, ja seuraavana vuonna 140 miljardia enemmän.
Suomalainen media ei ole erityisesti uutisoinut lukemia. Tietoa on pitänyt hakea esimerkiksi Brysselin nykyisestä ykköslähteestä, Politico.eu-verkkolehdestä tai vaikkapa Suomen entisen EU-suurlähettilään Jan Storen Facebook-päivityksistä.
”Pienet jäsenmaat kärsivät tästä kehityksestä kaikkein eniten”, Store kirjoitti tammikuun puolenvälin tienoilla. Hän perusteli päätelmää sillä, että liki 80 prosenttia EU-maiden tukimiljardeista oli Saksan ja Ranskan maksamia.
Tukipoikkeuksen piti olla väliaikainen, mutta se uhkaa muuttua pysyväksi asiaintilaksi. Uuden perustelun tukien antamiseen teollisuudelle uhkaa tarjota valtameren takainen ystävämme Yhdysvallat. Sen hallinto on rakentanut valtavaa tukipakettia amerikkalaiselle teollisuudelle sikäläistä vihreää siirtymää varten.
Käytännössä kyse tullee olemaan muun muassa suurista subventioista amerikkalaisille sähköautojen valmistajille.
Tarkoitus on hyvä, mutta keinot kyseenalaiset maailmankaupan sääntöjen valossa. Eurooppalaisten kilpailuasemat uhkaavat jäädä vaarallisen heikoiksi. Jos vastaus jenkkien rahahana-avaukseen on syytää täälläkin miljardeja teollisuuteen, saattaa syntyä haitallinen protektionismin kilpakierre.
Itsestäänselvää on, että Pirkanmaankin tasokkaalle puhtaan ja korkean teknologian tuotantoelämälle tarvitaan ensisijaisesti reilut markkinat.
Näissä karkeloissa pienet jäsenmaat ovat heikoimmilla. Niiden tärkeä liittolainen tässä tilanteessa voisi olla EU-komissio, jonka tehtävä on edistää sääntöjen noudattamista. EU-piireissä on viime aikoina ihmetelty, miksi pienten jäsenmaiden edustajat ovat olleet pitkään varsin hiljaa sisämarkkinoiden tilanteesta.
Jan Storen merkille panema suomalaisen median hiljaisuus johtuu pitkälti siitä, että suomalaiset päättäjät eivät ole puhuneet asiasta.
Eivätkä eurooppalaiset teemat ole muutenkaan olleet liiemmin tapetilla tällä vaalikaudella. Jos minulta esimerkiksi kysyttäisiin jossain päin maanosaamme, mikä on Suomen tämänhetkinen EU-linja, en osaisi vastata.
Mistä päästäänkin siihen, että eduskuntavaalit lähestyvät. Niissä valitaan henkilöt, jotka vastaavat EU-politiikastamme.
Mutta siitä enemmän ensi kerralla.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkkalalainen tietokirjailija ja toimittaja.