EU

EU-hankkeista tukea kasvu- ja kilpailukykyyn

EU:n rahoitusinstrumenttien tehokkaampi hyödyntäminen on noussut useiden vaikuttajien puheissa yhdeksi ratkaisuksi Suomen tuottavuus- ja kasvuhaasteisiin. Suomen hallitusohjelmassa on tavoite kaksinkertaistaa EU:n TK-rahoitus kuluvan rahoituskauden aikana. Nämä ovat osaltaan aikaansaaneet tuen kasvua, positiivista kiinnostusta ja aktivoitumista. Monet alalla toimivat organisaatiot ja yritykset tarjoavatkin arvokasta apua esimerkiksi EU-rahoituksen hakemiseen.

EU-hankkeista tukea kasvu- ja kilpailukykyyn Lue artikkeli

Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen

Kauppasodan aineksia ilmassa!

Tällä viikolla Yhdysvallat ilmoitti asettavansa korkeita, niin sanottuja vastavuoroisia tulleja kauppakumppaneilleen. Yhdysvallat asetti kaikille kauppakumppaneilleen yleisen 10 %:n tullitason, joka tulee voimaan per heti. Lisäksi USA haastaa korkeammilla tulleilla niitä kauppakumppaneita, joiden kanssa USA:lla on suuri ulkomaankaupan alijäämää.

Kauppasodan aineksia ilmassa! Lue artikkeli

Scroll to Top