elinkeinoelämä

Kuvassa hymyilevä mies silmälasit päässä. Tampereen kauppakamarin varatoimitusjohtaja Peer Haataja.

Kasvu syntyy panoksista oikeisiin kohteisiin

Suomen talouden elpyminen ja julkisen talouden alijäämän korjaaminen tarvitsee nyt ennen kaikkea suuntaa, rohkeutta ja yhteistyötä. Alueiden rooli kasvun rakentajina korostuu entisestään, kun kansainvälinen kilpailu osaajista, investoinneista ja innovaatioista kiristyy. Viime viikolla julkistetut Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet alleviivaavat, että kestävä kasvu ei synny yksittäisistä päätöksistä, vaan kokonaisuudesta, jossa koulutus, elinkeinoelämä, infrastruktuuri ja vetovoima kytkeytyvät toisiinsa.

Kasvu syntyy panoksista oikeisiin kohteisiin Lue artikkeli

Emmiliina Kujanpää ja Emilia Pullas.

Kireää verotusta ja epävakautta: EVAn ja kauppakamarin tilaisuudessa haettiin kasvun suuntaa synkkien näkymien keskellä

Mitä jää käteen hallituksen puoliväliriihestä? EVAn ja Tampereen kauppakamarin tilaisuudessa ruodittiin Suomen talouden kipukohtia, Trumpin tulleja ja verotuksen kiristymistä. Asiantuntijat peräänkuuluttivat ennakoitavaa politiikkaa ja rohkeita kasvutoimia.

Kireää verotusta ja epävakautta: EVAn ja kauppakamarin tilaisuudessa haettiin kasvun suuntaa synkkien näkymien keskellä Lue artikkeli

Scroll to Top