Ajankohtaisten kirjoitusten kirjoittaminen on nykyään helppoa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää runsaudenpulaksi asti.
Vastuulliset mediat hierovat naamaamme jatkuvasti poikkeavaa, epänormaalia ja ennätyksellistä höystettynä mielikuvituksellisilla uusiosanoilla. Kilpailu median ilmatilassa on kovaa, ja vain räväkin revitys saa turtuneet ihmiset klikkaamaan taas uuden katastrofin auki matkapuhelimensa näytölle.
Moni asia maailmassa on muuttunut pitkän, vakaan kauden jälkeen, eikä kaikkia meneillään olevan geopoliittisen järjestyksen muutoksia ole vielä nähty. Yllättävän suuri joukko suhdanteista riippumatonta kuukausipalkkaa nauttivista toimihenkilöistä roikkuu edelleen päättäväisesti ideologisissa utopioissaan, vaikka ruoka- ja energiainfrastruktuuri huoltoepävarmuuksineen murenee alta. Teknistaloudellisen realiteetin voi unohtaa täysin tiekartassa, ohittaa sujuvasti työryhmissä, mutta todellisuuden puraistessa ollaan taas perusasioiden äärellä.
Pirkanmaalla kehitys on ollut Suomen kärkeä vertailtaessa muun muassa alueellisia kasvu- ja kiinnostavuustilastoja. Voimme olla tekemästämme työstä syystäkin ylpeitä, etenkin kun muistamme hyvin ajan, jolloin olimme talousalueena melkoisissa haasteissa. Rohkea ja eteenpäin katsova investointiohjelma on ollut, ja on myös jatkossa, ainoa tie kestävään talouskasvuun. Mikäli talousalueen investoinnit eivät korvaa vähintään käyttöomaisuuden kulumista, pidemmässä tarkastelussa päädytään aina kurjistumisen tielle.
Hyvästä kehityksestä huolimatta emme ole Pirkanmaallakaan täysin immuuneja maailman muutoksille. Asiakkaamme ovat suurelta osin maailmalla, ja heidän elonkiertonsa määrittää myös meidän polkuamme. Inflaatio on maltillistumassa, mutta elintasoomme on jäänyt pitkään arpeutuva lovi, eikä keskuspankin korkopolitiikka suinkaan edistä markkinan toipumista aivan lähitulevaisuudessa.
Uudistuminen ja jatkuva parantaminen ovat prosesseja, joiden ylläpitäminen on aina tärkeää, mutta erityisen merkityksellistä niistä huolehtiminen on aikoina, jolloin epävarmuus on keskimääräistä suurempaa ja näkymä eteenpäin sumea. Meillä alueellisena elinkeinoelämän edellytysten kehittäjänä on tärkeä hetki katsoa tulevaisuuteen rohkeasti. Päätökset, joita nyt teemme, vaikuttavat ratkaisevasti siihen, säilytämmekö tulevaisuudessa maakuntana sijoituksemme Suomen talousalueiden kärkisijoilla.
Omasta ja Tampereen kauppakamarin hallituksen puolesta kiitän kaikkia kauppakamarin toiminnassa ja vaikuttamistyössä mukana olleita sekä koko laajaa elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittämiseen osallistunutta sidosryhmä- ja yhteistyöverkostoa onnistuneesta päättyneestä vuodesta. Toivotan lumirikasta talvenjatkoa kaikille.
Juhani Lehti
hallituksen puheenjohtaja
Tampereen kauppakamari