Matti Apunen.
Ekonomistiystäväni mainion viisauden mukaan inflaatio on monimutkainen asia, jonka yksinkertainen ydin on se, että yritykset nostavat hintoja.
Tämä näkyy esimerkiksi polttoaineissa, joita jakelevat yhtiöt takoivat alkuvuonna ennätystuloksia. Polttonesteiden korkea hinta perustelee tietysti hinkua nostaa hintoja muualla yhteiskunnassa.
Lehtitietojen mukaan Nesteen vertailukelpoinen käyttökate nousi 1,1 miljardiin euroon huhti-kesäkuussa. Vuotta aiemmin vastaava tulos oli alle 0,4 miljoonaa euroa. St1:n liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 277 miljoonaa euroa, joka on 176 miljoonaa enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan.
Murisin itsekseni ennakkoon, että tulostiedotteissa yritysten johto todennäköisesti kiittelee itseään erinomaisesta suorituksesta vaikeissa olosuhteissa. Näin tapahtuikin, lähes sanasta sanaan.
Jakeluyhtiöiden yhtäpitävien lausuntojen mukaan tuloksen kasvu johtui ”selvästi tavanomaista korkeammasta jalostusmarginaalista”. Suomeksi sanottuna polttonesteistä uskallettiin pyytää pumpulla kovempaa hintaa kuin aikaisemmin. Venäjän hyökkäyksen lamaannuttamat kuluttajat puhisivat ja maksoivat.
Tarkkailkaa hintaa pumpuilla!
Inflaatioliemessä ovat tietysti ennen kaikkea alemmat keskituloiset, siis mediaanipalkan alapuolella kärvistelevät palkansaajat ja pienyrittäjät. Samaan aikaan mediassa haastatellaan taloustieteilijöitä, jotka naama peruslukemilla sanovat, että fossiilisten polttoaineiden kuuluukin olla kalliita, koska halpa bensiini hidastaa siirtymää sähköautoiluun.
Tämä on asiantuntijoiden ja poliitikkojen tyypillinen temppu, jota amerikkalaiset kutsuvat nimellä whataboutism, jonka voisi suomentaa niin-mutta -argumentiksi. Kun joku kysyy ratkaisua ongelmaan A, poliitikko vastaa: ”Niin, mutta vielä tärkeämpää on B.”
Populismin oppi-isä Veikko Vennamo oli mestari myös tässä. Hän kiersi haastatteluiden hankalat kysymykset omalla, hilpeän röyhkeällä tavallaan: ”Väärä kysymys! Oikea kysymys on seuraava!”
Koska keskiluokka pitää Suomessa valtaa ja on kovaääninen, vaatimukset hinnankorotusten kompensoimisesta tulevat kuulluiksi. Hallitus on tottunut ratkaisemaan kaikki ongelmat lisävelalla ja helikopterirahalla, koska se on poliittisesti suosittua ja vaikuttaisi toimivan erinomaisesti politiikan ydinprosessissa, gallupeissa.
Ja siksi inflaation hetkellinen tuska venytetään vuosien vaivaksi, siis kasvavaksi velkataakaksi, kun tukia kylvetään myös niille, jotka eivät niitä suoranaisesti tarvitse.
Tarkkailkaa poliittista pujottelua!
Keväällä mediassa raportoitiin, että lohen hinta on noussut 70 prosenttia edelliskesästä. Syynä olivat otus nimeltä lohitäi ja Norjan merivesien väärä lämpötila. Lohitäitä en tunne, mutta jäin ihmettelemään, onko kyseessä aivan uusi tuttavuus. Meriveden lämpötila lienee vaihdellut aiemminkin.
Niin tai näin, tapahtui se, mikä näissä oloissa markkinataloudessa tapahtuu, kun vaihtoehtoja on: lohen kysyntä putosi puoleen. Merivesi tuntui viilenevän hetkessä, lohitäistä ei puhuttu ja hinnat tulivat hetken liukumäkeä.
Tarkkailkaa veden lämpötiloja!
Matti Apunen