Toimittaja-tietokirjailija Matti Mörttinen.
Koronan jälkiaallossa on mahdollista, että syntyy eurooppalaista terveyspolitiikkaa. Toinen uusi sektori voisi olla eurooppalainen huoltovarmuus.
Kuoleeko EU koronaan, kysyi kolumnisti Yleisradion verkkosivuilla 3. huhtikuuta 2020.
Oli kulunut kolme viikkoa siitä, kun tasavallan presidentti – yhteistoiminnassaan – oli kertonut Suomen hallituksen terävälle päälle, että maassa vallitsevat poikkeusolot. Oli kulunut viikko siitä, kun Uudenmaan rajat oli suljettu koronatartuntojen hillitsemiseksi.
Elettiin siis historiallisia aikoja. Niihin sisältyi paljon kansallisvaltioiden itseensä käpertymisen tunnelmaa. Vapaa liikkuvuus ja Euroopan avoimet rajat olivat yhtäkkiä muisto vain.
Ei ihme, että kolumnisti väsäsi jo muistosanoja rakkaan maanosamme yhdentymiskehitykselle.
Tänään, kun kaikesta tuosta on yli puoli vuotta, tiedämme paremmin.
Kriittisinäkin viikkoina ja kuukausina unioni sai asioita aikaan. Kun sen jäsenmaat sulkivat rajoja, avasivat EU:n yhteiset elimet rajojen läpi käytäviä, joita pitkin tavaraliikenne sai jatkua.
EU:n komissio esti jäsenmaita hamstraamasta lääkkeitä yksinomaan omien kansalaistensa käyttöön.
Unionin rooli on joskus suojella kansalaisiaan estämällä jäsenmaita ampumasta itseään jalkaan liian hätäisillä suojautumistoimilla.
EU:n koronatoimet eivät olleet silti pelkkää keppiä. Bryssel järjesti 600 000 eurooppalaista kaukomailta kotiin oman tutun terveydenhoidon ulottuville.
Sitten se käynnisti tuen koronarokotteen kehittämiselle.
Eniten koronajulkisuutta EU on ymmärrettävästi saanut kesällä kootusta elvytyspaketista.
Se saattaa muuttaa koko eurooppalaisen integraation perusluonnetta. Se voi olla aito askel kohti liittovaltio-EU:ta.
Nyt unioni yrittää vihdoin edetä myös maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkansa yhtenäistämisessä. Tavoite on lähes samaa megaluokkaa kuin ilmastonmuutoksen yhteinen torjunta.
Eipä siitä olekaan kuin 21 vuotta aikaa, kun EU-maat sopivat, että maahanmuuton linjaukset yhtenäistetään. Se tapahtui Tampereella.
Tampereella lokakuussa 1999 oli koolla 15 jäsenmaata. Viisi vuotta myöhemmin EU laajeni, ja mukaan tuli joukko entisiä sosialistimaita. Alkoi pitkä hitaan kehityksen ja takaiskujenkin aika.
Kyynikot ovat jo todenneet, että paras unioni syntyisi siten, että perustettaisiin nyt koko EU uudestaan – ilman Puolaa ja Unkaria. Britanniahan lähti jo omin päin.
Reaalimaailmassa ei uutta EU:ta synny tyhjästä. Olettakaamme silti, että unioni kehittyy edelleen. Usein on edetty kriisien kautta uusille toimialoille.
Koronan jälkiaallossa on mahdollista, että syntyy eurooppalaista terveyspolitiikkaa. Toinen uusi sektori voisi olla eurooppalainen huoltovarmuus.
Jälleen mielenkiintoinen sivuhuomio: EU:n yhteinen huoltovarmuus oli esillä Tampereen huippukokouksen jälkeen vuonna 2000 Nizzan sopimusta neuvoteltaessa. Aloitteen siitä teki Suomi.
EU:n yhteinen maahanmuuttopolitiikka, huoltovarmuus ja terveyslinjaukset toivottavasti avaavat aikanaan mahdollisuuksia pirkanmaalaisellekin elinkeinoelämälle.
Tämän päivän tiedoilla voidaan siis todeta, että EU:n kuolemaa pelännyt kolumnisti panikoi keväällä turhaan.
Ja kyllä, se kolumnisti olin minä.
Matti Mörttinen
toimittaja-tietokirjailija
ma. neuvonantaja, Sitra