Tätä kirjoittaessani lumisade on peittänyt maan taas valkoiseen vaippaan. Nuorempana sammakkoprofessorina ja säätilatarkkailijana kuitenkin tiedän, että tämäkään tuhti ensilumi ei jää maahan pysyvästi. Vertaus sopii hyvin taloussuhdanteeseemme. Nousukauden alkua on povattu kristallipalloista ja ennustuskorteista jo hyvän aikaa.
”Orastavia kasvun merkkejä on ilmassa”, mutta pienen varaslähdön jälkeen tukevampi kasvu näyttää siirtyvän aina puolen vuoden päähän. Taitaa taas olla yksi kylmä talvi aluillaan talouskehityksessä.
Toiset ekonomistit eivät vaikuta olevan asiasta kovin huolissaan. He luottavat historiallisen kehityksen olevan tae tulevasta. Aurinko nousee jokainen aamu idästä, ja taantuman jälkeen tulee vuorenvarmasti nousukausi. Ennemmin tai myöhemmin.
Tätä näkökulmaa ovat perustellusti haastaneet kansainvälisemmästä näkökulmasta katsovat analysoijat. Talouksien suorituskykyä ja valtionvelan kehitystä tarkasteltaessa pelkästään muut Pohjoismaat ovat ohittaneet Suomen suorituksen. Olemme roikkuneet kohta 20 vuotta samoissa lähtökuopissa muiden Pohjoismaiden parantaessa juoksuaan. Voiko edessämme olla tilanne, että hiljaa paikallaan polkien lopulta upotamme itsemme suohon, josta ei ole pois pääsyä ilman että kaverit tulevat apuun?
Perusoptimistina kuitenkin tiedän, että tulevaisuuden avaimet ovat omissa taskuissamme. Kansallamme on ollut vahvuuksia, joita käyttämällä olemme aina päässeet eteenpäin, myös pitkäkestoisista haasteista. Ratkaisu ei ole kuitenkaan lähteä Saksan tielle eli valita joku kansallinen ’megatrendihanke’, kuten vaikkapa vety, ja uskoa että tällainen yhden asian liike jotenkin maagisesti vetää meidät taas kestävään kasvuun. Näin ei ole koskaan käynyt Saksassakaan, eikä näin käy Suomessa. Ainoa tie kestävään kasvuun on palata perusasioiden kuntoon laiton ääreen. Vähemmän ideologiaa ja sääntelyä, enemmän realismia ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja parantamista.
Toiminnan kehittäminen lähtee ihmisistä. Siksi oli johdonmukaista havaita kauppakamareiden osaajakyselyn tuloksista, että vaisusta suhdannetilanteesta huolimatta osaavan työvoiman tarve ei ole hävinnyt minnekään. Erityisen huomionarvoista on toisen asteen osaamisen tarve, joka on jäänyt toistuvasti taka-alalle poliitikkojen painottaessa kilvan korkeakoulutuksen kasvattamista. Aiempi 70 prosentin korkeakoulutusaste oli utopiaa, mutta nyt elinkeinoelämä viestii, että 50 prosentin tavoitekin on johtamassa siihen, että toisen asteen osaajien määrä ei riitä.
Olisi toki hienoa, että pystyisimme nostamaan Suomen niin korkean lisäarvon taloudeksi, että uudet työpaikat syntyisivät pääosaltaan korkean teoreettisen osaamisen tehtäviin. Tämä ei kuitenkaan ole realistista edes jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Kehitettäessä korkean lisäarvon ja tuottavuuden ratkaisuja etenkin valmistavassa teollisuudessa tarvitaan aina myös tuotannon osuus. Sitä ei voi siirtää alhaisen kustannustason maihin kokonaan ilman että menetetään tuotejohtajuuteen tarvittava osaaminen.
Haluan lopuksi kiittää kaikkia Tampereen kauppakamarin toimintaan osallistuneita ja sidosryhmiämme tästä nelivuotiskaudesta, johon olen saanut osallistua puheenjohtajana. Toivotan erähenkisesti kaikille, varsinkin ison kalan pyytäjille, kireitä siimoja ja muillekin kauppojen metsästäjille kuumia piippuja!
Juhani Lehti
Puheenjohtaja
Tampereen kauppakamari