Keskustan yrityksiltä kysyttiin turvallisuudesta – huumekauppa huolettaa

Turvallisuustilanne ei ole vaikuttanut merkittävästi yritysten liikevaihtoon eikä vaihtoehtoisia liiketiloja etsitä keskustan ulkopuolelta. Keskustassa käytävä huumekauppa lieveilmiöineen kuitenkin huolettaa yrityksiä. Kuva Mikko Vares, Visit Tampere.

Tampereen ydinkeskustassa toimivilta yrityksiltä kysyttiin loka-marraskuussa kokemuksia keskustan turvallisuudesta. Selvästi eniten huolta yrityksille tuottaa laittomien päihteiden kauppa liiketilojen lähellä.

Ennakkotiedot tuloksista kertovat, että turvallisuustilanne ei ole vaikuttanut merkittävästi yritysten liikevaihtoon eikä vaihtoehtoisia liiketiloja etsitä keskustan ulkopuolelta. Yritykset kuitenkin peräävät toimenpiteitä, jotta koetut turvallisuusuhat eivät konkretisoituisi yritystoimintaa kriittisesti haittaaviksi tekijöiksi.

Kyselyyn vastasi yli 200 liikkeenharjoittajaa ja palveluntuottajaa. 

Vastaajia pyydettiin nimeämään kolme turvallisuutta ja siisteyttä koskevaa asiaa, joihin olisi puututtava välittömästi. Kaikista vastaajista 65 prosenttia piti kiireellisimpänä toimenpiteenä huumekaupan kitkemistä keskustasta. Myös toimialoittain tarkasteltuna se nähtiin tärkeimmäksi.

42 prosenttia vastaajista kertoi, että huumekauppa liiketilojen lähellä ja sen lieveilmiöt aiheuttavat niille ongelmia päivittäin tai viikoittain. Seuraavina suurina huolina nousivat esiin häiriökäyttäytyminen liiketilojen lähellä sekä lisääntynyt vandalismi ja julkisten tilojen sotkeminen.

Kyselyn toteuttivat Tampereen kauppakamari, Tampere Tunnetuksi ry ja Pirkanmaan Yrittäjät. 

Turvallisuuskartoituksen tulokset julkistetaan kokonaan tammikuussa 2025.

Scroll to Top