Kansainväliset opiskelijat kiinnittyvät Suomeen harjoittelulla


Peer Haataja.

Kun syntyvyys Suomessa laskee, kansainvälisillä opiskelijoilla on merkittävä rooli työvoimapulan ratkaisemisessa. Esimerkiksi vuonna 2022 syntyi lähes 5000 lasta vähemmän kuin vuonna 2021.

Ilman kansainvälisiä osaajia työvoimaa ei riitä edes nykyisten työpaikkojen täyttämiseen, saati kasvun ylläpitämiseen, jota useimmat yritykset tavoittelevat.

Työvoimapula hidastaa jo nyt investointeja. Laskennallisesti tarvitsemme Pirkanmaalle 40 000 osaajaa maan rajojen ulkopuolelta vuoteen 2040 mennessä. Suorien rekrytointien lisäksi tänne opiskelemaan tulevat kansainväliset opiskelijat ovat merkittävä resurssi, jota on jatkossa hyödynnettävä entistä paremmin.

Opintojen aikana tehtävällä työharjoittelulla on merkittävä rooli kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisessä Suomeen. Kansainvälisillä maisteriopiskelijoilla on pääsääntöisesti työkokemusta kotimaassaan, mutta ei vielä verkostoja suomalaiseen työelämään. Työharjoittelun aikana opiskelija saa kokemusta suomalaisesta työelämästä ja luo verkostoja, jotka auttavat työllistymisessä valmistumisen jälkeen.

Opiskelun aikana tehdyn harjoittelun ja valmistumisen jälkeisen työllistymisen välillä on vahva korrelaatio. Kahdeksan kymmenestä harjoittelupaikan saaneesta kansainvälisestä opiskelijasta jää Suomeen töihin valmistumisensa jälkeen. Opiskelijoista, jotka eivät saa harjoittelupaikkaa, vain kaksi kymmenestä jää töihin tänne.

Yrityksillä ja oppilaitoksilla on tärkeä rooli muutoksen aikaansaamisessa. Yritysten tulisi jatkossa tarkastella harjoittelupaikkojen tarjoamista avoimin silmin ja arvioida, ovatko niiden käytäntönsä kaikkien opiskelijoiden saavutettavissa. Mitä muutoksia työpaikalla on tehtävä, jotta toiseksi työkieleksi voidaan ottaa englanti? Miten valmistaa työyhteisöä kansainvälistymään? Oppilaitoksilla on puolestaan vastuu valmistaa opiskelijoitaan monimuotoisiin työympäristöihin. Siksi niiden tulisi tarjota tukea kansainvälisille opiskelijoille harjoittelupaikkojen hankinnassa opiskelijoiden kielitaitoa kehittäen ja byrokratiassa avustaen.

Peer Haataja
johtaja
Tampereen kauppakamari

 

Scroll to Top