Treenimuodin mekka pitää pintansa
​​​​​​​ja viihtyy kivijalassa

Matilda Etulan (oik.) oma laji on voimistelu, johon Piruetin asutuotantokin on keskittynyt. Valikoimasta löytyy myös klassisen baletin tyllipukuja eli tutuja ja kärkitossuja pienille ja isoille harrastajille. – Asiakkaiden tarpeet voivat toisaalta olla hyvinkin pieniä, kuten nauhakeloja tai kenkien ja kärkitossujen pehmusteita. Meillä on tuhansia myyntiartikkeleita, Susanna Etula sanoo.

Harva tietää, että Tampereen Tammelassa surisee ompelimo, jossa valmistetaan maineikkaat LaPirouette -treeniasut. 50 vuoden ikään ehtinyt perheyritys pitää tiukasti kiinni brändin tamperelaisuudesta.

Entiset nuoret muistavat Piruetin perustajan Tuula Heinivahon ja hänen myymälänsä Kauppakadulla. Vuonna 1974 perustettu liike oli kilpaurheilijoiden ja tosiharrastajien mekka, mutta Piruettiin löysivät tiensä myös tavalliset jumppaajat. Venyneet t-paidat ja verryttelypuvut eivät enää kelvanneet, kun muoti raivasi tiensä treeniasuihin. Suomalaiset alkoivat himoita värikkäitä, ihonmyötäisiä trikoita, vyöllä somistettuja haalareita, jätti-t-paitoja ja säärystimiä. Vinkkejä poimittiin TV2:n Iltajumppa-ohjelmasta, jonka esiintymisasut suunnitteli ja toteutti Piruetti.

Hyvällä syyllä voi sanoa, että Piruetti on ollut luomassa suomalaista liikunnan historiaa.

Piruetti vaihtoi omistajaa vuonna 2011, kun yritys siirtyi Susanna ja Ari Etulan omistukseen.

– Minulle yrittäjäperheen lapsena oli ollut selvää, että ryhdyn jossakin vaiheessa yrittäjäksi. Piruetti oli tullut tutuksi Matilda-tyttäremme voimisteluharrastuksesta, ja kun liikunta ja hyvinvointi olivat muutoinkin sydäntäni lähellä, asiat vain osuivat kohdilleen, Susanna Etula kertoo.

Susanna Etula toimi Piruetin yrittäjänä aluksi yksin. Ari Etula siirtyi it-alalta perheyritykseen kokopäiväisesti seitsemän vuotta sitten, ja nykyisin myös 27-vuotias Matilda Etula työskentelee Piruetissa ja vastaa sen markkinoinnista.

Piruetti valmistaa edelleen treeni- ja kilpa-asuja voimistelun, luistelun, baletin ja tanssin harrastajille. Uusina lajeina jooga ja pilates tekevät tuloaan.

– Tampereella on vahvaa voimistelun ja joukkuevoimistelun harrastustoimintaa, jota ruokkii tamperelaisten hyvä kilpailumenestys. Asemaamme vahvistaa lisäksi pitkäaikainen yhteistyökumppanuus Suomen Voimisteluliiton kanssa, Susanna Etula kertoo.

Suomen suurin liikunnan erikoistavaratalo

Kauppakadulta muuton jälkeen Piruetti pyörähti hetken kauppakeskuksessa. Kokemus todisti, että kivijalkamyymälä sopii sille parhaiten. Itsenäisyydenkadulta löytyi sopivasti ratikkapysäkin läheltä entisen pankin 500-neliöinen toimitila.

– Valtaosa asiakkaistamme on nuoria, jotka kulkevat paljon julkisilla liikennevälineillä. Vanhempi väki asioi yleensä autolla, ja valitettavasti parkkipaikkoja on niukalti. Maksullisia paikkoja on lähistöllä, mutta ne ovat lähes aina täynnä. Tästä olemme olleet yhteydessä kaupungille.

– Kunhan ihmiset oppivat käyttämään Tammelan Stadionin pysäköintihallia, autollisten asiointi toivottavasti helpottuu, Etulat arvelevat.

Piruetti on keskittänyt kaikki toimintonsa saman katon alle. Liiketilan etuosassa on myymälä, joka on edelleen tärkeä, vaikka verkkokauppa on kasvanut koronasta lähtien. Myymälä on tarpeellinen esimerkiksi kenkä- ja kärkitossusovitusten takia.

– Kaikki myyjät koulutetaan sovituksiin, sillä se vaatii erikoisosaamista ja vie aikaa. Yksi sovitus voi kestää jopa 45 minuuttia, Susanna Etula kertoo.

Myymälän lisäksi toimipaikassa saman katon alla ovat hallinto, markkinointi, ompelimo, varasto ja verkkokauppa. Piruetilla on myymälät keskeisillä paikoilla myös Helsingissä ja Turussa.

– Olemme suurin alan toimija Suomessa, mutta kilpailuakin on, Etulat toteavat ja sanovat samaan hengenvetoon, että sen tähden pitää kehittyä koko ajan.

– Aina on oltava jotakin tekeillä. Olemme tehneet viime vuosina paljon järjestelmäkehitystä. Olemme uusineet verkkokauppamme sekä laskutus- ja varastojärjestelmämme. Koko ajan on projekteja meneillään, Ari Etula kertoo.

Järjestelmillä on lisätty toiminnan läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta.

– Asiakkaille sisäinen kehitystyö näkyy sujuvina palveluina.

Ammattitaitoisia ompelijoita on toistaiseksi riittänyt, vaikka ompelijoita ei enää valmistu samassa mitassa kuin ennen. Yksi keino varmistaa työvoiman saatavuus on tarjota harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille ja alalla aiemmin toimineille, kertovat Susanna ja Ari Etula.

Muoti on aaltoliikettä

Liikehuoneiston perältä löytyy Piruetin erikoisuus, oma ompelimo. Kahdeksan ammattilaisen käsissä syntyvät Piruetin itse suunnittelemat treeniasut. Tästä Piruetissa ollaan erityisen ylpeitä. LaPirouette-vaatteilla on laadusta ja kotimaisuudesta kertova Avainlippu-merkki.

50-juhlavuoden kunniaksi kevään uudessa mallistossa on vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä. Mukana on ripaus kasari- ja ysärihenkeä. Musta väri pitää pintansa, ja tehostevärejä käytetään. Tänä keväänä uutuuksissa on muun muassa persikkaa ja hiekan eri sävyjä.

– Muoti on aaltoliikettä. Välillä trikoissa on korkea vyötärö, välillä vyötärölinja laskee. Nyt on taas korkean aika. Samoin lahkeen leveys vaihtelee, nyt se levenee alaspäin. Trumpettimalli on tehnyt paluun, vaikka muutama vuosi sitten naurettiin, ettei enää ikinä.

Kaikki LaPirouette-asujen kankaat tulevat Euroopasta, pääosin Italiasta. Kankaiden tärkeimmät kriteerit Piruetille ovat hengittävyys ja joustavuus.

– Käyttämämme kankaat ovat laadukkaita, hinnaltaan hieman kalliimpia, mutta meille valmistajana on tärkeää, että materiaaliin voi luottaa. Olemme tehneet tällaisen periaatepäätöksen. Pidämme myös kiinni pitkistä kumppanuuksistamme. Suomestakin ostettaisiin, mutta meillä ei juurikaan ole enää kangasvalmistusta, Ari Etula sanoo.

Laatu, kotimaisuus ja osaava asiakaspalvelu ovat tärkeitä asioita pidettäessä kiinni nykyisistä asiakkaista ja tavoitellessa uusia markkinoita.

– Kasvu ja kehittyminen ovat aina mielessä. Tuotteemme soveltuvat moneen urheiluun, ja esimerkiksi wellness-tuotteita kysytään nykyään paljon. Ulkomaille, lähinnä Pohjoismaihin katsomme maltillisesti, vaikka siellä on kiinnostusta Piruetin tuotteisiin. Kaikissa Pohjoismaissa on toki oma Piruettinsa, mutta kansainväliset kilpailut ja kumppanuus Suomen Voimisteluliiton kanssa ovat tuoneet meille hyvin näkyvyyttä, Etulat tuumaavat.

Teksti ja kuvat Päivi Eskelinen