Matti Apunen
”Tarinankerronta toimii matematiikassa yhtä hyvin kuin missä tahansa muualla”, sanoi aikanaan amerikkalainen matemaatikko John Allen Paulos. Hän tarkoitti, että numerot vaativat aina tuekseen kirjaimia, siis tulkintaa.
Numerotaidottomuutta on kahta lajia. Ensimmäisessä alatyypissä tulkitsija ei ymmärrä itse lukuja, niiden luonnetta ja suhteita – siis mittakaavaa. Kakkostyypin vaivassa hän lankeaa uskomaan hurmaavia selityksiä ja höpöpuheita.
Ja löysää puhettahan maailmassa riittää.
Yritysten viestintäosastot, poliitikot ja aktivistit kaivavat luvuista esiin tarkoituksiinsa sopivimmat ja maalaavat maiseman uusilla väreillä. Media sitten kykynsä mukaan torjuu, toistaa tai vahvistaa tätä viestiä. Mutta kun yritys tarjoaa menestyksensä mittariksi ”bruttovoittoa” (tilikauden tulos ilman kuluja), te toivottavasti nauratte.
Tamperelainen kassavirta-analyytikko Juha Vikman ja Aamulehden pitkäaikainen taloustoimittaja Sami Suojanen ovat kirjoittaneet kirjan Paljastavat luvut. Se on erinomainen ja helppolukuinen yleisteos talousviestinnän numerospagetista ja rokotus hassujen lukujen virusta vastaan.
Kirjan lähtökohta on karu. Taloustoimittajien joukko on ohentunut merkittävästi ja poliittinen journalismi on ottanut veljestään niskalenkin. Journalismi on muuttunut nopeavauhtiseksi sitaattimiekkailuksi, jossa A kommentoi B:n lausuntoa, jonka juuret ovat C:ssä, D:ssä tai Intian viidakossa.
Yritysten tuloslaskelma ja tase on mystifioitu ja niihin suhtaudutaan pelonsekaisella epäluulolla. Se johtaa siihen, että journalismissa ei enää saada selvää siitä, miten yrityksellä menee tai odottaako sitä menestys vai kompastus. Etualalle nousevat erilaiset arvo- ja elämäntapakysymykset, joissa ponteva mielipide riittää.
Johtopäätösten kohdalla vastuuta siirretään ammattitulkitsijoille, analyytikoille ja ekonomisteille. Mutta jos ei ymmärrä keskeisten tunnuslukujen sisältöä, ei voi tehdä edes oikeita kysymyksiä. Silloin journalistinen päätösvalta siirtyy mediatalojen ulkopuolelle ja tiedotteet menevät läpi kuin Rafael Nadalin ykkössyöttö
Vikmanin ja Suojasen haastattelema Björn Wahlroos tuhiseekin, että journalismia tehdään liikaa yhden lähteen varassa. Se on totta. Ratkaistava ongelma on löytää uskottavan oloinen ja sanavalmis kommentaattori.
Kun tämä kaikki ynnätään yhteen, summaksi saadaan hampaaton keskustelu, jossa liian usein identiteettipoliittinen saarna korvaa todellisista asiaintiloista lähtevän kriittisyyden.
Onneksi hoitamaton ei ole tämäkään tauti. Kuten Vikman ja Suojanen sanovat, jokainen voi kasvattaa vastustuskykyään merkittävästi, jos ymmärtää muutamia taloudenpidon perusasioita kuten omaisuuden ja velan muutoksia ja omaa pääomaa.
Tarkoitukseni ei ole sanoa, että yritykset petkuttavat aina, kun pienikin tilaisuus koittaa.
Kyse on siitä, että median kuluttajina ja rahamarkkinoiden asiakkaina emme oikein jaksa paneutua asioihin. Kuuntelemme mieluummin toisten yhtä laiskojen puheita tai katselemme peruutuspeiliin ja yritämme sen avulla arvailla mihin tie seuraavaksi kääntyy.
Matti Apunen