Dachser laajentaa Pirkanmaalle – ”viisi tähteä yritysmyönteisyydestä”


Dachserilla on Euroopassa 289 terminaalia, jotka käsittelevät vuodessa 70 miljoonaa lähetystä. Kuva Mika Levälampi.

Saksalainen logistiikkajätti Dachser on aloittanut 5100 neliömetrin terminaalin ja logistiikkakeskuksen rakentamisen Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Uusien tilojen odotetaan valmistuvan ensi vuoden alussa ja olevan käytössä viimeistään seuraavaan kesään mennessä.

Dachser Finland on tehnyt sopimuksen keskuksen rakentamisesta logistiikkakiinteistöjen toimittajan Logicenterin ja toimitilarakentamiseen erikoistuneen SSA Rakennus Oy:n kanssa. Logicenters on vuokrannut uutta kiinteistöä varten noin 21 800 neliömetrin maa-alan Finavialta Tampere-Pirkkalan lentoaseman vierestä. Rakennushanke alkoi helmikuussa vanhojen lentokonehallien ja varastorakennusten purkutöillä.

Ensi vaiheessa tontille nousee 5100 neliömetrin terminaali ja logistiikkakeskus, jotka varustetaan maalämmöllä ja aurinkopaneeleilla. Uudisrakennuksen ympäristövaikutusten arvioinnissa sovelletaan Breeam-ympäristöluokitusjärjestelmää.

Tampere-Pirkkalan keskuksen arvioidaan työllistävän aluksi sekä suoraan että epäsuorasti 50–70 henkilöä ja täydellä tuotannolla 100–200 henkilöä. Yhtiö on aloittanut lisäksi keskustelut logistiikan koulutusyhteistyöstä Tampereen seudun ammattiopiston kanssa.

Yhtiöllä on Suomessa ennestään yksi logistiikkakeskus, joka avattiin Keravalle vuonna 2019, sekä kolme lento- ja merirahtiin keskittyvää toimipistettä.

– Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskus nopeuttaa Pirkanmaan yritysten vienti- ja tuontilähetysten kulkua, koska niitä ei kuljeteta enää yön yli Helsinkiin vaan tuotteet saapuvat ja lähtevät päivittäin tarkoilla toimitusajoilla suoraan Pirkkalasta maailmalle. Hyödynnämme kuljetuksissa omaa kansainvälistä logistiikkaverkostoamme, Dachser Finland European Logisticsin toimitusjohtaja Tuomas Leimio kertoo.

– Tampere-Pirkkalan toimipisteen tarkka reittisuunnittelu on vielä työn alla, mutta sitä voi verrata Keravan logistiikkakeskukseen, josta on suorat yhteydet 18 kohteeseen ja joiden kautta lähetykset liikkuvat etukäteen sovituilla aikatauluilla Suomeen ja Suomesta.

Dachserilla on pelkästään Euroopassa 289 terminaalia, jotka käsittelevät vuodessa 70 miljoonaa lähetystä.


Uuden logistiikkakeskuksen tieltä on purettu vanhoja lentokonehalleja. Rakennuksen arvioidaan valmistuvan ensi vuoden alussa ja olevan käytössä viimeistään seuraavana kesänä. Kuva Arkkitehtitoimisto Vauhtiviiva Oy.


Dachserilla on Suomessa ennestään yksi logistiikkakeskus, joka avattiin Keravalle vuonna 2019, sekä kolme lento- ja merirahtiin keskittyvää toimipistettä. Kuva Mika Levälampi.

Palvelualueena sisä-Suomi

Nyt valmistuvien tilojen lisäksi Dachser on varautunut Tampere-Pirkkalan lentoasemalla 20 000 neliömetrin laajennukseen viereisellä tontilla. Alustavien suunnitelmien mukaan tontin laajennus varataan varastointiin ja toteutetaan asiakaskysynnän mukaan.

– Toisen vaiheen rakennushanketta varten maa-ala täytyy kaavoittaa. Asiaa koskevat neuvottelut ovat meneillään Pirkkalan kunnan ja maanvuokraaja Finavian kanssa.

Tuomas Leimio kertoo, että Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskus noudattaa Dachserin pitkäaikaista investointisuunnitelmaa Suomessa.

– Dachserin filosofiaan kuuluu toiminta paikallisesti ja yrittäjähenkisesti siellä, missä asiakkaat sijaitsevat. Pirkanmaa on vientivetoista ja yrittäjähenkistä aluetta, josta löytyy tunnetusti paljon valmistavaa teollisuutta. Tampere-Pirkkalan keskuksella palvelemme lisäksi koko sisä-Suomea. Nämä tekijät vaikuttivat luonnollisesti investointipäätökseemme.

– Ja jos olisin valitsemassa Suomen yrittäjäystävällisimpiä kuntia, antaisin viisi tähteä Pirkkalan kunnalle ja Tampereen kaupungille. Niiden toimintatapa on all in, aina löytyy ratkaisu.

Tampereen keskeinen sijainti Suomessa ja Pohjolassa on pantu Dachserilla merkille.

– Suomen huoltovarmuudelle olisi suotavaa, ettei kaikkia toimintoja ei keskitettäisi Helsingin seudulle. Dachserin hajautettu toimintafilosofia, jossa jokainen toimipiste on yhdistetty toisiinsa suorilla päivittäisillä yhteyksillä, on kuin luotu tähän huoltovarmuutta tukevaan malliin. Hankkeet yhdistettynä Tampereen talousalueen vahvaan koulutusosaamiseen logistiikassa takaisivat myös tulevaisuudessa Tampereen ja Pirkanmaan aseman logistiikan solmukohtana ja kilpailutekijänä.

– Lisäksi olisi tärkeää, että Tampere-Pirkkalan lentoasema olisi osa Euroopan laajuista TEN-T-verkkoa. Sillä varmistettaisiin lentoaseman mukanaolo tulevissa investointihankkeissa, Leimio sanoo.

Teksti Päivi Eskelinen

 

Scroll to Top