sääntely

Talous- ja palkkahallinnon palvelujen auditointi on ennen kaikkea prosessien kehittämistä

Tilitoimistojen toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut entistä säädellymmäksi. Muutamia mainitakseni Taloushallintoliiton TAL-STA-standardi, ISO27001-tietoturvan hallintamalli, NIS2-direktiivi sekä tietosuojalainsäädännön, kirjanpitolain ja rahanpesun estämiseen liittyvät vaatimukset ohjaavat toimintaa yhä vahvemmin. Kaikkien näiden vaatimusten yhteinen tavoite on sama: varmistaa, että asiakkaan liiketoiminnan kannalta kriittiset prosessit toimivat luotettavasti, turvallisesti ja läpinäkyvästi.

Talous- ja palkkahallinnon palvelujen auditointi on ennen kaikkea prosessien kehittämistä Lue artikkeli

Pakotelainsäädännön uudistus voimaan toukokuussa – onko liiketoimintasi jatkuvuus turvattu?

Suomessa 20. toukokuuta 2025 voimaan tuleva, EU-direktiiviin perustuva sääntely yhtenäistää Euroopan laajuisesti pakotteiden rikkomisesta koituvia seuraamuksia. Uudistuksen perimmäisenä tarkoituksena on vahvistaa pakotteiden vaikuttavuutta estämällä niiden kiertämistä. Yrittäjän kannalta olennaista ovat kuitenkin kasvaneet liiketoiminnan riskit, myös kotimaassa toimittaessa.

Pakotelainsäädännön uudistus voimaan toukokuussa – onko liiketoimintasi jatkuvuus turvattu? Lue artikkeli

Scroll to Top